Häpeä

Kysyin äidiltä, kysyin isältä. Mitä on häpeä. Isä sanoi: Se on sitä kun ihminen ei katto eteensä vaan kompastuu. Äiti sanoi: Sitä se on kun savolainen luulee itteään karjalaiseksi, se on häpeellistä. No. En tullut hullua hurskaammaksi, mutta se on luonnollinen olotila kun aattelee eloa yleensä, yhtä sotkua kaikki tyynni.

Häpeääkö Orpo. Ei takuulla. Hän ei taatusti ajattele koko asiaa. 80%, hän sanoo jos kysytään, onko nykyinen asemasi millä asteikolla oikeutettu. Mihin jäävät ne 20%? Ei niitä ole, koska Orpo, sisimmässään on 100% arvoinen. Häveliäisyys ja etteiliikaapröystäile-tyylin vuoksi hän ilmoittaa julkisesti olevansa vain 80% arvoinen.

Kun hän istuu neuvottelupöydän ääressä, juuri kahvinsa juoneena, hän, voittajana, elää tähtihetkeään täysin ja vailla epäilystä. Vuodet, jotka täyttyivät Marin-kilven varjossa, kun hän ihmetteli, pää kivistävänä, miten kyseinen hahmo pääsi istumaan pääpallille, ovat nyt ohi.

Nykyisin ei hävetä, tunne ei kuulu tähän aikaan. Nyt tiedetään kaikki tai jos ei kaikkea, niin melkein. Omatunto? Mitä se on? Se kuuluu menneeseen aikaan. Nyt, hyvässä tapauksessa ihmetellään, vaikka ihmettely ei johda mihinkään. Energian haaskuuta. Minun ongelmani on, etten usko mihinkään enkä kehenkään. Sitä voisi hävetä, jos viitsisi.