Otsikoinnissa ja uutisoinnissa korjaamista

Vielä 1970-luvulla median oppikirjoissa painotettiin, että uutisten on pitäydyttävä faktoissa, kannanotot tulee sijoittaa erillisiin kommentteihin ja kolumneihin. Otsikoiden piti olla niin informatiivisia, että valistunut lukija pääsi oikeaan käsitykseen lukematta itse tekstiä. Näistä periaatteista on livetty pahan kerran. Hyviä esimerkkejä tarjoavat mediat uutisoidessaan Britannian pääministerin Boris Johnsonin puolueen, konservatiivien, epäluottamusäänestyksen tulosta häntä kohtaan.

Pohjanoteeraus oli Ylen aamu. Siinä mainittiin, että Boris Johnsonin voitto oli niukka, yli 40 prosenttia omasta puolueesta oli häntä vastaan. Niukka on kannanotto. Koskahan Yle uutisoi mainitsematta maalilukuja, että Tapparan voitto oli niukka, HIFK teki 40 prosenttia maaleista?

Iltalehden otsikointi on dramaattisesti pielessä. Otsikko ”Boris Johnson selviytyi dramaattisesta äänestyksestä – jatkaa pääministerinä” edellyttää lukijalta ennakkotietoa, ketkä äänestävät. Vähemmän politiikkaa seuraavat voivat luulla, että parlamentin kaikki puolueet äänestivät, ei vain konservatiivit.

Uuden Suomen otsikko ”Boris Johnson jatkaa Britannian pääministerinä, mutta äänestystulos ei lupaa hyvää – omat kääntyivät vastaan” edellyttää myös ennakkotietoa äänestäjistä ja sisältää toimituksen spekuloinnin ”ei lupaa hyvää”. Joku voi jopa luulla, että omat (= kaikki) kääntyivät vastaan, muut eivät. Informatiivisempi olisi ollut partitiivi: omista 41 prosenttia äänesti vastaan.

Aamulehti.fi:n otsikko ”Britannian pääministeri Boris Johnson voitti puolueensa epäluottamusäänestyksen, mutta pienellä marginaalilla – sai vuoden mittaisen koskemattomuuden” sisältää kannanoton ”pienellä marginaalilla”. Johnson itse piti tulosta vakuuttavana. Ranskan presidentinvaaleissa Macron voitti le Penin samalla marginaalilla. Silloin media piti voittoa selvänä.

Kalevan otsikko ”Britannian pääministeri Boris Johnson on voittanut konservatiivipuolueen epäluottamusäänestyksen” on jo parempi. Ei kannanottoa.

Kaikista edellisistä otsikoista äänestystulos 211-148 puuttuu. Miksi? Asioista jo perillä oleville äänestystulos lukuina olisi ollut riittävä informaatio ja muillekin selvä.

Ilahduttavin politiikkaa seuraaville oli HS Päivänlehden napakka otsikko ”Boris Johnson voitti luottamusäänestyksen äänin 211-148”. Vain faktatulos, ei kommentointia. Se oli varattu Lontoon kirjeenvaihtajalle Annamari Sipilälle. Se toi HS:n linjan selväksi. Niukka voitto oikein kahdesti kerrottuna: ”Peräti 41,2 prosenttia omista kansanedustajista olisi halunnut johtajastaan eroon” ja ”peräti 148 olisi pannut hänet vaihtoon”. Ovelaa, sillä 41,2 prosenttia = 148.

 

 

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu