Kohti turvallisuutta, ehdotus ulkoministerille

Toisen maailmansodan jälkeen Suomen ilmavoimien puolet koneista hankittiin lännestä ja puolet idästä, ruotsalaisia Drakeneita ja venäläisiä MIG 21-koneita. Neuvostoliiton romahdettua kenraalit halusivat tähän muutosta ja valitsivat suorityskyvyltään parhaan hävittäjän F/A-18 Hornet. Hallituksen istunnossa, jossa päätös tehtiin, muille ministereille ei annettu edes mahdollisuutta kysellä. Puolustusministeri Elisabeth Rehn muistelee: ”   Se oli vaan, että ei mitään eikä ketään kuulla. Minusta se oli valtavan rumasti tehty heitä kohtaan, mutta itsehän olin sitä tekemässä. Tiedostin kyllä sen, että tällaista ei päätöksenteko saa demokratiassa olla. Suurimmalle osalle ministereitä tämä tuli täytenä yllätyksenä”.1 Puolustusministerin lisäksi vain pääministeri, valtiovarainministeri ja presidentti tiesivät etukäteen mitä hallitus päätti. Päätöksestä tiedottamisen jälkeen 6.5.1992 Elisabeth Rehn meni juhlimaan Suomen historian suurinta asekauppaa sisäpiirin eli kenraalien kanssa. ”Ravintola Savoyssa syötiin parasta mitä talo tarjosi, juotiinkin vähän ja poltettiin sikareita”2 Kun päätös amerikkalaiskoneiden hankinnasta oli tehty, niin siitä piti kertoa muille tarjoajille. Pariisissa vastaanotto oli ”vähintäänkin jäätävä”. Samoin Ruotsissa. ”Puolustusministeri Anders Björk oli päätöksestä kauhuissaan”.3

Hävittäjäkauppa ei muuttanut mitään valtiollista sopimusta, mutta muutti faktisesti Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Suomi oli tämän jälkeen:

1. aidosti itsenäinen vapaa länsimaa

2. huolehti itse omasta vahvasta puolustuksestaan ilman alistussuhteita muihin maihin

3. ei uhannut ketään

4. ei sallinut alueensa käyttämistä muita valtioita vastaan.

Hankittujen hävittäjien tarkoitus oli toimia torjuntahävitäjinä.Tämä ei kuitenkaan tyydyttänyt Suomen kenraaleja. He halusivat muuttaa koneet myös hyökkäysaseiksi luodakseen pelotteen Venäjälle ja ryhtyivät tutkimaan mahdollisuutta ostaa USA:lta JSMM-ohjuksia. Sotilaiden tehtävä on hankkia mahdollisimman suorituskykyisiä aseita oman maan puolustamiseen. Tämä on normaalia virkamiesvalmistelua. Ensin USA kieltäytyi ohjuksia myymästä, mutta kun kenraalit olivat luoneet kiinteät henkilökohtaiset ystävyyssuhteet USA:n sotateollisuuteen ja armeijaan, kauppa onnistui. USA alkoi pitää Suomea luotettavana liittolaisena ilman mitään liittolaissopimusta. Kenraalien esityksestä Jyrki Kataisen hallitus 29.2.2012 hyväksyi hävittäjiin hyökkäykselliset JSMM-ohjukset.4 Tämä päätös muutti armeijamme luonteen. En tiedä kuinka perusteellisesti maamme ulkopoliittinen johto asiaa mietti. Joka tapauksessa hävittäjien aseistaminen hyökkäysohjuksilla oli iso turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Kaupan neuvotteli maailman suurimman asevalmistaja Lockheed Martinin kanssa silloinen ilmavoimien komentaja Jarmo Lindberg. Mitään turvallisuuspolittiista keskustelua asiasta ei Suomessa julkisuudessa käyty. Näin Jyrki Kataisen hallituksen päätöksellä Suomen puolustusvoimista tuli Suomen puolustus- ja uhkausvoimat. Jos Venäjä uhkaa meitä, niin me uhkaamme vastahyökkäyksella Venäjää niillä voimavaroilla mitkä meillä on.

Kaksi vuosikymmentä Suomi oli ollut itsenäinen, vahvasti itseään puolustustava länsimaa. Nyt tilanne alkoi muuttua, kun ryhdyimme uhkailemaan vastahyökkäyksellä naapuriamme ja rakentamaan uskottavaa pelotetta Venäjälle.

Jatkoa seurasi pian.

Korkean amerikkalaisen kunniamerkin saanut Jarmo Lindberg neuvotteli ja allekirjoitti 4.9.2014 amerikkalaisen kenraalin kanssa isäntämaasopimuksen, jolle annettiin nimeksi yhteistoimintapöytäkirja. Entisen ulkoministeri Keijo Korhosen mukaan sopimuksessa ”kysymys on Suomen valtion maa-, vesi-, ja ilma-alueen varauksettomasta ja sitovasta lovuttamisesta sotilasliitto Naton jäsenvaltioiden käyttöön mitä tahansa sotilaallista operaatiota varten”. Kyse ei ole vain toiminnasta joka tapahtuu Suomen maaperällä vaan myös toimista Suomen alueen kautta. Sotilaallisen toiminnan piiri on rajaton, ”hyökkäysjoukkojen siirrot, huolto ja järjestelyt, jotka tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseen missä tahansa taistelussa ja sotaretkellä”. Sopimuksen mukaan Suomi ”tulee tukemaan täysin voimin (Naton jäsenmaiden lähettämiä) joukkoja NATO-johtoisissa sotilaallisissa toimissa”.5 Tähän saakka tieto on julkista, mutta sopimuksen mukaan yksityiskohdista sovittiin salaisilla jatkosopimuksilla. Niistä emme tiedä mitään.

Puolustusministeri Jussi Niinistö allekirjoitti Washingonissa 8.5.2018 julistuksen sotilasyhteistyön tiivistämisestä USA:n kanssa ja sai upeimman mahdollisen vastaanoton: kaikkein korkea-arvoisin sotilasparaati,19 kunnialaukausta, sotilassoittokunta ja joukkojen tarkastus. USA:n puolustusministeri Mattis totesi:”Viemme sotilasyhteistyömme seuraavalle tasolle”(yle 9.5.2018). Yhtä komea seremonia oli puolustusministeri Mattiksen aikana järjestetty vain kerran aiemmin. Tavalliset kansanedustajat saivat tietää USA:n kanssa tehtävän sotilasyhteistyön siirtymisestä uudelle tasolle vasta vierailun jälkeen. Mitä tämä uusi taso tarkoittaa amerikkalaisen mielestä, emme tiedä. Sotilaat pitävät salaisuutensa. Venäjällä Suomen ottama askel kyllä huomattiin. Puolustusministeri Shoigu totesi: ”Korostan, että sellaiset läntisten kolleegojemme ottamat askeleet johtavat olemassaolevan turvallisuusjärjestelmän tuhoon, kylvävät epäluottamusta ja pakottavat meidät vastatoimiin”(Yle 25.7.2018). Seuraaavana päivänä Suomen puolustusministeriö virallisella tiedotteella yritti rauhoitella tilannetta ja totesi: ”Suomen asema sotilaallisesti liittoutumattomana maana on selkeä”. Kuka tällaiseen tiedotteeseen uskoi – eivät ainakaan venäläiset?

Sotilaittemme henkilökohtaiset siteet USA:aan ovat lujat. Vuosina 2019-2020 puolustusvoimiemme tiedustelupäällikkö oli saanut koulutuksena USA:ssa, avioitunut sikäläisen ammattisotilaan kanssa ja tuonut hänet Suomeen. Varmaan pieninkin liikahdus Suomessa on USA:n tiedossa ja kontrollissa. Me tavalliset kansalaiset emme tiedä tästä tiedonvaihdosta mitään.

Suomi päätti 10.12.2021 ostaa 64 kappaletta F-35A Block 4 -monitoimihävittäjiä. Tämä oli Suomen historian kallein asehankinta. Suomen talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtajana toiminut professori Roope Uusitalo ehdotti aiemmin, että Suomi ostaisi 47 hävittäjää kenraalien haluamien 64 hävittäjän sijaan. Hän oli huolissaan valtiontaloudesta. Sanna Marinin hallitusta ei valtiontalous huolestuttanut.

.Suomen historian professori Markku Kuisma puolestaan ”jäähyväisluennossaan” (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005771302.htm) ”varoittaa markkinoiden ylivallasta ja kehottaa ottamaan oppia menneisyydestä. Muuten edessä voi olla sota”. Markku Kuisma ehdotti hankittavaksi 6 hävittäjää, jotka lentelisivät tuomassa juhlavuutta paraateihin. Tämä olisi hänen mielestään paras ratkaisu oman turvallisuutemme kannalta. Ex-ulkoministeri Keijo Korhonen on todennut: ”Nyky-Suomen johto on unohtanut kaiken Suomen historiasta eikä ole oppinut mitään”.

Sanna Marinin hallitus hyväksyi silmät ummessa kenraalien hävittäjähankintaehdotuksen sellaisenaan ajattelematta taloutta tai omaa turvallisuuttamme – ainoa kriteeri oli kenraalien markkinoima tekninen suorityskyky.

Sotilaat esittelivät asehankinnan hallitukselle päätöstä edeltävänä iltana tilannehuoneessa. Päätös tehtiin seuraavana päivänä keskipäivällä pilkulleen kenraalien tahdon mukaisesti. Yksikään ministeri ei pyytänyt asiaa pöydälle, jotta olisi ehtinyt tutustua asiakirjoihin. Kansanedustajat, puolue-elimet ja me tavalliset kansalaiset pidettiin päätöksenteon ulkopuolella. Kenraalien teknisen selvityksen jälkeen poliitikot eivät tehneet sitä, mitä heidän olisi pitänyt tehdä; vertailla ei vaihtoehtojen taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Hävittäjäpäätös oli yhtä epädemokraattinen 2021 kuin mitä se oli 1992.

F-35A Block 4 -monitoimihävittäjähankinnalla liittimme oman armeijamme henkisesti ja teknisesti osaksi USA:n sotakonetta ja ryhdyimme maailman suurimman asevalmistajan Lockheed Marinin alihankkijaksi. Vaikka emme tehneet mitään muodollista valtiollista sopimusta, niin faktisesti meidän turvallisuuspoliittinen asemamme muuttui – vaarallisemmaksi. Vuonna 1992 alkanut parikymmentä vuotta kestänyt itsenäisen vahvan itsenäisen puolustuksen aika on mennyttä ja olemme alistaneet itsemme suurvaltapelin pieneksi pelinappulaksi.

Turvallisuuspoliittinen asemamme on radikaalisesti muuttunut vuodesta 1992:

  1. Omaa ulkopolitiikkaa ei enää ole. Suomen ulkoministerin tehtävä on vain olla osana muotoilemassa EU:n ulkopolitiikkaa.
  2. Olemme teknisesti ja henkisesti sidoksissa USA:n asevoimiin
  3. Suojellaksemme itseämme uhkaamme Venäjää vastahyökkäyksellä hävittäjien ohjuksilla.
  4. Olemme valmistautuneet luovuttamaan oman alueemme isäntämaasopimuksella USA:n käyttöön.

Kaikki vuonna 1992 olleet itsenäisen, vapaan ja itsenäisen länsimaan peruspilarit ovat murtuneet.

Suomeen sijoitetut ohjukset luovat venäläisten mielestä turvallisuusuhan, vaikka varustaudumme ainoastaan puolustustarkoituksessa. Suomalaisilla ei tietenkään ole tarkoitusta vahingoittaa ohjuksilla Pietaria tai Moskovaa, mutta venäläiset saattavat niin luulla. Tiedämme, että esim. Pietarin turvallisuus on ollut menneisyydessä sotien syy.

Kenraalimme uskovat vastahyökkäyspelotteen estävän hyökkäyksen. Ex-ulkoministeri, historioitsija ja diplomaatti Keijo Korhosen sanoin Suomi varustautuu ”Venäjän muka aiheuttamaa turvallisuusuhkaa vastaan – riskiä ei ole olemassa, ellei sitä Suomi itse sellaista rakenna. Suomalaisia pelotellaan koko median voimalla sotahysteriaan. Venäjä ja sen johto on jatkuvan nalkutuksen ja haukkumisen kohteena”. Kun Korhonen puhuu Venäjän muka aiheuttamasta turvallisuusuhasta, niin hänellä ei ole varmasti ole mitään epärealistisia kuvitelmia Venäjän valtion luonteesta ja pyrkimyksistä. Vastahyökkäysuhka, jota yhdessä USA:n kanssa rakennamme, on ehkä USAn kansallisen edun mukaista, mutta me itse saatamme itsemme vaaran alaiseksi. Olemme vaarassa – sitä suuremmassa vaarassa olemme mitä enemmän vastahyökkäysuhkaa rakennamme. Olisimme täysin turvassa, jos meillä olisi vahvat puolustusvoimat eikä uhkausvoimia. Näin Korhosen tekstin ymmärrän.

Korhonen kirjoittaa: ”Nato-jäsenyyden ulottaminen Venäjän läntisiin naapurimaihin on ollut paitsi Gorbatshevin kanssa tehtyjen välipuheiden karkea loukkaus myös Venäjän suurvalta-aseman avointa halveksimista”.6 USAn ja Venäjän välinen sota on äärimmäisen epätodennäköinen. Se merkitsisi ydinsotaa, jota lähellä maailma oli vuonna 1962 Kuuban kriisin aikaan. Kuitenkin Putinin aloittama Ukrainan sota voi johtaa suursotaan, jos 8 miljoonan venäjänkielisen ukrainalaisen asemasta ei pystytä suurvaltojen välillä sopimaan.

Korhosen teksti on vuodelta 2015 ja antaa taustaa sille mitä tapahtuu nyt. Hän tuskin muuttaisi tekstiään, vaikka eurooppa on lähellä suursotaa.Venäjää hallitsee diktaattori, jolla on käsissään armeija, media ja talous sekä joka myrkyttää häntä vastustavia omia kansalaisiaan. Tämän myös EU:n parlamentti on todennut hyväksyessään 16.9.2021 uuden EU:n ja Venäjän poliittisten suhteiden suunta -strategian (https://wwweuroparl.europa.eu/doceo/document/TA-9-2021-0383_FI.html). Parlamentti ”erottaa toisistaan Venäjän kansan ja presidentti Putinin hallinnon, joka on pysähtynyt autoritaarinen kleptokratia, jota johtaa oligarkkien piirin ympäröimä elinikäinen presidentti;” ja ehdottaa että ”kriittiset toimet suunnataan näin ollen presidentti Putinin hallintoon ja sen rikollisiin toimiin ja demokratian vastaiseen politiikkaan samalla kun korostetaan, että Venäjän kansalaisiin on kiireellisesti saatava yhteys, jotta voidaan osoittaa, että Euroopan unioni on valmis vastaamaan heidän huolenaiheisiinsa”. EU siis parlamenttinsa päätöksen mukaan aikoo vaihtaa Venäjän johdon.

Korruptioon kyllästyneet ukrainalaiset vaihtoivat väkivaltaisesti 22.2.2014 lännen yllyttämänä venäjämielisen vaaleilla valitun presidentin. EU:n pyrkimys vaihtaa Venäjän johto, vuoden 2014 vallanvaihto ja Venäjän Ukrainan sotatoimet ovat kaikki kansainvälisen oikeuden vastaisia. Tässä tilanteessa Suomessa mietitään hakeako Naton jäsenyyttä vai ei. Kysymys on väärin asetettu. Oikea kysymys on: Millaista Naton jäsenyyttä haemme, jos haemme?

Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät.” Näin totesi Sauli Niinistö heti Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022. Melkein päivälleen kahdeksan vuotta aiemmin Ukrainan pääministeriksi nousi vallanvaihdon tuloksena USA:n ehdottama Arsenyi Yatsenyukin, joka ensi töikseen kielsi venäjän kielen käyttämisen valtion virastoissa. Sodan kylmät kasvot toimivat myös kahdeksan vuotta sitten tavalla, jonka Putin muistaa. Putin perusteli hyökkäystään puheessaan 23.2.2022 Ukrainan Venäjälle aiheuttamalla turvallisuusuhalla. Höpöhöpöjuttua. Putin rakentaa yhtenäistä slaavilaista valtiomuodostelmaa (Venäjä, Valko-Venäjä,Ukraina) tukenaan ortodoksinen kirkko. Putin on Moskovan ja Koko Venäjän patriakka Kirillin mielestä ”Jumalan ihme”.7 Sota Ukrainassa on Putinille puoliuskonnollinen hanke.

Putinin henkilökohtaisesti hyvin tunteva Mihail Hodorkovski sanoi MTV3:n haastattelussa 2.3.2022: ””Jos Putin haluaa rangaista USA:ta niin hän voi tehdä sen Suomen kautta” Tämä tapahtuu 6 kk sisällä ellei Ukraina pysty Putinia pysäyttämään. Näin Hodorkovski. Hänen haastattelunsa kannattaa katsoa MTV3:n taltioimana. Venäjällä ei ole mitään järkevää syytä hyökätä Suomeen Suomen takia, mutta jos Venäjä haluaa näpäyttää USA:ta, niin se voi sen tehdä hyökkäämällä Suomeen. Näin Hodorkovski ajattelee. Olemme ajautuneet suurvaltojen pelinappulaksi. Toisaalta jos Ukraina pystyy Putinin torjumaan, niin hyökkäystä Suomeen ei tule. Ukrainalaiset taistelevat siis meidänkin puolestamme.

Natojäsenyys luo velvoitteita ja oikeuksia. Velvoitteita on ainakin kaksi: osallistua minkä tahansa muun natomaan puolustamiseen ja osallistua kustannuksiin. Oikeutena on turvatakuu. Natoon liityttäessä velvollisuuksista ei tuskin voi neuvotella, mutta turvatakuun muodosta voi.

Jos liitymme Natoon ilman että hakemusprosessin yhteydessä emme neuvottele meille sopivasta turvatakuusta, se merkitsee, että kenraaliemme rakentama vastahyökkäypelote Venäjälle saa paljon suuremman painoarvon venäläisten silmissä – olemme venäläisille Naton hyökkäyskärki, joka mahdollisen kriisin puhjetusta tuhotaan ensimmäiseksi. Tähän ymmärtääkseni Putin on viitannut kun hän on muistaaakseni sanonut: ”amerikkalaiset ovat valmiit taistelemaan maansa puolesta viimeiseen suomalaiseen saakka”. Teemme alueemme vapaaehtoisesti sotatantereeksi. Suomen ja Venäjän välisestä rajasta tulee vihan raja.

Voimme myös neuvotella Naton turvatakuun sellaiseksi, että Suomen ja Venäjän raja pysyy rauhan rajana. Tämä edellyttää että ensin Suomi ja Venäjä keskustelisivat keskenään tavoitteenaan yhteisymmärrys ettei kumpikaan uhkaa naapuriaan. Ulkoministerin olisi syytä antaa virkamiehilleen tämmöinen toimeksianto välittömästi.

Suomen ja Venäjän keskeisen sopimuksen elementit voisivat olla:

  • Venäjä demilitarisoisi aluettaan x km Suomen rajasta
  • Suomi luopuisi Venäjää uhkaavista ohjuksistaan ja kansainvälisistä sotaharjoituksista alueellaan. Suomi takaisi ettei Suomen alueen kautta hyökätä Venäjälle ylläpitäen oman vahvan puolustuksen.
  • Suomen ja Venäjän yhteisesti valvovat sopimuksen noudattamista. Ja kun sotilaiden keskinäinen luottamus on rakennettu, niin Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä edellyttäen että Naton turvatakuu toteutuu Suomen osalta näissä puitteissa. Avoimuus ja rehellisyys joka suuntaan on vakauden ja rauhan tae.

Ei pitäisi olla vaikeaa. Suomella ei ole mitään syytä hyökätä Venäjälle eikä Venäjällä ole sopimuksen jälkeen mitään syytä hyökätä Suomen vaikka Suomi olisikin Naton jäsen. Siispä ulkoministeri Pekka Haavisto! Nyt toimeksianto virkamiehille, että he ryhtyvät valmistelemaan sopimusta, joka takaisi rauhan Suomen ja Venäjän välille ilman että kumpikaan uhkailisi. Ja kun se on saatu, niin haemme Natoon Venäjän kanssa solmitun sopimuksen kanssa. Tämä pitäisi olla kaikkien etu – ja siis helppoa kun kaikki voittavat. Suomen ja Venäjän raja voisi olla myös ystävällisyyden raja eikä vihan raja – ja samalla Naton ja Venäjän raja. Turvallisuudellamme olisi kaksi takaajaa: Venäjä ja Nato.

Typerintä oman turvallisuutemme kannalta on jos Suomi silmät ummessa hyppää Naton kelkkaan Venäjän rikollisen ja brutaalin hyökkäyksen aiheuttamassa tunnekuohussa.

 

1Vesikallio Johanna: Lillan, Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä. Otava 2014. s. 150-151.

2 em. 154

3 Em 147

4Sainio Pentti: Minne Suomi pommittaa? Into 2018, 84.

5 Korhonen Keijo:Artikkeli Luovutussopimus kirjassa Näin Suomea viedään.Vs-kustannus 2015.

6Korhonen, Keijo: Artikkeli Luovutussopimus kirjassa Näin Suomea viedään.Vs-kustannus 2015.

7Korpela Jukka: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Gaudeamus 2015, 15

+1
RistoSuvanto
Sitoutumaton Hämeenlinna

varatuomari
kasvatustieteen maisteri
Kirja:TALOUSKASVUN JÄLKEEN Filosofinen tarina ahneudesta ja kasvun mahdollisuudesta. Elpo -kustannus 2013.
Olen Elpo ry:n puheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu