Onko hävittäjien hyökkäyskyky vakauspolitiikkaa, Erkki Tuomioja?

Enemmän ja parempia aseita=enemmän turvallisuutta. Tämä yhtälö on uskomus, johon kenraalien johtama Suomen hävittäjähankinta nojautuu. Uskomus on väärä.

On äärimmäisen tärkeätä, että Suomi toimii tavalla, joka ei jännitteitä lisää vaan harjoittaa sellaista aktiivista vakauspolitiikkaa, jonka tärkein tavoite on konfliktien ennaltaehkäiseminen ja vastakkainasettelujen liennyttäminen.” Näin Erkki Tuomioja kirjoitti facebookissaan 8.6.2016.

Vakauspolitiikasta Suomen kenraalit eivät välitä uskoessaan aseiden voimaan ja USA:n sotakoneen ylivoimaisuuteen. He olivat innoissaan kun Suomi osti Hornetit vuonna 1992. Silloinen puolustusministeri Elisabeth muistelee: ” Se oli vaan, että ei mitään eikä ketään kuulla. Minusta se oli valtavan rumasti tehty heitä kohtaan, mutta itsehän olin sitä tekemässä.”.1 Heillä Rehn tarkoittaa muita ministereitä. Ketään ei kuultu. Eikä nytkään kuulla hävittäjähankinnassa ketään paitsi kenraaleita, joilla on vain yksi kriteeri: suorituskyky. Hävittäjähankkeen johtaja Lauri Puranen toteaa: ”Se, jolla on paras kyky voittaa taistelut, on puolustushallinnon esitys” (Hämeen Sanomat 28.8.2021) Hävittäjähankinta esitetään pelkästään teknisenä prosessina. Sitä se ei ole. Tavallisen suomalaisen turvallisuudesta ei keskustella.

Hornetien hankkiminen muutti Suomen turvallisuuspoliittista asemaa, mutta varsinainen muutos tuli kun ilmavoimia komentanut kenraali Jarmo Lindberg neuvotteli amerikkalaisten kanssa Hornettien muuttamisen hyökkäysaseiksi. Ennen tätäkään päätöstä ei ketään kuultu, vaan päätöksen teki kenraalien ehdotuksesta vain muutama huippupoliitikko. Hyökkäysaseistuksen hankkimisesta ei ole koskaan päätetty eduskunnassa eikä tavallinen kansa ole edes tietoinen että puolustukselliset Hornetit muutettiin myös hyökkäysaseiksi. Tämän jälkeen kenraalit ovat johdonmukaisesti muuttaneet Suomen puolustusvoimia Suomen asevoimiksi joka on liimautunut USA:n sotakoneen kylkeen. Kaksi vuosikymmentä kestäneen Afganistanistanin operaation tappioina ovat kaksi kuollutta, joitakin haavoittuneita ja hurja määrä suomalaisten veroeuroja. Tärkeimpänä voittona varmaan kenraalien mielestä on saumaton yhteistyö USA:n kanssa. Vuonna 2011 tämä liimautuminen ei ollut vielä niin pitkällä, että suomalaiset olisivat hyökänneet USA:n rinnalla Libyaan vaikka silloinen ulkoministeri Alexander Stubb siitä haaveilikin.

Puolustusministeri Jussi Niinistö allekirjoitti Washingonissa 8.5.2018 julistuksen sotilasyhteistyöstä USA:n kanssa ja sai upean vastaanoton: kaikkein korkea-arvoisin sotilasparaati,19 kunnialaukausta, sotilassoittokunta ja joukkojen tarkastus. USA:n puolustusministeri Mattis ylisti:”Viemme sotilasyhteistyömme seuraavalle tasolle”(yle 9.5.2018). Yhtä komea seremonia oli puolustusministeri Mattiksen aikana järjestetty vain kerran aiemmin. Emme tiedä mitä julistuksen seuraava taso tarkoittaa, sillä sotilaat pitävät salaisuudet itsellään.

Jarmo Lindberg on saanut korkean amerikkalaisen kunniamerkin sitoessaan Suomen asevoimat USA:n sotakoneen kylkeen. Kenraaleilla on selkeä vihollinen: venäläiset. Puolustusministeri tai puolustusvoimien komentaja eivät ole vuosikymmeniin tavanneet Venäjän virkaveljiään. Vihollisen kanssa ei keskustella, vihollista uhataan hyökkäysaseilla. Kun uhkaamme hyökkäyksellä naapuria, vaarannamme turvallisuutemme. Ei tavallinen rauhallinen suomalainen halua uhkailla hyökkäyksellä ketään vaan olla rauhassa tehokkaan puolustustuksen turvassa. Suomalaisten maanpuolustusinto on korkealla. Mutta kenraalit pelaavatkin uhkatasapainopeliä ja ovat omaksuneet uhkailevan hyökkäysajattelun puolustusmenetelmäksi.

USAn ja Suomen sotilasyhteistyön siirtymisen seuraavalla tasolle ovat venäläiset tietenkin huomanneet. Venäjän puolustusministeri Shoigu totesi USAn ja Suomen sopimuksen jälkeen: ”Korostan, että sellaiset läntisten kolleegojemme ottamat askeleet johtavat olemassaolevan turvallisuusjärjestelmän tuhoon, kylvävät epäluottamusta ja pakottavat meidät vastatoimiin”(Yle 25.7.2018). Näin on tapahtunut. ”Venäjä on sijoittanut Suomen lähialueille viime vuosien aikana teknologisesti kehittyneimpiä asejärjestelmiään ja entistä suorituskykyisempiä joukkojaan… ja sen kyky sotilaallisen voiman nopeaan ja yllätykselliseen suuntaamiseen on kehittynyt (Valtioneuvoston puolustusselonteko 2021:78, s. 15) Nyt Suomen jaVenäjän armeijat uhkaavat toisiaan hyökkäyksellä – tietenkin puolustustarkoituksellisesti.

Amerikkalaiset harjoittelevan suomalaisten hävittäjien kanssa ilmatankkauksia Suomen ilmatilassa rutiininomaisesti ja Suomi testaa yhtä maailman tunnetuimmista miehittämättömistä ilma-aluksista, yhdysvaltalaisvalmisteista MQ-9 Reaperiä, jota Yhdysvallat on käyttänyt ihmisten tappamiseen ainakin Afganistanissa, Pakistanissa, Jemenissä ja Somaliassa. (Yle 24.8.2021 Annika Martikainen). Nämä harjoitukset eivät palvele Suomen alueen puolustusta, vaan ihan jotain muuta.

Kohta kenraalit esittävät Suomen hävittäjäksi amerikkalaisen F-35. Asevoimien komentajana Jarmo Lindberg tiesi virassa ollessaan kaikkien hävittäjätarjokkaiden tarjoukset. Tästä huolimatta Lindberg ryhtyi heti eläköidyttyään maailman suurimman asekonsernin F-35 hävittäjän lobbariksi. Saman firman hyökkäysohjukset hän oli jo ostanut Hornetteihin. Hävittäjäkauppaa johtavan Purasen mielestä Lindbergin lobbarihommassa ei ollut mitään kummallista, vaikka yksi hävittäjätarjoaja tiesi Lindbergin kautta kilpailijoiden alustavat tarjoukset. Hävittäjien tarjouskilpailu ei siis ole rehellinen. Suomen poliittisen johdon päättämä Purasen ja Lindbergin nolo lobbariseikkailu osoitti ainoastaan kummankin arvostelukyvyn puutteen. Heidän spekulaatioissaan turvallisuuden tuottaa mahdollisimman suuri hyökkäysuhka suurvalta Venäjää kohtaan yhteisrintamassa USA:n kanssa. Tämä on vaarallista. Uhattu Venäjä kokee itseään uhattavan ja saattaa iskeä ensin itse.

Hävittäjäksi esitetään taistelun voittavaa konetta”, ilmoittaa Lauri Puranen. Koko maapallolla ei ole käyty vuosikymmeniin yhtään hävittäjien ilmataistelua.  ”Hävittäjät ovat täysin turha satsaus menneisyyteen”,kirjoittaa tähtitieteilijä Esko Valtaoja (Seura 5.8.2021)ja jatkaa: ”olen varma, ettei mielettömän kalliin hankkeen kannattavuutta tiedä kukaan.”

Kenraalien markkinoimaa suorituskykyä on syytä eritellä:

  1. Puolustuskyky

Hankitaan hävittäjät, jotka vastaavat Hornetteja silloin kun ne hankittiin. Tuolloin Horneteilla ei ollut hyökkäyskykyä tuhota vihollista satojen kilometrien päähän. Jos tyytyisimme tähän, niin se olisi turvallisempaa kuin uhkaamalla hyökkäyksellä.

  1. Hyökkäyskyky

Kenraalit haluavat hävittäjät, joilla on kyky hyökätä syvälle Venäjälle nopeasti ja tehokkaasti ja laittavat koneet hyökkäyskyvyn mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Kuitenkin mitä suurempi hyökkäyskyky Venäjän sydänalueille, sitä suurempi uhka tavalliselle suomalaiselle. Hyökkäyskyky synnyttää naapurille hyökkäystarpeen ja samalla Suomi tarjoaa maa-alueensa suurvaltojen sotatantereeksi. Tämä saattaa johtaa Suomen kansalliseen itsemurhaan. Kenraalien suorituskyky on uhkauskykyä ja uhkapeliä turvallisuudellamme. Tavallinen suomalainen ei tällaista uhkapeliä halua – en ainakaan minä. Minä haluan tehokkaat puolustusvoimat puolustautumiseen.

