Amerikassa yritetään laittaa vastuunkantajia vastuuseen

Jotain outoa ja ennenkuulumatonta on meneillään Amerikan maalla! Siellä aiotaan kokeilla lakien soveltamista myös entisten ministerien, poliisipäälliköiden ja muiden isompien tappien tekemien rikosten kohdalla. Liekö ensimmäinen kerta maailmassa kun vastuunkantajia suunnitellaan laitettavaksi vastuuseen tekemisistään!

 

Yksitoista yhdysvaltalaista kongressiedustajaa on jättänyt oikeusministeriölle viitekirjelmän/lähetteen [referral] jossa kehotetaan oikeusministeriötä tutkimaan korkeassa asemassa olleiden henkilöiden toimintaa, koska on syytä olettaa heidän rikkoneen liittovaltion lakeja. Tutkintaa pyytävät kongressiedustajat katsovat, että korkeissa asemissa olevia tulisi kohdella lain edessä yhdenmukaisesti muiden amerikkalaisten kanssa. Kongressiedustajat ovat pitäneet tätä yhdenmukaisuutta lain edessä niin tärkeänä, että se mainitaan heti oikeudelle osoitetun kirjeen alussa.

 

James Comey, FBI:n entinen johtaja

Ensimmäinen tutkinnan kohteeksi esitetty henkilö on FBI:n entinen johtaja James Comey. Perusteluina esitetään sitä, että Comey antoi entisen ulkoministerin Hillary Clintonin (dem), jota FBI tutki valtion luottamuksellisten tietojen huolimattomasta käsittelystä, päästä pälkähästä. 

Comeyn loppulausunto  annettiin Clintonin toimintaa tutkineelle komitealle jo ennen kuin Clintonia itseään ja Clintonin läheisimpiä avustajia oli edes kuulusteltu Clintonin sähköposti- ja palvelinsotkuista. Lausunnossaan Comey perusteli kesken jätettyä tutkintaa mm. sanomalla että ”kukaan järkevä syyttäjä ei veisi juttua eteenpäin”.

Clintonin erityiskohtelun katsotaan johtuneen huonosti tehdystä tutkinnasta sekä mahdollisesti poliittisista motiiveista; Comeyn toiminta halutaan tutkittavaksi jotta saataisiin selville onko liittovaltion lakeja 18 USC 1505 ja 1515b rikottu.

Sem ohella että Comey ei ollut halukas tutkimaan Hillary Clintonin mahdollisia rikoksia, hän laati tapaamisistaan nykyisen presidentti Donald Trumpin (rep) kanssa muistioita, joista osa luokiteltiin salaisiksi ja osa luottamukselliseksi sekä jakoi näiden salaisten muistioiden sisällön ystävänsä professori Daniel Richmanin kanssa. Salaiseksi luokitellun tiedon Comey pyysi Richmania jakamaan ”erään toimittajan” kanssa.  Rikotut lakipykälät: 18 USC 641, 18 USC 793 ja 18 USC 1924(a).

Comeyn ajatellaan syyllistyneen  myös senaatin tutkimuskomitealle (House Judiciary Committee) valehteluun: Comey väitti komitealle päättäneensä Clintonskaa koskevan tutkimuksen lopettamisesta ja syytteiden nostamatta jättämisestä kuulustelujen jälkeen vaikka oli olemassa Comeyn sähköpostitse toimitettu luonnos – jonka FBI ”kadotti” – josta ilmenee muuta. Rikotut lakipykälät: 18 USC 1621 ja 18 USC 1001.

 

Hillary Clinton, entinen ulkoministeri

Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjaa ja demokraattisen puolueen johtoa (DNC, Democratic National Committee) edustava lakimies palkkasi washingtonilaisen Fusion GPS –yrityksen tekemään tutkimuksen jonka tuloksena syntyi MI6-brittiagentti Christopher Steelen kirjoittamat, Trumpin Venäjä-suhteita käsittelevät Steele-asiakirjat.  Sittemmin Steele-asiakirjat, joita käytettiin Trumpin salakuunteluun ja seuraamiseen oikeuttavan luvan hankkimiseksi FISA-oikeudelta – vaikka vaaliehdokkaan vakoilu on kielletty – on todettu sisältönsä suhteen keksityiksi tarinoiksi, ei tutkittuun tietoon perustuviksi. FISA:lle valehteleminen on rikos.

Steele on eräs Orbis-tiedustelupalveluyrityksen perustajista, johon (mahdollisesti) myrkytysyrityksen kohteeksi joutuneella venäläisagentti Sergei Skripalilla sanotaan olleen kytköksiä. Herääkin kysymys, myrkyttikö Clintonin klaani tai jokin sen liittolaisista Skripalin estääkseen häntä todistamasta oikeudessa DNC:n presidentinvaalien 2016 yhteydessä suorittamista lainvastaisuuksista.

DNC yritti piilottaa tilaamastaan mustamaalausmuistiosta suoritetut maksut, vaikka kaikki vaalikampanjakulut (heh) tulisi lakisääteisesti ilmoittaa liittovaltion vaalikomissiolle (Federal Election Commission). Rikotut lakipykälät: 52 USC 30121 ja 52 USC 30101.

 

Loretta Lynch, entinen oikeusministeri

Lynchia syytetään siitä, että hän olisi uhannut FBI:n entistä tietolähdettä, joka olisi halunnut kertoa tietonsa koskien Clintonien Uranium One –kauppoja. Uranium One on venäläis-kanadalainen yritys, joka sai Obaman hallinnon ja päätöksestä vastuussa olevan Hillary Clintonin suostumuksella hankittua hallintaansa amerikkalaisia uraaninkaivuoikeuksia. Uranium One on tukenut Clinton-säätiötä useilla miljoonilla dollareilla.

Lynchin syyllisyys halutaan tutkittavaksi pykälien 18 USC 1505 ja 1515(b) perusteella.

 

Andrew McCabe, FBI:n virkaatekevä johtaja

Andrew McCabea pidetään epäluotettavana koska hän mm. valehdellut useampaan otteeseen valan alla. Pykälät 18 USC 1505 ja 1515(b).

 

Peter Strzok, FBI:n vastatiedusteluagentti sekä edellisen rakastajatar Lisa Page, lakimies ja FBI:n vanhempi neuvonantaja

Clintonia presidentiksi kannattavat Strzok ja Page olivat yhdessä muiden politisoituneiden virkamiesten muokanneet raportteja poistaen niistä mm. Obamaan ja Clintoniin viittaavaa aineistoa kanssa vesittääkseen Clintoniin kohdistuvaa tutkintaa. Pykälät 18 USC 1505 ja 1515(b).

 

Kommentti:

Kerron tässä vielä pilkkutietoja, joilla saattaa olla yhteyttä asioihin tai sitten ei ole. Joka tapauksessa ne kuitenkin valaisevat korruption ja hyväveli-verkoston laajuutta ja toimintatapoja.

James Comey, alunperin lakimies, työskenteli ennen FBI:in siirtymistään mm. rahanpesusta, korkomanipuloinnista ja erilaisista petoksista tunnetun brittiläisen HSBC-pankin johtokunnassa. Veropetoksista, rahanpesusta ja poliittisten palvelusten myynnistä tutkittavana oleva Clinton-säätiö on saanut HSBC:n asiakkailta 81 miljoonaa dollaria lahjoituksina.

Clinton-säätiötä on pyrkinyt suojelemaan entinen, Hillaryn puolison, ex-presidentti Bill Clintonin (dem) kruununjuristiksi 1999 nimittämä Loretta Lynch, jonka Barack Obama (dem) nimitti oikeusministeriksi. Lynch työskenteli aiemmin lakiyritys Hogan & Hartson LLP:lle, joka puolestaan hoiti kahdeksan vuoden ajan Clintonin säätiön veroasioita. Hogan & Hartson on tukenut Hillary Clintonin ensimmäistä presidentinvaalikampanjaa taloudellisesti.

Lynch tunnetaan Yhdysvalloissa siitä, että hän kieltäytyi nostamasta syytettä HSBC:ta kohtaan vaikka pankin entinen varajohtaja John Cruz toimitti oikeusministeriölle yli 1000 sivua todisteita ja muuta materiaalia HSBC:n osallisuudesta meksikolaisten huumekartellien ja Lähi-idän terroristien rahojen pesuun. Lynchia on tietenkin saatettu painostaa olemaan tutkimatta, sillä Obaman aikaisen Fast&Furious –asesalakuljetusskandaalin yhteydessä paljastui että Yhdysvaltain ase- ja alkoholivirasto ATF/BATFE oli Obaman tieten ja silloisen oikeusministeri Eric Holderin ohjaamana aseistanut meksikolaisia huumekartelleja.

Republikaaniedustajien aloitteen demarien saamisesta vastuuseen voi tietenkin kuitata poliittisena pelinä – ja sitä se epäilemättä onkin – mutta silloin joutuu myös myöntämään että median rakastama Russia-gate oli amerikkalaista kuin äidin omenapiiras. (Ja brittiläistä, jos huomioidaan brittiyhtiö Cambridge Analytica. Monikansallista, jos muistetaan että Cambridge Analytica hyödynsi amerikkalaisen Facebookin käyttäjistään myymää dataa presidentinvaalimanipulaatioon somessa).

Joutuu myöntämään että oikeusvaltiossa keskusrikospoliisi väärentää ja kadottaa todisteita eikä oikeusministeriö tutki. Joutuu myöntämään että oikeusvaltiossa hallitus, poliisi ja oikeusministeriö valehtelevat.  Joutuu myöntämään että oikeusvaltiossa ei rikoksista langeteta rangaistusta, jos on kyllin suuret suojelijat.

Joutuu myöntämään ettei eläkään oikeusvaltiossa.

Joutuu myöntämään että edustuksellinen demokratia on hierarkia siinä missä diktatuurikin.

 

 

Lähde:

Congress of the United States: Ron DeSantis, Andy Biggs, Dave Brat, Jeff Duncari, Mat Gaetz, Paul A. Gosar, Andy Harris, Jody Hiee, Todd Rokita, Claudia Tenney, Ted S. Yoho   (18.4.2018)

https://desantis.house.gov/_cache/files/8/0/8002ca75-52fc-4995-b87e-43584da268db/472EBC7D8F55C0F9E830D37CF96376A2.final-criminal-referral.pdf

 

24.4.2018  klo 11.14  Korjasin kökösti muotoillun lauseen selkeämmäksi ja vaihdoin toisessa kohtaa sanan "sieltä" sanaan "niistä".

riikkasoyring

Riikka Söyring on makrohistorian sosiologiaan hurahtanut kolmen valtavan upean pojan äiti, taidemaalari, kirjoittaja, sarjakuvapiirtäjä ja metsätilan emäntä. Heinävedelle tämä kerrostalossa kasvatettu kaupunkilainen päätyi reittiä Pori-Turku-Espoo-Tukholma-Helsinki-Hyvinkää-Oslo-Vantaa-Montana-Wyoming-Kanada-Helsinki-Naantali-Helsinki.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu