Lojaliteetista, tuesta ja luottamuksesta

Media on tärkeä vallankäyttäjä politiikassa. Se nostaa maineeseen, painaa unohduksiin ja määrää sen, mistä keskustellaan. Siksi luinkin uteliaana, mitä arvostamani ex-politiikan toimittaja Katri Makkonen halusi kirjoittaa ensimmäisessä kuntavaaliblogissaan aloittaessaan Apu-lehden kolumnistina.

Pettymys olikin suuri, kun Makkonen keskittyi kritisoimaan kaimaansa Katri Kulmunia. Kuinka pitäisi katsoa eteenpäin. Ja kuinka Kulmuni tyytyy vain valittamaan kohtaloon isoissa haastatteluissa (Makkonen viittaa Kulmunin haastatteluihin Ilta-Sanomissa ja Hesarin Kuukausiliitteessä).

Ymmärrän toki, että viestintätoimistossa työhön kuuluu tuottaa erilaisia sisältöjä eri medioihin, eri asiakkaille ja eri alustoille. Pian lähestyvät kunnallisvaalit antaisivat kuitenkin politiikan analyytikoille paljon muitakin mahdollisuuksia.

Miten kävisi aiheeksi vaikkapa oman puolueen tuki? Jos Katri Kulmunin ero valtiovarainministerin paikalta käy esimerkiksi jostain politiikan ilmiöstä, niin siitä, miten puheenjohtaja voidaan – kun se joillekin sopii – jättää täysin vaille tukea. Heittää junan alle, sanoisi joku teräväkielisempi.

Itse koin tämän viime vuonna erittäin suurena pettymyksenä. Odotin enemmän. Kuulun Kulmunin tukijoukkoihin ja siksi puolueessani marginaaliin, mutta uskon, että moni muukin olisi halunnut tukea häntä.

Tiedämme, miten sen jälkeen kävi. Tiedämme, miten kävi joulukuussa eduskunnassa Haavisto-jupakan yhteydessä. Hallitus päätti antaa tukensa ulkoministerille, jonka perustuslakivaliokunta totesi rikkoneen kahta lainkohtaa.

Minusta tämä oli käsittämätöntä. Tai perustelut kyllä ymmärrän, mutta moraalia en. Oma oikeudentuntoni ei anna tällaista ristiriitaa anteeksi. Selkärankani ei taivu. Silmäni eivät ummistu, enkä usko että olen tunnoissani kovinkaan yksin.

Nyt näyttää siltä, että sisäisiä keskusteluja vuodetaan suoraan lehdistölle. Puolueiden ryhmänjohtajille tarkoitettujen whatsapp-viestien sisältö ja puolueen luottamuksellinen sähköpostiketju ovat viime aikoina päätyneet lehtiin. Näissä vuodoissa on aina kyse jonkun edun tavoittelusta. Valtapelistä. Vähintään vuotamalla yritetään käyttää valtaa niin, että halutaan estää tietynlainen keskustelu.

Nämä ovat äärimmäisen tärkeitä kysymyksiä politiikassa. Mitä tarkoittaa suoraselkäisyys? Mitä lojaliteetti? Lopulta ne ovat ominaisuuksia, jotka ratkaisevat paljon enemmän kuin somepöhinä, twitter-panikointi tai päivän galluplukemat. Jos ei ole rehellinen itselleen ja pidä kiinni ihanteistaan, miten voi kuvitella, että äänestäjä luottaisi?

Katri Makkoselle sanoisin, että kannattaa olla kunnianhimoisempi. Kun on annettu kirjoittamisen lahja, ei pidä tehdä löysästi. Kulmuni-kolumni oli juuri sellainen: löysä, täysin uutta näkemystä vailla, hutaistu, tilatun tuntuinen.

Parempaa ja olennaisempaa on toivottavasti tulossa. Huhtikuussa valitaan kuitenkin valtuustoja, joilla on edessään tämän maan kuntahistorian suurin murros sekä politiittisesti että talouden kannalta.

RiinaLansi
Keskusta Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Kaipaan politiikkaan faktapohjaista päätöksentekoa, joka auttaa lisäämään koulutuksen ja työn arvostusta, pitämään yllä hyvinvointivaltiota ja huolehtimaan aiempaa paremmin lapsista, nuorista ja vanhuksista. Lapset ansaitsevat turvatun lapsuuden, ja heidän etunsa tulee ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa. Nuoria pitää auttaa löytämään paikkansa yhteiskunnassa, ja vanhuksia ei saa jättää yksin. Meidän pitää innostaa yrittäjyyttä ja löytää kasvua tuovia innovaatioita. Sosiaaliturvaa tulee uudistaa niin, että kaikkien kannattaa aina ottaa työ vastaan tai opiskella. Työpaikkojen lisääminen on paras keino kohottaa ihmisten itsetuntoa, ja samalla nostaa jokaisen täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Tarvitsemme jokaisen panosta, myös muualta meille saapuvien. Minulla on valtavasti kokemusta ratkaisujen löytämisestä hankaliin, erilaisia näkemyksiä sisältäviin konflikteihin. Tämä ei onnistu, jos ei kuuntele sydäntään ja erilaisia näkemyksiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu