Ilmastonmuutoksen torjuminen on ristiriitaisen vaikeaa nyt ja tulevaisuudessa

Ilmastonmuutoksen torjuminen on tärkeää mutta vaikeaa. Käsittelen lähinnä autoilua. Toimet lyövät toisiaan korville. Lehmien metaanipäästöjen vuoksi lihansyömisestä ja maitotuotteista tulisi luopua ja laajasta ruokahävikistä päästä eroon. Jääkö riittävästi orgaanista jätettä saastuttamattomalle biokaasulle tai biodieselille? Pitääkö biopolttoaineiden raaka-aine tuoda sademetsistä? Joudutaanko turpeesta luopumisen myötä metsistä hakkaamaan energiapuun lisäksi ainespuuta liikaa bioenergiaksi sen vähentäen hiilinieluja ja puun muuta jatkojalostusta vientiin ja kotimarkkinoille? Vety ei ole lähitulevaisuuden polttoaine kalleutensa vuoksi. Se on vasta tutkimuksen ja rakennettavan koelaitoksen varassa. Hajautettuja pienydinvoimaloita vastustattaneen säteilyvaaran vuoksi. Vakavat tietomurrot ruotsalaiseen tietoturva-alan yritykseen ja Vastaamoon (HS 28.10.) lisännevät pelkoa myös ydinvoimaloiden tietoturvan riittävyyttä kohtaan. Pelko on huono konsultti.

Jo vuonna 2013 suomalaisista 70 prosenttia asui kaupungeissa, mutta harvaanasutulla maaseudulla vain kuusi prosenttia (HS 11.6.2013). Suhdeluku kaupunkien hyväksi lienee vielä suurempi. Haja-asutusalueiden asukkaiden autoilun kokonaissaastuttavuus jää pieneksi, vaikka se henkilöä kohti näyttää suurelta pitkien välimatkojen vuoksi.

Nopeimmin ilmastomuutosta pystyy torjumaan välttämällä turhaa ajoa etenkin kaupungeissa. Pitäisi suosia joukkoliikennettä, kävelyä, pyöräilyä, yhteisautoja ja kimppakyytejä.

Autoteollisuus on avainasemassa. Heti, kun se saa sähköautojen tuotantolinjat tehokäyttöön, halpoja sähköautoja voidaan valmistaa. Sähkömoottorin valmistus on paljon halvempaa kuin polttomoottorin tankkeineen, äänenvaimentimineen, pakoputkineen ja katalysaattoreineen. Tehottomammat akut riittävät lyhyille matkoille, siis kaupunkeihin. Ongelmana ovat riittävän tehokkaiden akkujen kalleus pidemmille matkoille. Samoin akkujen uusiminen melko taajaan. Entä riittävätkö kierrätettyinäkään akkuihin tarvittavat harvinaiset mineraalit kuten koboltti? Ainakin hinta pysyy korkeana.

Autoilun sähköistäminen vaatii myös taajan pikalatausinfran. Muuten matkanteko hidastuu huomattavasti. Se maksaa. Haja-asutusalueille sitä ei kannata rakentaa. Sinne ja raskaalle liikenteelle koko maahan pitää pystyä toimittamaan biopolttoainetta polttomoottoriautoihin. Harvinaistuessaan ne käyvät kalliiksi. Millä sitten haja-asutusalueella ajetaan saasteettomasti, vaikka vetyä ja biopolttoainetta olisi tarjolla, jos polttomoottoriautokanta hupenee olemattomiin? Pakkasessa hyytyvillä sähköautoillako pomppa päällä, kun puhtia ei riitä sisätilan lämmitykseen?

Entä kenellä on henkilökohtaisesti nyt varaa torjua ilmastonmuutosta autoilun osalta? Niillä, jotka saastuttavat eniten eli rikkailla ja hyvätuloisilla. He asuvat pääosin kaupungeissa ja ajavat runsaasti saastuttavimpia lyhyitä matkoja isommilla autoillaan. Heillä on varaa hybridi- ja sähköautoihin tuetta. Autoveron alennus tai poistaminen ei nyt auta köyhempiä sähköautojen kalleuden vuoksi. Bensan ja dieselin veron korottamisen kärsijöitä olisivat lähinnä köyhemmät, etenkin maaseudun joukkoliikenteen ulkopuolella olevat asukkaat. Toisaalta niin kansan, poliitikkojen kuin elinkeinoelämän meuhkaus suoritetuista polttoaineveron korostuksista ja niiden vastustaminen (KSML 28.10) työssäkäynnin ja vientiteollisuuden vaikeuttajana on nykytilanteesssa harhaanjohtavaa, koska niistä huolimatta polttoaine on halvempaa kuin vaikkapa vuosi sitten.

Autoilu ei tulle olennaisesti halpenemaan. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen tarvitsee veroja. Polttoainevero on korvattava jotenkin vaikkapa latausverona. Jos taas etätyö lisääntyy tarpeeksi isolle tasolle ja matkustaminen muutenkin vähenee, työllisyyskin saattaa heikentyä matkailu- ja palvelualoilla. Verokertymä vähenee ja sitä on paikattava uusilla veroilla tai hyvinvointivaltion palveluja on karsittava kovalla kädellä. Pystyvätkö rakenteelliset uudistukset kuten sote ja digitalisointi estämään palvelujen karsimista? Tuskin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu