Tietovuodosta epäilty ex-tiedustelupäällikkö Georgij Alafuzoff johtaa Valtioneuvoston tilaamaa tutkimusta Venäjän hybridisodasta

1. ”…johtaa tutkimushanketta, joka käsittelee Venäjän informaatiovaikuttamista ja Suomen keinoja vastata siihen. Asian vahvistavat STT:lle sekä hanketta hallinnoivan konsulttitoimiston Eurofacts Oy:n hallituksen puheenjohtaja Anders Blom että hankkeen yhteyshenkilö puolustusministeriössä, erityisasiantuntija Terhi Ylitalo.

STT:n tietojen mukaan poliisi epäilee Alafuzoffia rikoksesta esitutkinnassa, jossa on selvitetty sotilastiedustelun aineistojen päätymistä Helsingin Sanomien joulukuussa 2017 julkaisemaan juttuun Viestikoekeskuksesta. Tiedossa ei ole, epäilläänkö vuodon olleen tahallinen vai tahaton.

Alafuzoffin rooli epäiltynä tuli julkisuuteen viime heinäkuussa STT:n uutisoidessa siitä… Alafuzoff on tiettävästi ollut epäiltynä pitkään eli jo ennen hankkeen alkamista…  Sekä Blom että Ylitalo kertovat, ettei mahdollinen rikosepäily ollut tiedossa hankkeen alkuvaiheessa. Tieto tuli niin konsortiolle kuin ohjausryhmällekin mediasta.
– Luimme siitä lehdestä niin kuin kaikki muutkin…
asiasta on keskusteltu ohjausryhmässä eikä se vaikuta hankkeen toimintaan millään tavalla… ei kommentoi, miten Alafuzoff päätyi mukaan hankkeeseen.

Ministeriön Ylitalo ei osaa sanoa, kuka on ollut konsortion kokoamisessa aloitteellinen, sillä konsortio esitti hankesuunnitelman yhdessä. Hän ei myöskään halua pohtia, olisiko tieto mahdollisesta rikosepäilystä vaikuttanut kokoonpanoon. – Sitä on turha spekuloida.* Hanke oli kuitenkin ollut noin puoli vuotta käynnissä, kun uutisointi alkoi. Oikeusjärjestelmämme on sellainen, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan.** STT ei ole tavoittanut Alafuzoffia.”
mtvuutiset.fi/artikkeli/valtioneuvoston-kanslia


2. *Speculare necesse est:

Georgij Alafuzoff oli tiedustelupäällikkö – ja maanpetturi? (huom. kysymysmerkki!)

** Syyllinen tosin on syyllinen jo ennen oikeuskäsittelyä ja vangitsemispäätöstä, vaikka syyllinen ei olisi muiden tiedossa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu