Venäjällä käänteentekevä vaalitulos: Sortavala palautumassa Suomelle?

SEURAn sivuilta 13.11. 20 poimittua

Alkuperäisen itsenäisen Suomen itäisimmästä kaupungista Sortavalasta on totuttu kuulemaan viime vuosikymmeninä lähinnä vain sen venäläismiehitysvallan aikaiseen ränsistymiseen liittyviä ym. huonoja uutisia. Nyt kuitenkin kuuluu jotain ihan muuta, ja se  saa toivon heräämään jopa siitä, ettei vaalitulos Venäjällä olisi aina väärennetty ehkä enempää kuin USA:ssakaan :

SEURAn tuore uutinen 13.11.  kertoo:

Kremlin valtapuolue hävisi Karjalan tasavallan kapinalliskaupungin valtuustovaalit. Tulos on poikkeuksellinen, sillä vastaavaa oppositiopuolueen menestystä ei ole aikoihin nähty missään Venäjällä. Edes vastaehdokkaiden äärimmäisen härskit ja likaiset konstit eivät estäneet oppositiopuolue Oikeudenmukaisen Venäjän selkeää voittoa Sortavalan 8. marraskuuta järjestetyissä kunnallisvaaleissa.

Vaalien tulos on poikkeuksellinen koko maankin mittakaavassa, sillä vastaavaa oppositiopuolueen menestystä ei ole aikoihin nähty missään Venäjällä. Karjalan tasavallassa Laatokan rannalla sijaitsevan kapinahenkisen kaupungin 17 valtuustopaikasta kymmenen meni Oikeudenmukaiselle Venäjälle. Aiemmin enemmistössä ollut Kremlin valtapuolue Yhtenäinen Venäjä sai vain seitsemän paikkaa. Muut puolueet kuten kommunistit jäivät ilman yhtään paikkaa.

Raha ei voittanut oikeudenmukaisuutta”, tuulettaa valtuustoon Oikeudenmukaisen Venäjän listoilta sitoutumattomana valittu Sortavalan kaupunginjohtaja Sergei Krupin Seuralle. Keskusvaltaa vastaan kapinoivan Sortavalan tilanne on ylittänyt viime aikoina useasti Venäjällä valtakunnallisen uutiskynnyksen. Kaupunkia on kutsuttu myös Mini-Habarovskiksi. Suurkaupunki Habarovskissa on ollut kuukausia mielenosoituksia erotetun, oppositiota edustaneen kaupunginjohtajan puolustamiseksi.

”Sortavala ei taivu!”, toteaa Sergei Krupin käyttäen opposition suosimaa iskulausetta, jolla on kaksoismerkitys. Toisaalta se viittaa asukkaiden taipumattomuuteen, toisaalta siihen, etteivät kaupunkilaiset aina taivuta suomalaisperäistä Sortavala-nimeä venäjän kielen sijamuodoissa – Petroskoin yliopiston kielentutkijat kehottavat taivuttamaan Sortavala-nimeä normaalien venäjän kielioppisääntöjen mukaan.” – SEURA 13.11.2020
.

SIIS: Sortavalan miehittäjäväestö uskaltaa uhmata Kremlin valtaa!

Käyttämällä ikivanhasta karjalaiskaupungista sen alkuperäisempään suomalaiskarjalaiseen viittaavaa taivutusmuotoa vastoin stalinilaismaahantunkeutujien ja etnisen puhdistuksen ja laittoman venäläismiehityksen 1939-44  uusimperialististen jatkajien putinistisen johdon tahtoa ilmaistaan paljon paljon enemmän kuin vain jokin oikeakielisyyskuriositeettiin perustuva oppositiokanta. Ja periaatteessa vielä enemmän… ajatelkaa: ’oikeudenmukainen’.

Itse asiassa loppuun vietynä oikeudenmukainen Sortavala tarkoittaa myös Stalinin aloittaman aggression ja maahantunkeutumisen aiheuttaman maanryöstön ja etnisen puhdistuksen oikaisua oikeudenmukaisesti: Sortavalan palauttamista oikeille omistajilleen eli Suomelle ja sen hallinnon aikaisille asukkailleen jälkeläisineen ja laillisine perillisineen – ja edelleen oikeudenmukainen ”Leningradin oblast” ja Karjalan ”tasavalta” tarkoittavat kaikkien Stalinin 1939-47 ryöstämien Suomen alueiden palauttamista ja niiden nykyisen miehitysväestön humanitaarisesti avustettua paluumuutto-oikeutta lähtökohtaisesti pääosin Venäjän alueelle Rajajoen itäpuolelle hyvässä yhteistyössä Suomen kanssa tehtävän palautusohjelman mukaisesti.

– Eläköön vapaa Sortavala! Eläköön vapaa Viipurin lääni!
Karjala ja Petsamo ja Itäinen Salla ja Suomenlahden saaret takaisin Suomelle!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu