YLEn jankuttama ”geenirasismi” on huijausta

Yle vaan jauhaa tätä vanhaa kumottua paskaa kuin leipämyllyä.
Huijausvideo väittää, että ”jokainen on (”ajattelevasta”) "gee- nistään rasisti", mikä on vale. Ohjelman ”kokeet” eivät millään tavalla TODISTANEET, että niissä esiintyvät ”rotukytkennät” koehenkilöiden käyttäytymiseen ja tuntemuksiin olisivat nimen- omaan geneettisiä! Ne voivat olla puhtaasti opittua, kultuurista laatua, minkä aina on oltava perusolettamus. Muuta ei edes yritetty tietellisesti TODISTAA, vaan lähdettiin siitä, että kun jonkin asenteen KOHDE on biologinen ominaisuus, niin SE ASENNEKIN olisi myös ilman muuta ”biologinen”!!!
Laboratoriokokeet (joka on tarkastii ottaen TEKNISTEN tieteiden totuuskriteeri!) eivät kerro yhteis- kunnallisissa asioissa totuutta oikein, vaan sopivasti veivaamalla eri tavoin väärennetyillä sellaisilla voidaan olla osoittavinaan mitä tahansa.”Koehenkilöitä” oli karkeasti kolmenlaisia:sellaisia,jotka ovat itse harjoittaneet rasismia (erityisesti valkoinen ”punaniska” aussimies),sellaisia,jotka kokivat aiheel- lisesti olleensa rasismin kohteina (erityisesti aussi aboriginaalinainen,ja myös kongolainen pakolais-taustainen mies, joka taisi olla ainoa, joka emotionaalisella tasolla ”ei ollut lainkaan rasisti”), ja sitten oli ”neutraaleja”, jotka kuitenkin olivat useimmiten eläneet pääasiassa "muiden kuin omanrotuisten" keskellä ja käyttivät näkyviä etnisiä ja uskonnollisia tunnusmerkkejä kuten mm. juontaja ja päähenkilö.
Punaniska ja abo pyrittiin saamaan emotionaalisesti ystävystymään ja ”ihastumaan” toisiinsa sen ”todistamiseksi,” että ”rasimingeenien kanssa voidaan elää” (joskin selvästikin VAIN JOS ”NE” TUNNUSTETAAN ja ”niitä varotaan” …)…
Tälläisella kusetetaan vain hyvin sivistymättömiä ja perustyhmiä, epäkriittisiä ihmisiä!
https://areena.yle.fi/1-4175085
Tiededokumentti: Oletko rasisti?
- 54 min
- ma 14.5.2018
- 3 kk 2 pv
- 2781 katselua
Onko rasismi synnynnäistä vai opittua? Tutkimukset osoittavat, että alitajuntainen rasismi voidaan havaita erilaisten testien avulla. Dokumentti esittelee, kuinka aivojen rasistisia impulsseja voidaan havaita ja muuttaa.
Ohjelman tiedot
Alkuperäisnimi Are Your Racist?
Kuva16:9HD
TV-lähetyksen ääniraidatenglanti stereo
Tekstitys suomi
Katsottavissa vain Suomessa
Tämä huijausvideo EI OLE TIEDETTÄ EIKÄ SE OLE EDES DOKUMENTTI! "
Olen käsitellyt asiaa ja sen tieteellistä taustaa ja kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleja aikaisempia samanlaisia YLE:n pläjäyksiä koskien:
JIHUU!!! YLE:N PUOSKARI- JA HAISTAPASKANTIEDEOHJELMA PRISMA STUDIO LOPETTI!!!
AINA MENI VAAN SKITSOMMAKSI JA SKITSOMMAKSI!!!
PRISMA STUDIO tykkäsi myös tehdä ääliömäisiä ”kokeita”, jotka oikeasti tieteellisesti koulutettuja kuten minua yleensä pöyristyttivät järjettömyydellään ja asiantuntemattomuudellaan.
Ohjleman linja oli yhdellä sanalla snoen ”ROTUMURHAPEILINEUROONIA”!
http://yle.fi/aihe/tiede/prisma-studio
Valittuja otteita:
”VAIN OMAAN ROTUUN KOHDISTUVA VÄKIVALTA HERÄTTÄÄ YHTÄÄNMIKÄÄNLAISIA TUNTEITA,
sanovat muka PRISMA STUDIOn ”Kokeet”…
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/yle-suoltaa-fasisti…
Tällaiset YLE:n ”kokeet” ovat puhdasta paskaa, kuten että ihmiset pystyisivät eläytymään vain omanrotuistensa (-väristensä) kokemuksiin, MUTTA EIVÄT TOISEN eli VÄÄRÄNVÄRISTEN:
” Italialaistutkijat näyttivät koehenkilöille videoita, jossa tuntemattoman ihmisen kättä pistetään hitaasti neulalla, ja mittasivat samalla koehenkilöiden aivovasteita TMS-laitteella. Toisen ihmisen kipu heijastuu myös katsojan aivoihin, mutta italialaistutkimus paljasti, että näin on vain, jos nämä kaksi ihmistä – kivun kokija (siis käsi videolla) ja katsoja – ovat samaa rotua.
Valkoihoiset koehenkilöt samaistuivat valkoihoisen käden kipuun ja tummaihoiset tummaihoisen, mutta valkoihoisia ei hetkauttanut tummaihoisen kipu eikä toisinpäin. ”
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/17/minako-rasisti
Originaali”tutkimus” on täällä Current Biology -sivustolta. (Tämä EI OLE biologiaa!)
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0960982210005154
sunnuntai, 16. marraskuu 2014
OHO! YLE:n ”vauvojen reiluusmoraalivaisto” ”olikin” ”rotumurhapeilineuroni”…!
Kun YLEn asiakkaat kuten opettajat ja oppilaat etsivät netistä lisää tietoa ”kiinnostavasta” (vaikkakin ”sisäpiireihin rajoittuvasta” ”synnynnäisestä reiluusmoraalivaistosta”, niin sieltä löytyykin kyseisen tutkijan ”tutkimustuloksena” –
”ROTUMURHAPEILINEUROONI”!!!!
More: puppets getting hurt.jpg
http://www.hs.fi/radiotelevisio/a1383453501485?jako=edb56cf92283ea9659f633d82fa36afd&ref=tw-share
http://www.cbc.ca/natureofthings/features/research-on-infant-morality
The latest studies on the minds of infants reveal new information about how humans shape their moral views – and this research is being done by Canadians.
Studies by a group of Canadian-born or based psychologists have provided the first evidence that babies are hardwired with an innate sense of good and bad.
Uutiset Radio ja TV, Tiededokumentti
Psykologit ovat alkaneet päästä selville siitä, miten paljon lapsi ymmärtää luonnostaan reiluu- desta
4.11.2013 2:00 0
Timo Peltonen, Yle
(Patatyhmä toimittaja ei ole ansinnäkään katsonut ohjelmaa EIKÄ VARSINKAAN LUKENUT TEKIJÖIDEN MUKA ”TIETEELLISIÄ TUTKIMUKSIA”, joissa puhutaan tosiasiassa ROTUMURHAPEILINEURONISTA eikä suinkaan mistään ”yleisestä reiluudesta”!
Mm. uusiseelantilainen psykologian tohtori Damian Scarf on osoittanut (niin ikään kokein yksityiskohtaisesti, vaikka tässä kokeessa on ”pieni piru” mukana…). mm. miten näitä valekokeita, erityisesti ”vauvojen geeniasenteita” koskevia, väärennetään: vauva (kuten aikuinenkin) voidaan saada SAMAISTUMAAN emotionaalisesti johnkin näytelmän tai nukkeshown hahmoon, jonka jälkeen hänen reaktionsa esitykseen seuraavat tämän ”idolin” kohtaloita, jolloin ne voidaan videoilla saada vaikuttamaan esimerkiksi ”sosiaalisten tilanteiden syvälliseltä ymmärtämiseltä (ilman mitään omaa kokemusta!) tai ”moraalisilta kannaotoilta”!
http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0042698
Social Evaluation or Simple Association? Simple Associations May Explain Moral Reasoning in Infants
- Damian Scarf ,
- Kana Imuta,
- Michael Colombo,
- Harlene Hayn
- Published: August 8, 2012
- https://doi.org/10.1371/journal.pone.0042698
Abstract
Are we born amoral or do we come into this world with a rudimentary moral compass? Hamlin and colleagues argue that at least one com- ponent of our moral system, the ability to evaluate other individuals as good or bad, is present from an early age. In their study, 6- and 10-month-old infants watched two social interactions – in one, infants observed the helper assist the climber achieve the goal of ascending a hill, while in the other, infants observed the hinderer prevent the climber from ascending the hill. When given a choice, the vast majority of infants picked the helper over the hinderer, suggesting that infants evaluated the helper as good and the hinderer as bad. Hamlin and colleagues concluded that the ability to evaluate individuals based on social interaction is innate. Here, we provide evidence that their findings reflect simple associations rather than social evaluations.
Dr Damian Scarf, University on Otago, Zew Zeeland, ”synnynainen ydintieto” -huijausten yksi paljastaja.
The Guardian:
Mikä tässä on ongelmana. Rasismia esiintyy kautta eläinkunnan eikä ihminen ole poikkeus. Kyse täysin luonnollisesta asiasta.
Rasismi on rotuun perustuvaa erottelua ja tarvittaessa syrjintää kuten esimerkiksi yhteisön tai parinmuodostuksessa. Näin ovat aikanaan syntyneet heimot ja kansakunnat. Erilaisia on vierastettu ulkonäön perusteella ja omista on tullut entistä samannäköisempiä.
Rasismi ei ole mitään muuta kuten nykyään luullaan.
Ilmoita asiaton viesti
Voisitko tarkemmin kertoa tuosta rasismista eläinkunnassa?
Väitätkö, että vaikkapa koirat, hevoset tai naudat naiskentelisivat yksinomaan tai vaikka vain kaikkein mieluiten ”omanrotuistensa” kanssa? Tämäkö niitä rotuja, kasveilla lajikkeita, pitää yllä?
Miten tällainen ilmenisi esimerkiksi ihmistymisevoluutiossa siltä osin kuin sitä toistaiseksi tunnetaan?
Ilmoita asiaton viesti
Ei tule vastausta. Rotu ja lajike ovat ihmisen luomia ja ylläpitämiä keinotekoisia populaatiota. Populaatio on keskinäisen lisääntymismahdollisuuden omaava lajin yksilöiden joukko. Lajin eri populaatiohin kuluvia selvästi eriytyneitä muunnoksia ei yleensä sanota roduiksi vaan alalajeiksi, jotka ristetyvät päästessään uudestaan kosketuksiin. Perusbiologiassa pärjätään lajilla ja populaatiolla.
Rotu on vähän samassa mielessä biologian käsite kuin vaikkapa moottori on fysiikan käsite, ne ovat sovellettujen tieteiden käsitteitä ja ilmiöitä. Luonnossa ei ole moottoreita ilman ihmistä, ja ilman ihmisen myötävaikutusta ne eivät siellä toimi moottoreina ja lakkaavatkin olemasta moottoreita aika pian. Sama koskee rotuja ja lajikkeita. Ei ole rotua ilman rodunjalostusta, se on agrobiologian käsite.
Ilmoita asiaton viesti
Juha Hämäläinen 16.5.2018 :
” Mikä tässä on ongelmana. Rasismia esiintyy kautta eläinkunnan eikä ihminen ole poikkeus. Kyse täysin luonnollisesta asiasta.
Rasismi on rotuun perustuvaa erottelua ja tarvittaessa syrjintää kuten esimerkiksi yhteisön tai parinmuodostuksessa. Näin ovat aikanaan syntyneet heimot ja kansakunnat. Erilaisia on vierastettu ulkonäön perusteella ja omista on tullut entistä samannäköisempiä.
Rasismi ei ole mitään muuta kuten nykyään luullaan. ”
RK: Nyt kun ei kuitenkaan lähteitä kuulu eikä näy, minun pitää katsoa, millaisia erityisen ”rotuevoluution” lähteitä löytyy.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rotu
” Rotu on biologinen termi, jota käytetään useimmiten kuvaamaan jalostuksen tuloksena syntynyttä eläinryhmää, jolla on tietyt ennalta määritellyt pysyvät ominaisuudet. [1] Kasvi- tieteessä rodulla tarkoitetaan yleensä toisistaan jonkin tai joidenkin pysyvien ominaisuuk- sien perusteella poikkeavia populaatioita tai populaatiojoukkoja. [1] Tätä termiä käytetään usein esimerkiksi jos ei haluta luokittelun tasoa erityisesti sitoa johonkin tiettyyn taksono- miseen kategoriaan, kuten esimerkiksi alalajiin tai muunnokseen. [1] Kasveista puhutta- essa käytetän yleensä rodun synonyymina lajia ja alarodusta lajiketta, mutta lajiketta ei suositella käytettäväksi puhuttaessa luonnonkasveista, ainoastaan viljelykasveista. [2]
Rotua käytetään joskus alalajin synonyyminä,mutta varsinkin koti- ja lemmikkieläimistä puhuttaessa rotu tarkoittaa alalajia suppeampaa jaottelua joka perustuu morfologisiin seik- koihin. [3] Koska termillä rotu ei ole olemassa yksiselitteistä luonnontieteellistä määritel- mää, pyritään koko sanaa välttämään luonnontieteellisessä kielenkäytössä. Osin termin välttäminen perustuu haluttomuuteen kuvata ihmisen (Homo sapiens) biologista diversi- teettiä. Sitä korvaamaan on pyrkimys käyttää termejä, esimerkiksi alalaji (subspecies), muunnos (varietas), alamuunnos (subvarietas), muoto (forma) ja alamuoto (subforma).
Rodun voi katsoa eroavan muista saman lajin roduista eri alleelityyppien esiintymisfrek- venssinsä suhteen. Jos termin rotu määrittelee muuksi kuin alalajiksi, voivat eri rodut lisääntyä keskenään vaikeuksitta, koska niiden välillä ei ole reproduktiivista eristäytymistä. Rotujen erot eivät ole ehdottomia, vaan suhteellisia. Yhtenäisellä levinneisyysalueella rodut muuttuvat vähitellen toisikseen,kun taas aukkoisilla alueilla erot ovat usein hyppäyksellisiä (usein tässä yhteydessä käytetään nimitystä alalaji, esimerkiksi saimaannorppa).
1. http://tieteentermipankki.fi/wiki/Biologia:rotu”
Netistä tuolla haulla löytyy lähinnä tällaisia:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14099377/rotuevolu…
https://keskustelu.suomi24.fi/t/4571000/laji-ja-rotu
https://keskustelu.suomi24.fi/t/6596695/suomalaist…
http://liihal.pp.fi/sarjat/05-LH-tutkimus/KrMaa99/…
http://kemppinen.blogspot.com/2008/01/ruotsalainen…
https://books.google.fi/books?id=IQ2vBgAAQBAJ&pg=P…
http://ihmisluonto.blogspot.com/2016/07/onko-ihmis…
Suurin osa, mitä löytyy, on ”kreationistien” paapatusta, jonka olen jättänyt tästä pois.
Englantilaisella adjektiivilla ”race-evolutionary” eli ”rotuevoluutio-” ei löydy itään, paitsi tämä:
https://books.google.fi/books?id=mgZ8mZu8WwkC&pg=P…
Muutoin haut menevät kohteisiin, jossa sanat ovat sattumalta yhdessä. Ruotsin ”rasevolution” ja saksan ”Rass(en)evolution” eivät tuota tulosta.
Totta kuitenkin on, että YLEn ”tiedeohjelmien” viimekätinen ”yhteiskunna(lline)n selittäjä” on rotuopillinen ”rotumurha/-empatia-peilineurooni”….
Ilmoita asiaton viesti
”Muitakin tuloksia” kuitenkin näkee joskin harvakseltaan jopa suomalaisessakin tutkimuksessa ja vieläpä YLEssä ainakin sivuilla…
https://yle.fi/uutiset/3-6741639
Suomalaistutkimus: Ihminen ei ehkä sittenkään luonnostaan sotaisa
Suomalaistutkijoiden mukaan vasta paikoilleen asettuneet kulttuurit alkoivat sotia. Arvostetus- sa Science-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan metsästäjä-keräilijät tappoivat lähinnä kostoksi tai naisen takia.
20.7.2013 klo 02:30päivitetty 20.7.2013 klo 12:36
Suomessa tehty tutkimus antaa viitteitä siitä, että sodan juuret eivät olekaan – kuten monet tutkijat väittävät – metsästäjä-keräilijä-ajalta, vaan kulttuureista, jotka jo viljelivät maata ja pitivät karjaa. Jos nomadisten ryhmien parissa tapettiin, syynä oli usein henkilöiden välinen ristiriita tai kilpailu naisista – joskus henki lähti myös omalta vaimolta.
Antropologian tutkijat käyttävät aikaisten kulttuurivaiheiden tutkimuksessa 186 kulttuuria käsittävän, hyvin tunnetun kulttuuritietokannan tietoja. Åbo Akademin Vaasan-yksikön tutkijat Douglas Fry ja Patrik Söderberg keskittyivät tietokannan vanhimpiin kulttuurien vaiheisiin, jolloin ei vielä käytetty hevosia tai viljelty maata.
Tutkijapari löysi datasta 138 yksiselitteistä kuolemaan johtanutta tapausta. Lähes kaikissa tapauksissa tappajat olivat miehiä ja suurimmaksi osaksi uhrinsa kanssa saman yhteisön jäseniä. Hieman yli puolessa tapauksista kyse oli yhdestä surmaajasta ja yhdestä uhrista.
Yleisimmin metsästäjä-keräilijämies tappoi kostoksi tai naisen takia. Harvinaisempaa oli tapella esimerkiksi ruokavaroista, kuten hedelmäpuista. Sotimiseen viittaavia kuolemia oli vain harvoja.
– Oletukseni on, että nomadistiset keräilijät eivät olleet sotaisia, Fry kertoi Science-lehdessä, jossa tutkijoiden artikkeli julkaistiin.
Vanhan datan käyttöä on kuitenkin ehditty jo kritisoida. Vanhimmat merkinnät saattavat olla epämääräisiä.
– Vanhimmat merkinnät saattavat olla summittaisia, antropologian professori Raymond Hames Nebraskan yliopistosta kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Tiedeyhteisö on jo pitkään kiistellyt siitä, onko sota välttämätön osa ihmiskunnan kehitystä.
Lähteet: AFP, Yle Uutiset
Ilmoita asiaton viesti