Oma etu siis, ihmisoikeuksista viis

Jokereiden tähtipuolustaja Mikko Lehtonen ja päävalmentaja Lauri Marjamäki painottavat vain Jokerien omaa etua ja pelaamista Minskissä. Lehtonen on lausahtanut tilanteesta: ”Olen lukenut uutisista, että jotain mellakantynkää siellä on ollut. Ei anneta sen vaikuttaa. Annetaan heidän mellakoida keskenään.” Marjamäki taas: ”En ole hirveästi korvaa lotkauttanut. Uskon, että olemme ammattimaisissa käsissä, oli tilanne mikä tahansa.” Eikä hänen tehtävänsä ole miettiä ”jääkiekon ulkopuolisia asioita” (MTV uutiset 19.8.).

Viis ihmisoikeusloukkauksista, siitä, että Valko-Venäjän turvallisuusjoukot käyvät vastoin maan perustuslakia väkivalloin rauhanomaisten mielenosoittajien kimppuun, pidättää ja pahoinpitelee heitä tai siitä, että presidentti Lukashenko määrää armeijan kaduille ja uhoaa luotiliiveissä ja rynnäkkökivääri kädessään palauttavansa järjestyksen, jota rikkoo hänen oma valtakoneistonsa.

Marjamäen ” olemme ammattimaisissa käsissä” pitää varmasti paikkansa. Lukashenko on jääkiekkofani ja imagosyistä Jokerien pelaajat eivät saisi sairastua koronavirukseen tai kokea turvattomuutta. Lukashenkolta konstikin löytyy: saunaan ja votkaa ja ellei se auta, niin traktorilla ajelemaan raittiiseen ilmaan maatilalle. Kohottaisiko Jokerien imagoa se, jos heidät vietäisiin televisioituna poliisin tai armeijan saattamana lentokentältä jäähallille muka mielenosoittajilta suojassa? Se olisi propagandavoitto Lukashenkolle.

On käsittämätöntä, että Lehtonen ja Marjamäki eivät myönnä, että urheilu ei ole koskaan ollut erillään politiikasta muualla kuin urheiluväen mielikuvituksessa. Etenkin diktatuurimaiden johtajat ovat käyttäneet urheilua propagandavälineenä ja muka rauhanomaisena savuverhona oman valtansa pönkittämiseen ainakin Hitleristä ja vuoden 1936 Berliinin olympialaisista lähtien. Urheilupiireissä on jopa uskottu, että olympialaiset voivat parantaa maan ihmisoikeustilannetta. Osaksi siksi Kiina sai vuoden 2008 kesäolympialaiset. Silti ihmisoikeustilanne on Kiinassa pahentunut. Kuitenkin se sai vuoden 2022 talviolympialaiset järjestettäväkseen. Urheiluväen tulisi herätä todellisuuteen ja tunnustaa ihmisoikeudet globaaleiksi oikeuksiksi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaisesti. Kilpaurheilu on ammattimaista viihdeteollisuutta, jossa raha ratkaisee. Se ei saisi unohtaa ihmisoikeuksia.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu