Kuka onneton unohti Suomen liput Blinkenin taustalta?

Iso osa suomalaisista ja läntisen maailman vaikuttajista sekä kansainvälisen politiikan harrastajista kokoontui tänään ruudun ääreen seuraamaan odotettua Yhdysvaltojen ulkoministerin Anthony Blinkenin puhetta Helsingin kaupungintalolta. Puhe lähetettiin suorana  YLEn lisäksi monen kansainvälisen uutiskanavan kautta ja siitä tullaan tänään ja lähipäivinä pyörittämään klippejä ympäri maailmaa.

Blinkenin puhe, jonka sisältöön en tässä enempää keskity, oli mitä mainioin, mutta koko puheen ajan minua kiusasi Helsingin kaupungintalolta lähetetty kansainvälinen uutiskuva, jota hallitsi kuusi suurta USA:n lippua, mutta isäntämaan lippuja ei ollut ensimmäistäkään.

Tähtiliputuksen olisi voinut ymmärtää, jos tilaisuus olisi järjestetty USA:n suurlähetystössä, mutta silloinkin amerikkalaiset olisivat olleet todennäköisesti niin hienotunteisia, että olisivat laittaneet siniristilipun esille kunnioituksesta isäntämaata kohtaan.

Helsingin kaupungintalolta lähetetty uutiskuva olisi ollut erinomainen mahdollisuus vahvistaa Suomen maakuvaa kansallislippujen avulla, tai ainakin kertoa, ettei puhetta pidetty Yhdysvalloissa, vaan Suomessa.

Voi sitä onnetonta viranhaltijaa, joka oli tehnyt päätöksen jättää Suomen liput tästä historiallisesta hetkestä pois.

Risto Huvila
Sitoutumaton Espoo

Liikkeenjohdon konsultti, Suomi-Israel Yhdistysten Liiton pj., Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteeri, Holokaustin uhrien muisto ry:n varapj.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu