Miksi kaikki aina menee vikaan eli Peterin periaate
Laurence J. Peter esitti teorian siitä, miksi asiat eivät toimi jo vuonna 1969. Kirjasta Peterin periaate (yhteistyössä Raymond Hullin kanssa) löytyy seuraava kuvaaja:
pätemättömyyden tasolla olevien työntekijöiden
lukumäärä x 100
kypsyysosamäärä = ————————————————————————-
hierarkiaan kuuluvien työntekijöiden kokonaismäärä
Laurence J. Peterin mukaan mikä tahansa hierarkia, olkoon yritys taikka hallitus -kommunistinen, diktatorinen, vapaata yritteliäisyyttä kannattava taikka demokraattinen- kaatuu kun se on saavuttanut kestämättömän kypsyyden tilan.
Kirjassa Laurence J. Peter kuvailee hauskasti ja monin esimerkein kuinka ajan mittaan väistämättömästi hierarkiassa kuin hierarkiassa (politiikka, virasto, yhtiö jne) jokaiseen toimeen tulee ajan mittaan työntekijä, joka ei ole pätevä huolehtimaan siihen kuuluvista tehtävistä so. työntekijä, joka on saavuttanut oman pätemättömyystasonsa.
Peter sanoo että työntekijän pätevyyttä eivät määrää ulkopuoliset tahot, vaan hänen esimiehensä hierarkiassa. Jos esimies on saavuttanut oman pätemättömyyden asteensa, hän arvioi alaisiaan panoksen (kohteliaisuus, siisteys, sääntöjen noudattaminen jne) mukaan, ei tuloksen (tuottavuus).
Peterin mukaan hierarkkisen elämän ensimmäinen käsky kuuluu Sinun tulee säilyttää hierarkia.
Kaksi ääriryhmää, ylipätemättömät ja ylipätevät poistuvat hierarkiasta (yleensä erotettuina) hierarkkiseksi hilseytymiseksi kutsutun ilmiön myötä. Ylipätemättömällä hilseytyjällä täytyy olla kaksi perusominaisuutta 1) hän ei pysty tuottamaan (tulos) 2) hän ei pysty tukemaan hierarkian sisäistä yhtenäisyyttä (panos).
Ylipätevän hilseytyjän selitän Peterin antamalla esimerkillä: Pyrintölän kaupungin kouluun koeajalle valittu opettaja A.Terävä; A.Terävän ensimmäinen opetuskohde oli jälkeenjääneiden lasten erityisluokka. Vaikka häntä oli varoitettu, että nämä lapset eivät pystyisi suoriutumaan paljostakaan, hän opetti heille jatkuvasti kaiken minkä suinkin kykeni. Vuoden loppuun mennessä monet Terävän jälkeenjääneistä lapsista saivat lukemisen ja laskennon vakiokokeissa parempia numeroita kuin normaaliluokkien oppilaat.
Terävän erottamisilmoituksessa sanottiin että hän oli törkeästi laiminlyönyt helmien pujottamisen nauhaan, hiekkalaatikon ääressä puuhailun sekä muun askartelun jota nimenomaan jälkeenjääneiden lasten tuli harrastaa. Hän ei ollut onnistunut riittävässä määrin käyttämään muovailuvahaa, sovittelunappuloita ja sormillamaalausvärejä jotka Pyrintölän kaupungin erityisopetusosasto oli varta vasten hankkinut.
Monien selkeiden esimerkkien kautta kirjassa käydään läpi pätemättömyyden tuntomerkkejä, asteita ja niiden vaikutuksia kokonaisuuteen. Peter kuvailee pätemättömyystasojen vaikutusta lääketieteessä, politiikassa, eri virastojen ja yhtiöiden toiminnassa, kouluopetuksessa, armeijassa ja asiakaspalvelussa (vrt. Peterin invertti: henkilö jolle keinoista on tullut tarkoitusperiä sinänsä; tavataan usein virastoissa).
Lopulta päädytään kokonaiselämänpätemättömyyteen, jonka vaikutukset ovat ihmiskunnan kannalta katastrofaaliset. Hierarkian -jota ylläpitävät pätemättömyystasonsa saavuttaneet ihmiset hierarkian eri asteilla- pakottamana haetaan ja harrastetaan jatkuvaa kasvua, seurauksena nälänhädät, ekokatastrofit taikka ydinaseiden aiheuttama joukkotuho. Tämä johtuu Peterin mukaan siitä, että kuljemme niin nopeasti ja niin pitkälle kuin pystymme innoittajanamme sokea usko siihen että Suuri panos tuottaa suuren tuloksen.
Parannus- ja ehkäisykeinojakin tarjotaan: Peterin poppakonsti;
1) korvataan suoritus henkilökuvalla so. pätemätön työntekijä luennoi työn arvokkuudesta, pätemätön maalari alkaa taidearvostelijaksi, pätemätön kasvattaja kuluttaa aikaansa ylistämällä kasvatuksen arvoa. Näin he eivät kenties ole hyödyksi mutta heistä ei ole myöskään vahinkoa koska he ovat poissa pätevien eri ammattialojen edustajien jaloista. (Itse lisäisin myös, että suoritusta henkilökuvalla korvaava on todennäköisesti onnellinen ja kokee olevansa hyödyksi)
2) kielteisen ajattelun voima: ajatelkaa vaaroja, vastuksia ja vaivoja jotka teitä kohtaavat kun harkitsette ottavanne vastaan teille tarjotun ylennyksen. Kenties päätätte olevanne aivan onnellinen jo nyt, kieltäydytte ylennyksestä ja jäätte työhön, jossa olette pätevä ja saatte aikaan tulosta sen sijaan että siirtyisitte hierarkiassa ylemmäs ja mahdollisesti saavuttaisitte henkilökohtaisen pätemättömyytenne tason.
Peterin parannusta en kerro. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän kirjaan ja ottamaan siitä itse selvää. Kirja on yhä ajankohtainen.
Laurence J. Peter on kanadalainen kasvatustieteiden professori. Hän on toiminut mm. opettajana, koulu- ja vankilapsykologina sekä professorina Etelä-Kalifornian yliopistossa.
Liite: http://elamakasissamme.blogspot.com/search/label/Matthias%20Rath joka sekin kenties selittää, miksi kaikki aina menee vikaan. Ja kuinka muutosta voi tavoitella.
Mutta eikö siltikin päde se vanha totuus, että jos joku asia voi mennä pieleen, se yleensä menee pieleen! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoista puheen ollen. Seppo Konttisen Kansallisomaisuuden ryöstö sopisi iltalukemiseksi niille, jotka vielä eivät tiedä, mistä Suomen vesivarojen yksityistämisessä on kyse.
”Uusi Barrikadi-pamfletti Kansallisomaisuuden ryöstö julkistettiin
19.10.2009
Taloustoimittaja Seppo Konttinen perkaa uudessa Barrikadi-sarjan kirjassa Kansallisomaisuuden ryöstö valtionyhtiöiden yksityistämisestä koituneita ongelmia. Eriväriset hallituskokoonpanot ovat parinkymmenen vuoden aikana myyneet kymmenien miljardien edestä meidän kaikkien suomalaisten yhteistä varallisuutta. Metsää, kiinteistöjä ja yrityksiä on luovutettu pilkkahintaan yksityiselle pääomalle. Kaikki on tehty ilman poliittista keskustelua vaivautumatta kysymään tyhmyyden maksumiehiksi joutuvien äänestäjien mielipidettä.
Valtionyhtiöiden hävitys on aihettanut veronmaksajille ainakin viidentoista miljardin euron tappiot. Kaiken lisäksi yksityistäminen on nostanut tuotteiden ja palvelujen hintaa ja laskenut laatua. Kannattavia tuotantolaitoksia on ajettu alas ja osaavia ammattilaisia työttömyyskortistoon.
”Jos ihmiset olisivat aikoinaan saaneet äänestää valtionyhtiöiden kohtalosta, niin Fortum, olisi yhä kansan omaisuutta eikä Ensoakaan olisi myyty ruotsalaislle. Sähkö ja bensiini olisivat halvempia ja työpaikat olisivat säilyneet Kemijärvellä”, kirjoittaa toimittaja Seppo Konttinen.
Konttinen muistuttaa, että yksityistämisessä on kyse puhtaasti ideologiasta, eikä kukaan kysy kauppojen liiketaloudellisen järkevyyden perään. Sekä Suomesta että muualta maailmasta saadut kokemukset osoittavat, että yksityistämisen perustelut ovat hatusta vedettyä toiveajattelua.”
Ilmoita asiaton viesti
Hmm. Kielteisen ajattelun voima, kuulostaa hyvältä.
skeptisyys, kyseenalaistaminen, olisivatko nuo niitä voimavaroja joita meidän pitäisi hyödyntää enemmän yhdistettyinä positiiviseen elämän asenteeseen.
No, ei ihan mutta melkein.
Pöh, pätemätön on pölkkyä vaikka muodollisesti, ymmärtämisen älykkyyttä ei vissiin pystytä mittaamaan vaikka sillä arvo mittaamaton.
Ilmoita asiaton viesti
Tuntemattoman Sotilaan kuolematon lause: ”Sinulla ei voi olla nälkä.”
Positiivisuushömppäilijän moraalisäteilyä: ”Ajattele positiivisesti!”.
Olisiko näitten välillä kenties jotain yhtäläisyyttä, edes pikkuisen?
Ilmoita asiaton viesti
Accounting Fraud Continues in the US
”By Zach Carter, Media Consortium blogger
Senate Banking Committee Chairman Chris Dodd (D-CT) unveiled his latest financial reform proposal on Monday, and the stakes for the new legislation couldn’t be higher. After consumer groups raised a major ruckus, Dodd has dropped one of his most egregious concessions to the bank lobby—cutting enforcement authority from the proposed Consumer Financial Protection Agency (CFPA). That’s good news: Without a major regulatory overhaul, the U.S. economy’s destructive boom and bust cycle will start all over again.
We’ve been down this road before. The Enron fiasco should have served as a wake-up call for policymakers, but instead, the weak federal response to Enron’s major fraud helped pave the way for the current economic slump.
What does Enron have to do with the crisis?
As Megan Carpentier emphasizes for The Washington Independent, one of the key ”reforms” Congress enacted in the Enron aftermath was a law requiring every CEO to sign-off on their company’s accounting statements—but it has accomplished almost nothing.
Enron collapsed due to accounting fraud. Its executives weren’t stupid or careless—they made their money by engaging in deliberate and coordinated acts of illegal deception. But CEOs of companies like Enron had always been able to deny that they knew about the shenanigans that were playing out in their accounting departments. By forcing CEOs to sign off on their accounting statements, Congress was attempting to ”deny them plausible deniability,” as Carpentier puts it.
But accounting fraud has plagued the U.S. economy, even after the Enron scandal. It also plays a major role in the Wall Street crisis. A recent court report from Lehman Brothers’ bankruptcy examiner reveals that the company arranged a series of complicated transactions to hide $50 billion in debt, making Lehman appear healthier than it was. By hiding this debt, Lehman was able to make bigger bets on the mortgage market. The defense issued by Lehman CEO Richard Fuld? He apparently didn’t know the accounting hijinks were happening
An epidemic of fraud
Most U.S. policymakers are still having a hard time coming to grips with the fact that our financial system is rife with fraud at almost every level. Writing for AlterNet, Joe Costello reports on a recent Roosevelt Institute conference featuring several major economic luminaries. Costello argues that some of Wall Street’s biggest problems were driven by run-of-the-mill fraud. And a key vehicle for this fraud, Costello notes, was the derivatives market—the same market that allowed Enron to perpetrate its own frauds. Many of the scams aren’t even particularly new or creative. They’re simply the same cons that helped usher in the Great Depression.
”If we’re going to get our economy up and running again, the first thing we’re going to have to do is end the fraud,” Costello writes.
Protecting Whistleblowers
But astonishingly, even after the worst financial crisis in history, bigwig bankers have been able to avoid fraud charges and investigations. Even when the Justice Department went after Swiss banking Giant UBS for a massive tax evasion scheme, they let the company’s U.S. executives off the hook and instead jailed the very whistleblower who told the government about the fraud.
The whistleblower, Bradley Birkenfeld, is by no means innocent of wrongdoing—he even smuggled diamonds in a toothpaste container for a wealthy UBS client. But as Corbin Hiarr notes for Mother Jones, jailing the man who blows the whistle sends exactly the wrong message to anybody in Big Finance who recognizes a problem. Not only will your employer come at you with everything it has, but the government you aid will actually send you to prison. The fraudsters you finger get to retire to the Caymans.
This is part of the reason that successful financial reform is not just what the rules are, but who gets to enforce them. There were many reasonable rules against predatory lending that bank regulators at the Federal Reserve and the Office of the Comptroller of the Currency (OCC) could have used to thwart the financial crisis early on, but neither agency was interested in doing so. They were more concerned with short-term banking profits, and up until 2007, sketchy accounting was allowing banks to book big gains on the subprime market.
Why we need a CFPA
That’s why all the way back in June of 2009, President Barack Obama proposed establishing a CFPA focused exclusively on defending consumers against banks. With no concerns for bank profitability, CFPA regulators could go after unfair practices and fraud because they were wrong, regardless of what they did for bank balance sheets.
The proposal was watered down significantly in the House, as Kai Wright notes for The Nation, and just a week ago it appeared that Dodd was ready to completely torpedo the new regulator in an effort to craft bipartisan support for a so-called ”reform” bill.
He’s backed off since then, but without strong enforcement authority, nothing is gained—the same corrupt regulators will simply continue to look the other way. But Dodd would still house the new agency at the Federal Reserve. Dodd insists the Fed would have no authority over the CPFA, but if that were the case, why would he introduce the provision at all?
”Reform in name alone will be useless to both consumers and politicians,” writes Wright.
Strong financial reform is overwhelmingly popular. While it’s good to see Dodd backing away from some of the gifts he’d previously proposed to bank lobbyists, progressives must keep the pressure high to ensure that financial reform is strengthened as it moves through the Senate.
It’s easy for a corrupt lawmaker to vote against a weak bill: He can always plead that the bill wasn’t good enough and be right. But serious, popular reform is not so easy to oppose. If Dodd and the Democratic leadership make the politicians backed by the bank lobby—that’s literally every Republican, plus a handful of conservative Democrats—stand up and vote against a good bill, many of them will have to choose between their lobbyist friends and their political future.”
This post features links to the best independent, progressive reporting about the economy by members of The Media Consortium. It is free to reprint.
Read more: fraud, politics, enron, Alternet, dodd, federal reserve, financial crisis, justice department, lehman brothers, cfpa, mother jones, birkenfeld, accounting fraud, corbin hiarr, financial reform, joe costello, kai wright, megan carpentier, the fed
Ilmoita asiaton viesti
Erkki Tuomioja ja suora demokratia
http://www.hs.fi/keskustelu/Tuomioja%3A+Puolueisii…
…vaalit tulossa.
Ilmoita asiaton viesti
GENERATION RX – Effects Of Anti-Depressants (film)
http://www.wiseupjournal.com/?p=1440
http://www.wiseupjournal.com/
Herätkää pahvit!!!
http://talousdemokratia.blogspot.com/
http://nwohavaintoja.blogspot.com/
http://nwo.11syyskuu.net/
http://www.infosota.fi/
Ilmoita asiaton viesti
Mietteitä
Kävin tänään kirjastossa ja toin sieltä kotiin mm.Peterin periaate
Seppo Konttinen: Kansallisomaisuuden ryöstö
Timo Vihavainen: Länsimaiden tuho
Katriina Perkka-Jortikka: Hankalan ihmisen kohtaaminen
Olin tosi innoissani ja mielissäni, että siinä minulle on lukemista, joista kenties saan uusia ideoita.
Kuitenkin minulle oli hyvin vastenmielistä nostaa edes kassista nuo kirjat.
Päätin antaa olla vaikka huomiseen ja kun kului parisen tuntia rupesin miettimään ehkäiseekö noiden kirjojen lukeminen kenties omaa ajatteluani?
Aikani pähkäiltyäni päätin ainakin antaa niiden olla avaamatta ainakin kaksi viikkoa, laina-aikahan on 1 kuukausi, joten ehdin lukea ne jos haluan.
Olen aina inhonnut sitä, että ns. auktoriteettien puheet ovat ” Jumalan sanaa”. Jos nyt oikein muistan niin 12 vuotiaana tuo oli minulle jo iso ongelma. Mietin sitä onko niin, että vain he, jotka jostain syystä saavat kirjoituksensa julkaistua ovat niitä joiden ajatukset ovat arvokkaita ja merkityksellisiä.
Tulin siihen tulokseen, että kun vedotaan johonkin auktoriteettiin niin ei uskalleta kertoa omia mielipiteitä. Tuohon samaan kuitenkin olen itse syyllistynyt jatkuvasti, koska tulin siihen tulokseen, että minun tulee hakea tietoa niin, että voin tuoda julki omia ajatuksia ja kokemuksiani mutkan kautta. Koen kuitenkin sen hyvin vastenmieliseksi, mutta niin vain on.
Useimmat ihmiset tarvitsevat julkisesti tunnistettujen auktoriteettien mielipiteitä voidakseen edes ajatella itse asiaa.
Tämä on minulle tosi vaikea paikka, sillä jos kertoisin teille tulleeni johonkin tulokseen elämänkokemukseni perusteella, niin harva minua uskoisi, mutta jos saman asian voi ilmaista linkittämällä teille, että joku auktoriteetti on tutkimuksissaan tullut samaan tulokseen se on paljon uskottavampaa.
Mukavaa perjantai iltaa teille kaikille, vaikka tämä maailma on monella osin tosi paska paikka ja kuitenkin on olemassa paljon ROHKEUTTA ja KAUNEUTTA, kun vain annamme itsellemme mahdollisuuden muistaa ja kokea ne.
Ilmoita asiaton viesti
#8
Kirjoitatpa asiasta mitä olen miettinyt myös paljon. Tein sitten päätöksen olla lukematta käytännöllisesti katsoen mitään. Siitä on jo kauan aikaa, yli 20 vuotta kun vaihdoin muiden muodostamien ajatusten seassa kahlaamisen omakohtaiseen kokemukseen ja tuntemiseen. Minulla ei myöskään ole televisiota ja nettiä käytän hyvin valikoivasti.
Täytyy sanoa että on kannattanut. Silti, paradoksaalista kyllä, kirjoitin jokusia vuosia taaksepäin romaanin ja tänä päivänä kerään ajatuksia nettisivustolle. En sen takia että niiden mukaan pitää jonkun alkaa elämään, vaan siksi että niistä voi saada kipinän omaan ajatteluun ja meille syötettyjen arvojen kyseenalaistamiseen. Ensin kirjoitin vain sen vuoksi että lapseni voi sitten joskus aikuisena ”tutustua” isänsä ajatusmaailmaan jos kiinnostaa. Sitä itse en ehtinyt tekemään oman isäni suhteen. Mutta tekstistä tuli sellaista että sen saattoi laittaa samalla vaivalla kansiinkin. Tulipahan yksi kokemus siitäkin; en kadu.
Tähän esittämääsi aiheeseen liittyy kiinteästi koululaitoksemme joka koko skaalallaan (eskarista yliopistoihin) opettaa ihmiset siihen että ensin pitää sisäistää kaikkien edellisten sukupolvien tekemät virheet ennen kun voi itse niiden pohjalta alkaa työstää omia erheitään 🙂
E.K.
http://www.viisastenkivi.com
Ilmoita asiaton viesti
Minä taas luen paljon. En osaisi olla ilman kirjoja.
Ajatuksia voi poimia, ajatuksia voi vaihtaa. Kirjan avaaminen on aina jännittävää: tuleeko siitä ystävä? Onko se kartta, tiennäyttäjä? Onko se kertakäyttökirja vai sellainen, jonka luo palaa aina uudelleen ja uudelleen?
Hyvästä kirjasta löytää joka kerran jotain uutta, se kasvaa lukijansa mukana.
Koulu taas…koulussa olisi voinut olla kivaa, jos siellä olisi ollut mahdollisuus oppia jotain. Sen sijaan se kutisti.
Ilmoita asiaton viesti