Suorituskyvyllä on myös hintansa:

  1. Ilmastohinta

Yksi hävittäjä voi käyttää yhdellä harjoitustunnilla n.3400 litraa polttoainetta. Hävittäjien ilmastokuorma on erilainen. Hävittäjät on syytä laittaa ilmastotuhoajina tuhoamisjärjestykseen. Maailmaa kohtaa pian katastrofin, jos ilmastotoimia ei tehdä, varoittaa YK:n ilmastokokouksen brittiläinen puheenjohtaja Alok Sharma. Hävittäjien ilmaston tuhoamisjärjestys pitää olla tärkeä valintakriteeri, sillä tuoreimmat tiedeyhteisön ilmastoraportit ovat entistäkin vakavampia.

  1. Taloudellinen hinta

Hallitus ei löydä 30 miljoonaa poliiseille turvaamaan yhteiskuntaamme ja samalla aikoo laittaa 10000 miljoonaa hävittäjiin ilman mitään selvitystä mitä se merkitsee kansantaloudelle. Irvokasta. Suomen köyhin kansanosa varmasti tuntee kipeästi nahoissaan, kun seuraavat hallitukset kaivavat jostain tuon 10000 miljoona.

Hävittäjät aiheuttavat jonkin kuorman ilmastolle ja vauhdittavat suomalaisen hyvinvointivaltion alasajoa. Hinta on reaalinen ja kallis. Uskoteltu hyöty on kuvitteellinen ja vain kenraalien spekulaation varassa – ja perustuu vaaralliseen uhka-ajatteluun.

EU:n parlamentti hyväksyi 16.9.2021 uuden EU:n ja Venäjän poliittisten suhteiden suunta -strategian (https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/TA-9-2021-0383_FI.html), jonka EU:n parlamentti lähetti myös Suomen hallitukselle toimintaohjeeksi. Strategiassa parlamentti ”erottaa toisistaan Venäjän kansan ja presidentti Putinin hallinnon, joka on pysähtynyt autoritaarinen kleptokratia, jota johtaa oligarkkien piirin ympäröimä elinikäinen presidentti;” ja ehdottaa että ”kriittiset toimet suunnataan näin ollen presidentti Putinin hallintoon ja sen rikollisiin toimiin ja demokratian vastaiseen politiikkaan samalla kun korostetaan, että Venäjän kansalaisiin on kiireellisesti saatava yhteys, jotta voidaan osoittaa, että Euroopan unioni on valmis vastaamaan heidän huolenaiheisiinsa”. Strategiassaan EU pyrkii siis vaihtamaan Venäjän hallinnon.

Jos EU ryhtyy oikeasti toimimaan parlamentin toimintaohjeen mukaan, niin edessämme on myrskyiset ajat. Suomen ja Venäjän raja on ollut vuosikymmeniä rauhallinen, mutta ei ehkä kauaa. Valko-Venäjä on käyttänyt rajojaan politiikkansa välineenä. EU:n parlamentin uusi Venäjä-strategia saattaa synnyttää saman ilmiön Venäjän ja Suomen rajalle. Tässä konfliktissa hävittäjät olisivat tyhjänpäiväisiä.

EU:n parlamentin Venäjä-strategiaan kenraalien hyökkäysvalmistelut mainiosti. Mutta vaarallisia ne ovat! Toivottavasti Sanna Marinin hallitus tarkoin miettii, mitä tekee. Kyse ei ole kenraalien markkinoimasta teknisestä suorituskyvystä vaan ihan muusta – omasta turvallisuudestamme.

Olisiko, Erkki Tuomioja, syytä palata aktiiviseen vakauspolitiikkaan, jota vielä 2016 pidit ”äärimmäisen tärkeänä” ja torjua kenraalien spekulatiivinen ja vaarallinen uhkauspolitiikka?

1 Johanna Vesikallio: Lillan, Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä. Otava 2014, 150-151.

+1
RistoSuvanto
Sitoutumaton Hämeenlinna

varatuomari
kasvatustieteen maisteri
Kirja:TALOUSKASVUN JÄLKEEN Filosofinen tarina ahneudesta ja kasvun mahdollisuudesta. Elpo -kustannus 2013.
Olen Elpo ry:n puheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu