Etätyö vs. lähityökeskustelu heijastelee laajempaa työelämätrendiä
Nykyinen etä- ja lähityötä koskeva keskustelu tiivistyy usein kysymykseen siitä, missä työtä tulisi tehdä, mutta todellisuudessa sen juuret ovat syvemmällä. Työelämässä on käynnissä laajempi murros, joka ravisuttaa työntekijän ja työnantajan välistä arvosuhdetta.
Olen seurannut uteliaana ympärillä käytävää kädenvääntöä etätyöstä vs. konttorille paluusta. Tuntuu herättävän tunteita tämä aihe. Nykyisessä keskustelussa on mielestäni kuitenkin liian vähän tasoja.
Taloustieteen ja tuottavuuden näkökulmasta voit valita puolustaa tai vastustaa etätyötä esimerkiksi tuottavuuden, innovaatioiden, osaamisen kehittämisen tai toimitilakustannusten näkökulmasta. Sosiaalipsykologina voit tarkastella, miten sosiaalisen vuorovaikutuksen väheneminen ja yksinäisyys vaikuttavat työntekijöiden mielialaan ja työmotivaatioon tai millainen vaikutus etä- ja lähityöllä on työyhteisön sosiaalisiin rakenteisiin ja dynamiikkaan. Voidaan lisätä soppaan vähän kaupunkisuunnittelua ja ripaus juridiikkaa, mutta kuka kysyy sen seuraavan kysymyksen? Entäs sitten?
Keskustelu kun lienee kuitenkin heijastuma isommasta pandemian jälkeisestä työelämäilmiöstä, joka ravisuttaa työnantajien ja työntekijöiden välistä sosiaalista sopimusta, tai molemminpuolisen arvon luonnin ja vaihdannan perustaa. Työelämä on murroksessa ja haemme suuntaa uudelle työlle. Sillä on merkitystä, millaisessa kontekstissa suuntaa haetaan.
Siksi moni näkee tarpeen puhua työn hyvinvointia lisäävästä vaikutuksesta kun suuri osa otsikoista ja postauksista käsittelee työelämään liitettyjä negatiivisia näkökulmia – epävarmuudesta ja irtisanomisista lisääntyneeseen kuormitukseen ja huonoon johtajuuteen. Isossa kuvassa työelämä on kehittynyt viimeisen parinkymmenen vuoden ajan koko ajan parempaan suuntaan.
Silti sitoutuminen työhön on edelleen laskusuunnassa, ja moni kuvailee työelämän ottaneen askeleen pois inhimillisestä kohti transaktionaalista maailmaa. Se on osittain seurausta laskusuhdanteesta ja vallalla olevasta tehokkuusnarratiivista.
Kun työelämäpuheessa korostuvat tehokkuus ja tuottavuus, ja ihmiset näkevät tavoitejohtamisen mallien kautta, miten heidän arvoaan mitataan enemmän suorituskykyä kuvaavien mittareiden kautta kuin heidän kokemuksensa tai taitojensa kautta, puhumattakaan heidän henkilökohtaisesta panoksestaan yrityksen kulttuurin eteen niin onko se ihme, jos työntekijät tuntevat itsensä koneiston osiksi? *
Tämä on haastava yhtälö. Kun työntekijöiden kokemus tukee tehokkuusnarratiivia ja se saa vahvistusta johdon puheista, yrityksen tavoitteista ja uutisissa näkyvistä muutosneuvotteluista, on saatavilla olevan tiedon ja kokemusten valossa tulkinta melko ymmärrettävä.
Työntekijöiden kokemukset muuttuvat uskomuksiksi, kun nämä tulkitsevat kokemuksiaan yhä harvemmin kollegoiden kanssa ja yhä useammin sosiaalisen median vinoutuneiden ajatusmallien kautta. Toiminta ja tulokset seuraavat pinnan alla olevia kokemuksia ja uskomuksia.
Siten en usko, että työelämän haasteet korjaantuvat laajamittaisella paluulla konttorielämään. Päinvastoin, siinä on suuri riski että pakotettu paluumuutto vahvistaa epähumaania resurssinarratiivia entisestään.
Niin kauan kuin kysymys keskittyy siihen, missä työtä tehdään, käymme väärää keskustelua.
* Accenture Life Trends 2025
Työmatkat on jo pelkästään voimavarojen tuhlausta ja valtion tieverkkojen kuormittamista, ne oikeat joustot työelämässä olisi toivottavia, sillä ne parhaimmillaan voisi vähentää jopa tiestöjen ruuhkautumista.
Eli työelämäjoustoja pitää saada, ei ne pomot oikeasti tiedä yhtään mitään, kunhan kokevat itsensä tärkeämmäksi kun pääsevät sanelemaan ehtoja vailla mitään käsitystä todellisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Asian sivusta niin tulee mieleen pahin pandemia-aika ennen eläköitymistäni, osassa kiinteistöä jossa normaalisti oli noin 20 henkilöä töissä niin porukka oli etänä siten että työpaikalla oli vain 2 henkilöä, kollega joka kotiutti tuontiliikenteen ja minä joka tein laadunvalvontaa / tekninen tuki.
Järjestelystä ei noussut eipäs-juupas-juttua, kaikki sopeutuivat tilanteeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Etätyötä sitä on vaimoni ja tyttärenikin tehneet. Vaimoni tietenkään ei enää mutta tyttäreni Nesteellä; työsuhde lopetettiin.
59v, ei kovikaan helppoa enää työllistyä.
Katsellaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisen etätyö ei ole mahdollista missään tuotannollisessa ”lattiatason” työssä lukuunottamatta etähuoltoa joissskin tapauksissa. Ei fyysisessä face-to-face asiakaspalvelussa, ”kaupan myyjänä”, lentäjänä, talomaalarina, käsityöläisenä. Valmentajina, opettajina.
Palasia näistä voi hoitaa tuottavuuden nimissä. Ihminen ihmiselle tulee olemaaan aina avain työn synergiassa.
Kokeilimme ehkä 1. Suomessa toimitustyön etäratkaisua jo 80- luvulla eräässä tunnetussa valtakunnallisessa mediassa.
Salaisena kokeena sovimme, että hän, erikoistoimittaja, tekee viikottaisen teemajutun kotonaan 100 km Hesan toimituksesta ja lähettää kasettina sen toimitukseen. Kun se työmalli pajastui, tuli iso älämölö koko talossa, etteihän näin voi töitä tehdä. Hallitus, muut toimituskunta, ay. ym. heristivät meille sormiaan, kun heille emme kertoneet. Mutta itse työ onnistui. Nyt näitä on hoidettu osin jo vuosikymmenet verkon välityksellä normaalina työprosessina.
Itseohjautuva onnistunut tiimityökään ei pitkään kestänyt, kun vahoillinen hierarkiamalli oli ylimmän johdon suosikki.
Puhun maalaisena, konepajaharjoittelijana, prosessityöläisenä, yrittäjänä, kaupallisena teknokemian markkinoinnin vetäjänä, mediapäällikkönä, johtajana eri perspektiiveistä asiasta.
Ei etätyö ole kuin yksi elementti, johon se sopii.
Ihminen on ekstrovertti, sosiaalinen kommunikoiva, tunteva ”laumaeläin” myös työssään, joka hakee paikkansa yhteisössä. Introvertit kammioissaan.
Ilmoita asiaton viesti
Muistelen, että työsopimuslain mukaan työntekijä on henkilö, joka tekee työtä työnantajan johdon ja valvonnan alaisuudessa. Tämä tarkoittaa, että työntekijä suorittaa työtehtäviään työnantajan ohjeiden ja määräysten mukaisesti, ja työnantajalla on oikeus valvoa ja ohjata työntekijän työtä.
Parhaiten johtaminen ja valvominen onnistuu, kun on ”sorvin” ääressä persoonakohtaisesti. Pidän myös tilintarkastusinstituutiota tarpeellisena.
Ilmoita asiaton viesti
Kijoituksesi kokonaisuus sopii vain ”sorvin ääreen”, jossa pitää tuotaa x – kpl kapuloita/ tunti tai urakkapalkalla.
Ruotsin jo silloinen autoteollisuus loi tiimityön, jossa vastuu tuloksesta annettiin pitkälti tiimeille. Tuottavuus parani jopa
30 %. Meillä samoin media-alalla, laatu, virheet, oma-aloittisuus, kokonaistulos ja työtyytyväisyys. Vaati pääluottamusmiehen mukaan vihreällä valolla, ml. keskijohdon ja johdon selkänojaksi kulloisellekin tiimin vetäjälle, joka vaihtui kiertävänä vastuuna määräajoin.
Ei kukko käskien kieu !
Ilmoita asiaton viesti
Suunnittelu, toimeenpano ja valvonta. Eiköhän tuossa ole koko johtaminen pähkinänkuoressa. Jossakin on ilmeisesti vika, kun koko talous on ollut ”montussa” jo pitemmän aikaa.
Mikään ei tietysti estä muuttamasta lakia, jos tuntuu, ettei se ole mukava. Varmaan Arto Satosella olisi näkemys asiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Satosen filosofialla ja pakolla tämä maa näivettyy.
Satonen puhuu politiikan vaahto suussaan vieraantuneena oikeasta työelämästä. Hänen mottonsa on metsän tehonhoito ja kiinteistösijoittajan lompakko.
.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, silloin ammoin kun omistin maalausliikkeen, niin töiden teettäminen oli helppoa kun se oli urakkatyötä. Yrittäjälle on silloin se ja sama milloin työ tehdään kunhan aikataulut ja laatu ovat kunnossa.
Ilmoita asiaton viesti