Kohtaamattomien tasavalta

Ilmastonmuutos ja maahanmuutto. Siinä teemat, jotka sumentavat järjen ja vaientavat inhimillisyyden.

Vilkaisu sosiaalisessa mediassa käytävään kansalaiskeskusteluun kertoo kaiken. Voimakkaimpia tunteita aiheuttavien aiheiden keskellä tulemme helposti haluttomiksi ja kyvyttömiksi ymmärtämään toisinajattelevia. Fyysisesti kuljemme samassa suomalaisessa maisemassa, mutta inhimillisellä tasolla emme kohtaa emmekä ymmärrä toisiamme.

Elämme totta totisesti yhtenäiskulttuurin jälkeistä aikaa. Välillä tuntuu, että ainoa yhteinen asia on ilma, jota hengitämme. Yksilöllisyyskehityksestä ja perinteisistä instituutioista irtautumisesta huolimatta olemme edelleenkin laumasieluja. Vanhojen instituutioiden tilalle ei ehkä sittenkään ole tullut lisääntynyttä autonomiaa, vaan vanhat instituutiot ovat korvautuneet uusilla. Nykyajan toteemit rakentuvat peloista. Näiden toteemien ympärillä me ”vapautuneet” individualistit suorittamme yhteiset rituaalimme älypuhelinta kotisohvalla näpelöimällä ja toinen toistamme solvauksiin yllyttämällä.

Kädenlämpöisen konsensuksen ja yhteisten nimittäjien hakemisen sijaan keskitymme vikojen ja eroavaisuuksien etsimiseen heistä, joiden pelkoja vähiten ymmärrämme. Omien pelkojemme kautta olemme siirtyneen aikakauteen, jossa perinteiset vapauden ja sosiaalisen vastuuntunnon hyveet ovat korvautumassa älyttömyyksillä. Paradoksaalisesti väitämme kantavamme huolta tulevista sukupolvista ja lähimmäisistämme, mutta samanaikaisesti emme edes yritä ymmärtää toisinajattelevia – siis kanssaihmisiä, jotka ovat huolestuneista asioista, joita emme itse koe pelottaviksi tai emme ymmärrä vielä pelätä.

Olisi väärin väittää, että pelot olisivat vailla todellisuuspohjaa. Subjektiivisten kokemusten ohella pelkojen ja vahvojen mielipiteiden taustalta löytyy puolin ja toisin myös faktapohjaista todistusvoimaa. Ilmasto lämpenee ja maahanmuuttajat aiheuttavat monenlaisia haasteita suomalaiselle yhteiskunnalle. Välillä tuntuu siltä kuin kaikki muut ongelmat olisivat poistuneet politiikan agendalta. Poliittisen päätöksenteon ja kansalaisten yhteenkuuluvuuden kannalta suurin haaste kumpuaa kuitenkin meistä itsestämme. Tuijottaessamme sitä yhä meille itsellemme tärkeää ongelmaa tulemme sokeiksi ja kuuroiksi muiden huolenaiheille ja näkemyksille.

Sanotaan, että pelko on tunne, jota ei voi välttää, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Parhaimmillaan pelko saa ihmisen toimimaan vaaran minimoimiseksi. Pahimmillaan pelko kääntyy lamaannuttavat ahdistukseksi tai jopa suoranaiseksi vihaksi toiseutta ja toiseuden ymmärtäjiä kohtaan. Rakentavan ongelmanratkaisun sijaan kyvyttömyytemme kohdata omia pelkojamme johtaa helposti siihen, että todellisen tai kuvitellun uhan minimoimisen sijaan keskitymme epävarmuuden ja eripuran lietsomiseen. Samalla pelko itsessään muuttuu yhteiskunnallisiksi ongelmiksi.

Pelon anatomia pakottaakin kysymään, olisiko meidän korkea aika oppia tulemaan toimeen omien pelkojemme kanssa yhteisen hyvän nimissä? Olemmeko todellakin sisäisesti niin heikkoja, että vaarannamme yhteiskuntarauhan ja rakentavan poliittisen keskustelun omien pelkojen takia? Peloista – olivat ne miten perusteltuja tahansa – ei saa muodostua myllynkiviä, joiden välissä kaikki aiemmin rakennettu yhteinen hyvä jauhautuu murskaksi.

Poliittisilla puolueilla on suuri houkutus hakea nostetta peloista. Tämän ei saisi kuitenkaan johtaa siihen, että taistelu vallasta saisi muuttua kaikista säännöistä vapaaksi viidakkosodaksi. Pelkojen ja viholliskuvien lietsonta poliittisen vallan tavoittelussa on viemässä meitä vaaralliselle tielle. Vihan ja pelon tieltä ei ole saavutettavissa minkäänlaisia voittoja. Vielä vähemmän tuolta tieltä on löydettävissä kestäviä poliittisia ratkaisuja.

Risteäviä polkuja on ehkä vaikea yhdistää, mutta koota niitä voi. Tämä edellyttää kuitenkin kompromisseja ja edes pieniä kädenojennuksia vastapuolen suuntaan. Eroavaisuuksien etsimisen sijaan olisikin korkea aika hakea pienintä yhteistä nimittäjää.

Riku Keski-Rauska
FT, historiantutkija

Riku Keski-Rauska

Filosofian tohtori ja historiantutkija. Pk-seudulla asuva eteläpohjalainen, jonka elämä on kyllästetty arkistoilla, historiantutkimuksella, politiikalla ja lapsiperheen arkirealismilla. Kirjallinen tuotanto: Yksinäinen Ehrnrooth - Georg C. Ehrnrooth YYA-Suomen puristuksessa (Otava, 2015) - Tällä hetkellä työstän Ilkka Suomisen kokonaiselämäkertaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu