Kenellä vastuu hoitojen priorisoinnista, kun resurssit eivät riitä?

”Suomalainen terveydenhoito vaatii keskustelua priorisoinnista. Kaikkia potilaita ei kyetä hoitamaan” kertoivat johtajalääkärit Kauppalehden kyselyssä. Koronan aikana nousi keskusteluun ongelma hengityskoneiden riittävyydestä. Päätös silloin oli, että jäljellä olevat vuodet ratkaisevat kuka saa ja kuka ei tilanteessa, jossa käytettävissä on rajatusti laitteita. Kenellä on valta päättää priorisoinnista ja kuka viimekädessä kantaa vastuun seurauksista?

Yksikään poliitikko ei halua tai uskalla priorisoida – todellisuudessa he kuitenkin priorisoivat ohjaamalla resursseja. Käytännön priorisointia eivät poliitikot kuitenkaan joudu tekemään, sen tekee etulinjassa oleva ammattihenkilö, jonka on tehtävä sitä päivittäin. Kuka hoidetaan ensiavussa kiireellisenä ja ketkä voivat odottaa tilanteessa, jossa hoitajia ei ole riittävästi?

Eri ammattikuntien välilläkään priorisointia on vaikea tehdä, sillä kukin näkee oman sektorinsa vaikuttavana.  Entä potilaat? Haasteena siinä on, että ihmisten odotukset ylittävät aina järjestelmän mahdollisuudet. Perustuslaki ei luo potilaalle subjektiivista oikeutta saada kaikkea mahdollista terveydenhuoltoa. Se, mikä on riittävää, on tulkinnanvaraista.

Priorisointi lähtökohtaisesti ei tarkoita hoidotta jättämistä, vaan tarkoituksen­mukaisten ja vaikuttavien hoitokeinojen valintaa. Kuitenkin näyttää siltä, että resurssipula käytännössä priorisoi, sillä osa väestöstä jää ilman tarvitsemiaan hoitoja. Voiko hoidon rajaamista/priorisointia hyväksyä kustannussyistä?

Yksittäisissä hoitoratkaisuissa mikään muu priorisointi ei itse asiassa ole lainmukaista kuin sairauteen, hoidon tarpeeseen ja hoidon vaikuttavuuteen kohdistuva. Viimekädessä kyse on perustuslaissa turvatusta oikeudesta elämään. Esimerkiksi erityisen kalliin hoidon antamatta jättämistä ei voida lain mukaan perustella sillä, että resurssit ovat rajalliset ja muuten jäisi niin paljon muita potilaita hoitamatta.

Entä jos henkilökuntaa ei yksinkertaisesti riitä kaikkien hoitotarpeiden täyttämiseen? Valitettavasti henkilöstöpulan ja kiireen vuoksi ammattilaiset voivat joutua jättämään joitain tehtäviä tekemättä. Tällainen piilopriorisointi vaarantaa henkilökunnan oikeusturvaa ja on selkeä riski työhyvinvoinnille.

Nykytilanne on siis valitettavan ongelmallinen potilaiden oikeuksien, ammattilaisten oikeusturvan ja myös valvonnan kannalta. On päästävä eroon ns. piilopriorisoinnista, jossa on epäselvää, kuka on vastuussa ja kuka tekee millä kriteereillä.

Pitäisikö vastuu priorisoinnin seurauksista olla hallituksella, josta käsin resurssit alun perin jaetaan? Nyt yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen on perustason vastuulla, vaikka rajalliset resurssit raamittavat käytännön toteutusta.

Avoin keskustelu priorisoinnista on siis viipymättä aloitettava. Mihin resursseja pitää ohjata, jotta vaikuttavuus ja oikeudenmukaisuus parhaiten toteutuu? Mitä sairauksia hoidetaan julkisin varoin? Kuka kantaa vastuun päätöksistä? Päätöksenteon taustalla vaikuttava arvomaailma on myös saatava läpinäkyväksi.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu