Kahden valtion mallin mahdoton historia

Hamasin hyökkäys on nostanut kansainvälisen yhteisön pitkään unohtaman kahden valtion mallin takaisin keskusteluun. Asiasta ovat kuluneellä viikolla puhuneet niin Israelissa vieraillut Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden kuin A-studiossa 18.10. haastateltu tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jonka mukaan ”taas kerran olisi tosissaan tartuttava siihen kahden valtion malliin, joka lienee nyt – niin vaikeaa kuin se onkin – näkyvissä olevista avaimista ainoa”.

Vaikeaa se toden totta on ollutkin, ja kahden valtion mallia on puskettu kuin käärmettä pyssyyn yli sadan vuoden ajan.

San Remossa 25.4.1920 kokoontuneet ensimmäisen maailmansodan voittajavaltiot päättivät antaa koko Palestiinan alueen Britannian mandaatiksi, jotta alueelle muodostettaisiin ”juutalainen kansalliskoti” sen mukaisesti, mitä Ison-Britannian hallitus oli ulkoministerinsa Arthur Balfourin nimissä ilmoittanut 2.11.1917.

Kansainliitto päätti kuitenkin Lontoossa 24.7.1922 pitämässään kokouksessa leikata San Remossa annettu mandaatti puoliksi ja muodostaa Jordan-joen itäpuolelle Transjordanian emiraatti. Päätöstä edelsi  Britannian siirtomaaministerin Winston Churchillin kuukautta aiemmin julkaisema ehdotus, jossa kerrottiin Ison-Britannian poliittiset aikeet koskien Palestiinan tulevaisuutta: ”[Balfourin] julistuksen ehdot, joihin viitattiin, eivät tarkoita sitä, että Palestiina kokonaisuudessaan olisi muutettava juutalaisten kansalliskodiksi, vaan että tällainen koti olisi perustettava ”Palestiinaan”.

Arabien toistuvat hyökkäykset Palestiinassa asuvia juutalaisia kohtaan johti v. 1937 ns. Peelin komission ehdotukseen Britti-mandaatin jakamiseksi arabi- ja juutalaisvaltioiksi. Suunnitelmana oli juutalaisvaltion perustaminen Palestiinan Välimeren puoleiselle rannikkoalueelle ja arabialueiden, jotka muodostivat noin 80 % mandaattialueesta, liittäminen Transjordanian emiraattiin. Arabit torjuivat ehdotuksen, mutta osa juutalaisjohtajista olisi sen hyväksynyt. Hanke ei kuitenkaan edennyt.

Toisen maailmansodan jälkeen Iso-Britannia sai tarpeekseen Palestiinan arabien ja juutalaisten välisistä väkivaltaisuuksista ja ilmoitti 14.2.1947 luopuvansa mandaatistaan seuraavan vuoden aikana. Britannian hallitus siirsi alueen tulevaisuuden YK:lle, joka perusti erityiskomitean (UNSCOP, United Nations Special Committee on Palestine) selvittämään tilannetta ja tekemään ehdotuksen YK:n yleiskokoukselle.

UNSCOP lähti välittömästi paikan päälle Palestiinaan tavoitteenaan haastatella niin juutalais- kuin arabijohtajia, mutta törmäsi ensimmäisellä matkallaan arabipuolen totaaliseen kieltäytymiseen edes keskustella sellaisesta tulevaisuudesta, jossa juutalaisilla olisi jonkinlainen itsehallinto tai valtio alueella.

Marraskuus 29. päivänä 1947 YK:n yleiskokous hyväksyi UNSCOPin ehdotuksen, joka mahdollistaisi sekä arabi- että juutalaisvaltion perustamisen Palestiinan mandaatin alueelle äänin 33-13 (10 pidättäytyi, 1 ei osallistunut).

Arabihyökkääjien sodat päättyivät aina niiden tappioon

Palestiinan juutalaisjohtajat antoivat itsenäisyysjulistuksen 6 kuukauden kuluttua 14.5.1948, mutta alueen arabijohtajat eivät halunneet käyttää tätä mahdollisuutta oman valtion perustamiseen, vaan hyökkäsivät yhdessä ympäröivien arabivaltioiden (Egypti, Transjordania, Irak, Syyria, Libanon, Saudi-Arabia ja Jemen) kanssa välittömästi kaikilta rintamilta vastasyntyneen juutalaisvaltion kimppuun tavoitteenaan tuhota se ja ajaa juutalaiset pois alueelta. Noin vuoden kestänyt sota päättyi arabihyökkääjien katkeraan tappioon, mikä johti myös Israelin valtion alueiden laajentumiseen sen saadessa haltuunsa mm. Länsi-Jerusalemin.

Kesäkuussa 1967 arabimaat olivat jälleen päättäneet hyökätä Israeliin, mutta hävisivät sille jälleen totaalisesti vain kuudessa päivässä, mistä nimitys kuuden päivän sota. Israelin onnistui saada puolustussodassa haltuunsa Itä-Jerusalem ja Länsiranta Jordanialta, Golanin kukkulat Syyrialta, sekä Gaza ja Siinain niemimaa Egyptilta, mikä lähes kolminkertaisti Israelin hallussa olleet maa-alueet.

Israel kuitenkin luovutti Siinain takaisin Egyptille vaiheittain vuoteen 1982 mennessä. Vuonna 1980 Israel liitti Itä-Jerusalemin osaksi ikuista ja jakamatonta pääkaupunkiaan ja v. 1981 liitti Golanin kukkulat osaksi maa-alueitaan. Vuonna 2005 Israel luovutti Gazan palestiinalaishallinnolle. Länsiranta on edelleen Israelin hallinnassa ja osin miehittämänä.

Samat arabimaat hyökkäsivät jälleen Israeliin juutalaisen uskonnon pyhimpänä päivänä eli suurena sovituspäivänä 6. lokakuuta 1973. Tämä ns. Yom Kippur -sotana tunnettu aggressio kuitenkin päättyi 19 päivän kuluttua Israelin voittoon, ja rauhanneuvottelujen seurauksena Egypti allekirjoitti ensimmäisenä arabimaana Israelin kanssa rauhansopimuksen 26.3.1979. Jordanian kanssa rauhansopimus solmittiin 26.10.1994.

Miksi palestiinalaishallinto on torjunut kaikki ehdotukset?

2000-luvulla Israel on tehnyt palestiinalaishallinnolle kaksi merkittävää kahden valtion malliin tähdännyttä ehdotusta, joista runsaskätisin on ollut pääministeri Ehud Barakin tarjous presidentti Bill Clintonin isännöimissä neuvotteluissa Camp Davidissa vuonna 2000. Barak tarjosi Palestiinan vapautusjärjestön johtajalle Yasser Arafatille palestiinalaisvaltiota, joka käsittäisi koko Gazan, 94 % Länsirannasta ja Itä-Jerusalemin  Palestiinan valtion pääkaupungiksi. Arafat kuitenkin hylkäsi tarjouksen.

Neuvottelujen jälkeen Clinton kommentoi turhautuneena Arafatia: ”hän oli täällä 14 päivää ja sanoi ei kaikkeen.” Välittömästi neuvottelujen jälkeen palestiinalaiset käynnistivät verisen itsemurhaiskujen aallon, toisen intifadan, joka tappoi yli 1000 israelilaista ja vammautti tuhansia muita kaduilla, busseissa, ravintoloissa ja muissa julkisissa tiloissa. Barak hävisi vaalit vuonna 2001.

Vuonna 2008 pääministeri Ehud Olmert tarjosi presidentti Mahmoud Abbasille Israelin lähes täydellistä vetäytymistä Länsirannalta, ehdottaen, että Israelilla säilyisi 6,3 % alueesta juutalaisia ​​siirtokuntia varten, mistä vastineeksi hän tarjoutui luovuttamaan palestiinalaisille Israelin maata, joka vastaa 5,8 % Länsirannasta, sekä luomaan yhteyden Gazaan. Abbas kieltäytyi tästä.

Viimeisen ehdotuksen teki presidentti Trump tammikuussa 2020, mutta senkin palestiinalaiset torjuivat suoralta kädeltä.

Onkin hämmentävää, ettei kukaan kysy, miksi arabit/palestiinalaishallinto on torjunut kaikki ehdotetut mallit Palestiinan valtion synnyttämiseksi? Tai miksi Egypti tai Jordan, tai muut arabimaat, joiden pinta-ala on yli kuusisataa kertaa suurempi kuin Israelin, eivät suostu ottamaan minkäänlaista vastuuta palestiinalaisten tilanteesta tai tulevaisuudesta?

Johtopäätöksiä

Tähänastinen Israelin ja palestiinalaishallinnon välinen kanssakäyminen osoittaa valitettavasti, että Israelilla ei ole sellaista naapuria, joka olisi valmis sellaiseen kahden valtion ratkaisuun, jossa Israel voisi juutalaisvaltiona elää turvallisten rajojen sisällä.

Osapuolten vuonna 2005 tekemä sopimus Israelin ja sen kansalaisten täydellisestä vetäytymisestä Gazasta ja alueen siirtymisestä palestiinalaishallinnolle ns. land for peace -periaatteen mukaisesti, on viimeistään lokakuun 7. päivän järkyttävien tapahtumien jälkeen osoittanut rauhanomaisen rinnakkaiselon olevan mahdotonta.

Vaikka suurin osa palestiinalaisista olisi kuinka rauhaa rakastavia, niin heidän joukossaan elävät, juutalaisvihaa uhkuvat yksilöt ja ryhmittymät pakottavat Israelin toimimaan tavalla, joka suojelee sen kansalaisia näiden terrori-iskuilta. Juuri tästä syystä Israel on rakentanut Länsirannan ympärille muurin ja ylläpitää tarkastuspisteitä alueella.

Yhdysvaltojen Israelin-suurlähettiläs 2017-2021 David Friedman kirjoittaa kirjassaan Sledgehammer (2022) Trumpin uudenlaisesta lähestymistavasta Lähi-idän tilanteeseen ja kritisoi aiempia hallintoja: ”Se että tekee samaa asiaa yhä uudestaan, mutta odottaa erilaista lopputulosta, on hulluutta. Yhdysvaltain ulkoministeriö kutsui tätä vuosikymmenten ajan diplomatiaksi.

Osallistuin lokakuussa 2020 webinaariin, joss suurlähettiläs Friedman valotti Trumpin hallinnon logiikkaa:

”Niin kutsutut asiantuntijat, mukaan lukien monet entiset diplomaatit, monet tutkijat, monet ihmiset, jotka toimivat edelleen ulkoministeriössä, varoittivat meitä monta kertaa. Entinen ulkoministeri Rex Tillerson varoitti meitä. Puolustusministeri, kenraali Mattis varoitti meitä. Tuhannet ihmiset varoittivat meitä siitä, että jos tekisimme vain joitain näistä asioista, emme kaikkia, puhumattakaan muista 20 tai 30 asiasta, jotka olemme tehneet Israelin valtion hyväksi, mutta jos me tekisimme vain jonkin näistä asioista, me todennäköisesti käynnistäisimme kolmannen maailmansodan ja maailma räjähtäisi Pakistanista aina Marokkoon ja pohjoiseen ja etelään.

Tiesimme, että kaikki nuo ihmiset olisivat väärässä. Presidentti Trump, rakas kollegani Jared Kushner ja minä. Meillä ei ollut yhdenkään päivän diplomaattikokemusta, mutta tiesimme, että he olivat väärässä, koska tutkimme asioita.

Tarkastelimme näitä asioita tuoreesta näkökulmasta. Emme yksinkertaisesti hyväksyneet perinteistä viisautta, vain siksi, että se oli hyväksytty perinteiseksi, koska tiesimme, kuinka monta virhettä siihen oli upotettu.”

Poiketen Yhdysvaltojen aiemmista hallinnoista, presidentti Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi 6.12.2017 ja Golanin kukkulat osaksi Israelia 25.3.2019.

Alkuperäisväestön oikeudet

Ja vielä lopuksi: Kun maailmassa laajalti kunnioitetaan ja pyritään palauttamaan alkuperäiskansojen oikeuksia heidän omiin historiallisiin maa-alueisiin, niin miksi alueella jo 3000 vuotta sitten asuneiden juutalaisten/Israelin kohdalla tätä periaatetta ei tulisi noudattaa?

Miksi juutalaisten ikiaikaisilla sydänmailla, Länsirannalla sijaitsevassa Juudessa, ei saisi palestiinalaishallinnon tavoitteiden mukaan asua ensimmäistäkään juutalaista?

Tämä jos mikä on puhdasta apartheidia, ja pakottaa Israelin armeijan olemaan kansalaistensa turvana alueella.


Artikkelikuvan kartta (C) Israelin ulkoministeriö. Värien selitykset: sinien = Israel, tummanvihreä = arabimaat, tummanvihreä ja vaaleanvihreä = Islamilaisen yhteistyön järjestön IOC:n jäsenmaat

Risto Huvila
Sitoutumaton Espoo

Liikkeenjohdon konsultti, Suomi-Israel Yhdistysten Liiton pj., Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteeri, Holokaustin uhrien muisto ry:n varapj.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu