Halpaa tai oikeastaan kallista populismia
Sitä harjoittaa sekä pääministeri Sanna Marin että valtiovarainministeri Annika Saarikko.
Marin siinä, että hän tai hänen lähipiirinsä ”vuoti” bilevideot ja kuvat ja Saarikko siinä, että ylimääräinen joululapsilisä kaikille.
Kumpikaan ei auta Suomea mitenkään. Marin kannustaa homo/lesbo-suhteisiin, jolla ei syntyvyys todellakaan lisäänny. Saarikko kuvittelee, että rahalla saa. Molemmat naiset tekevät täysin vääränlaista mielikuvapolitiikkaa.
Kun Marin lähtee ökylomalle Italiaan, sitä mainostetaan perhelomana. Mikä perheloma on semmoinen, että kiireinen nainen ei edes lastaan ota mukaan, jos on italialaisia lehtiä uskominen? Entä Saarikko, kuvitteleeko hän, että lapsia tehdään, jos saadaan ylimääräinen satanen?
Nyt pitäisi tehdä ryhtiliike suomalaisessa politiikassa ja lopettaa halpahintainen tai siis kallishintainen populismi. Lapsia tehdään rakkaudesta tai ainakin näin pitäisi olla. Jos minä olisin vielä lapsentekoiässä, niin tähän yhteiskuntaan en tekisi yhtään lasta, niin pinnalliseksi on mennyt poliitikkojemme touhut.
Lapsilisät pitäisi ottaa pois kaikilta, jolloin lasten eriarvoistuminen poistuisi jo syntymästään asti. Rikkaiden lasten lapsilisät menevät suoraan korkeakorkoiselle tilille, joten siellä on lihava potti odottamassa, kun tulee täysi-ikäiseksi. Luulisi Saarikonkin tämän tajuavan.
Ei tässä kannata kiinnittää huomiota uhreihin. Asema jossa ovat, hämää suotta.
Tämä koskee paljon poliittisia toimijoita. Toisaalta myös tavan ihmisiä.
***
Aika valikoivissa yhteyksissä kerrotaan se, miten vähäpätöiseksi (tavan) ihmisen mielipiteet asetetaan, jos ei effektiivinen tuki takana.
Noin siitä huolimatta, että asetelma voimasuhteineen… on tosiaan massiivinen. Vain harvemmin tulee käyttöön, muttei tarkoita, etteikö olisi olemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ketä tarkoitat uhreilla?
Ilmoita asiaton viesti
Heitä, joita kansa voi vaikka alkaa repimään, kanavoidessaan aggressiota edes sinne, mikä edes jotenkin mahdollista.
Mahdollisuuteen se sama periaate, taustatuki, … niin onnistuu. Tästä puhun.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko siis, että Marin ja Saarikko ovat tässä uhreja?
Ilmoita asiaton viesti
Selvisi samalla ehkä WOKE-ilmiö.
WOKEn takana on todellista, ja massiivisena, tällaiset ovat potentiaalia.
Se, että on potentiaalia, … nykyoloissa tarkoittaa, että on merkittävänä väline, johon kiinnitetään huomiota paljon.
WOKEn mukaisesti voidaan mennä, ja antaa tilaa. Saadaan liikkeelle,… vaikka Sanna Marin, joka muuten voi olla ihan asiallakin, tietyiltä osin.
Miten arvioi omaa kokonaisempaa kontribuutiota, kun yleensä näissä tarvitsee vastata vain tekemisestään… tämä ei ole ongelma, joka jää vain hänen omille harteille.
Potentiaaliset toimijat, ovat usein samanlaisen dilemman äärellä, ymmärtämättä käsitellä tätä.
Paljon puhunut WOKEsta positiivisesti. Mihin käyttöön kanavoidaan… menee kuin ILMUssa, jne. Nämä ovat kohtia, joissa veiviä voi rakentaa suureksi.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä pohdit asioita niin vaikeasti, etten valitettavasti ymmärrä. Blogini tarkoitus on osoittaa, että molemmat päättävässä asemassa olevat naiset tekevät mielestäni vääränlaista mielikuvapolitiikkaa, jos on tarkoitus syntyvyyttä lisätä.
Toinen antaa viestiä, että homo/lesbo-suhteet ovat ok ja toinen, että rahalla saa. Mielestäni molemmat naiset ovat väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Sanna Marin EI ole populisti. Populisti nimenomaan liehakoi (mielistelee) rahvasta, mutta Sannan tempuilla ei ole sellaista vaikutusta. Pääministeri näyttää usein suorastaan härnäävän tavallista kansaa.
Teinpä minäkin alkukesästä Italian-matkan. Sikäläisessä hotelliluokituksessa neljä tähteä vastaa pohjoismaista tyyppihotellia, joten reissustani olisi saanut vaikkapa otsikoita:
Suomi-juntin ökyloma – perustaso EI RIITÄ MIHINKÄÄN
Eikö tämä ikinä lopu – vyölaukkumies HUIPPUHOTELLISSA
Tuomo, 61, SUKKAPYYKILLÄ luxus-kylppärissä
Ilmoita asiaton viesti
Blogin sisältö kuvaa hyvin otsikkoa: (Halpaa tai oikeastaan kallista populismia).
Populisti voi olla tietämättömänäkin, ja jopa parempi sellainen. Ei osaa kyseenalaistaa sitä, missä on mukana. En tarkoita, että kaikki populismi olisi tässä.
Jos populismi on realiteettien mukaista, yhdistyy siinä ihmisen tarpeet niin, että lupailut saavat katetta, ja ihmiset tarvitsemaansa, tässä suhteessa.
Seikka on mitattava pitemmällä aikavälillä. Siksi empirismi voi olla näissä, myös yllättävän köykäistä, siinä missä jotain todellista, voi joskus vahvistaakkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kun miettii Marinia, niin aamupala-keissin aikaan, hänellä ei ollut aikaa käydä ostoksilla Prismassa. Jossain naistenlehdessä haikaili aikaa käydä lapsensa kanssa Muumimaailmassa.
Sitten kun sitä aikaa on, niin lähtee Ruisrockiin ”sattumalta” kuvattavaksi, kun pitäisi keskeyttää loma Uniperin takia. Sitten lopettaa loman, kun on kova hinku radalle. Sitten kun on lomaa, niin lähtee parin ystäväpariskunnan kanssa Italiaan, jättäen lapsensa kotiin.
Kun miettii näitä hänen priorisointejaan, niin ei ainakaan oma lapsi tai oma maa tule ensimmäisenä mieleen.
Ilmoita asiaton viesti
Politiikka on kuollut vasemmistopopulismin tilalta maan hallinnossa.
Demukoilla olisi nyt tilaisuus lunastaa Antti Rinteen lupaus vappusatasesta köyhimpien hyväksi energianhintojen iskettyä katosta läpi, mutta Marinin poppoo vain bilettää Suomessa ja ulkomailla, eikä oikein halua Marin kommentoida valtioneuvoston kanslian päällikkönä ja omustusohjauksen johtajana politiikkojen itse aiheuttamaa fortumkatastrofia.
Saarikko toivoo vain vetoapua lestadiolaiselta taholta viimeisenä kepuoljenkortenaan. Muuta kun ei ole luvassa sekoilusta vihervasemmistohallituksen peränpitäjänä.
Marin ja Saarikko karttavat molemmat vastuuta ja uudistuksia, kuin ruttoa yritellen edes häthätää pyristellä palleillaan mitättömin päätännöin ja politiikoin kauden loppuun asti.
Terveydenhoidon ja soten punaviherhallitus sai jo sekaisin kepua kölin alta vetäen useampaan kertaan.
Rahat ja velkaantuminen ovat nyt itseaihetetun energiakriisin myötä ohi ja hyvinvointiyhteiskunta menetetty. Marin voisi todeta tämän ääneenkin, mutta kun haluaa olla julkisuudessa vain kliffojen jutskien kaa.
Ilmoita asiaton viesti
Marin ja hänen peesaajansa ovat nyt täysin omaa luokkaansa, mutta ihmettelen, ettei Saarikko katso nokkaansa pidemmälle.
Jos ajatellaan alkiolaista liikettä, niin se nimenomaan on köyhän asialla. Kun lapsilisät otettaisiin pois kaikilta, niin meillä säästyisi hirvittävä määrä rahaa. Vuonna 2015 laskeskelin, että 500 miljoonaa euroa menee vuositasolla lapsilisiin. Vaikka tämä koko summa kohdennettaisiin oikein, eli oikeasti apua tarvitseville, niin vähätuloiset lapsiperheet siitä hyötyisivät.
Siksi olenkin esittänyt, että lapsilisät pois kaikilta. Ei ole oikein, että rikastutamme rikkaiden lapsia jo pienestä pitäen.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka monta kertaa päivässä suomalaisen ministerin olisi pitänyt kertoa paikan päällä Saksan elinkeinoministeri Habeckille, että meiltä ei tipu senttiäkään enempää.
Scholz oli loppusuoran aikaan lomalla Baijerissa.Tuli kuitenkin perjantaina tiedottamaan,
Ilmoita asiaton viesti
Niin monta kertaa, että se olisi mennyt perille. Luulisi, että Marinilla olisi sen verran järkevää porukkaa avustajakaartissa, että olisi tiukkaa neuvottelua käyty.
Tai sitten olikin tarkoituksena, että sinne vaan suomalaisten veronmaksajien rahat, koska minä olen päättänyt bailata ja saada hyvän kuvan kansainväliseen julkisuuteen itsestäni, hinnalla millä hyvänsä.
Ilmoita asiaton viesti
Omistajalta ei tullut senttiäkään lisää ja Saksa ei Suomen ilmoituksen jälkeen palannut asiaan.Omistajalla säilyy oikeus hylätä paketti yhtiökokouksessa (Uniper).Samoin Saksan valtion antamat tuet syynätään EU komissiossa kuten myös siellä annetaan takaraja Saksan merkitsemien osakkeiden säilyttämiselle
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä, jos peliä ei vielä ole menetty. Nyt vaan maan parhaat asiantuntijat neuvottelemaan Suomelle edullinen ratkaisu.
Ilmoita asiaton viesti
Paketin peruuntuminen olisi katastrofi Fortumille.Luottoluokitus olisi aivan jotain uuta kuin BBB-.
Ilmoita asiaton viesti
Toivon totta totisesti, ettei peliä olisi vielä menetetty, muuten seuraa kylmää kyytiä suomalaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Saksa tietää tietää hyväksyttävän valtion tuen rajat tällaisissa tapauksissa.Viimeksi pelastettiin Lufthansa 2 vuotta sitten
Ilmoita asiaton viesti
Sinä kun siellä paikan päällä olet, niin onko selvinnyt milloin ja miten Marin on ollut yhteyksissä Scholziin tässä Uniper-asiassa?
Ilmoita asiaton viesti
Media on paras lähde.Paikan päällä on aina ollut riitävästi muuta puuhaa.
Jos ammattina on asioiden seuraaminen, niin silloin paikan päällä oleminen voi antaa enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Virallista tietoa ei siis olemassa, sitä odotellessa.
Ilmoita asiaton viesti
Virallista tietoa on saatavilla.Mm Scholzin virkakalenteri oli tapaamisista tyhjä ratkaisevan viikon tiistaista lähtien.
Ilmoita asiaton viesti
Ok. Hyvä tietää, jos/kun Marin esittää muuta.
Ei tietenkään liity sinuun, mutta pikkuisen pani huvittamaan, kun kaksimetrinen Antti Lindtman tiedotustilaisuudessa seisoi pikkuisen Marinin rinnalla. Vähän tuli mieleen, että siinä mafiapomo suojelee alaistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Scholzin ja Marinin lomanviettopaikkojen välimatka esim ratkaisuviikon keskiviikkona vastasi n 5 tunnin ajomatkaa henkilöautolla.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä tieto. Oletko sitä mieltä, että olisivat jopa tavanneet?
Ilmoita asiaton viesti
Lapsilisät pois kaikilta, koska muutamat perheet ovat niin varakkaita että voivat tallettaa ne korkeakorkoiselle tilille. Mihin ne persaukiset perheet katosivat? Ne, joiden täytyy käyttää lapsilisät perheen elatukseen?
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni tämä lapsilisiin käytetty summa (v. 2015 oli noin 500 miljoonaa, nyt en ole laskenut, mutta oletetaan että tuota suuruusluokkaa), pitäisi huomioida toimeentulossa, eli lasketaan toimeentulonormien mukaan, ts. sen hetkisen perhekoon mukaan.
Suurituloiset eivät toimeentulotukea hae eivätkä tarvitse, mutta kuitenkin lapsilisä otetaan huomioon toimeentulotuessa. https://www.kela.fi/toimeentulotuki-tulot-jotka-vaikuttavat
Toisille perheille lapsilisä on tuloa ja toisille lapsen pankkitilille menevää säästöä.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsilisiä alettiin maksaa vuonna 1948, eli nimenomaan sodan jälkeen, kun suurimmalla osalla kansaamme, oli taloudellisesti tiukkaa.
”Lapsilisälain 541/22.7.1948 mukaan lapsilisä maksettiin valtion varoista (1 §). Lisä suoritettiin vuosineljänneksittäin huoltolautakunnan toimesta postisiirtoliikkeen välityksellä (10 §).
Tarkemmin asiasta määrättiin Asetuksella lapsilisälain täytäntöönpanosta 547/22.7.1948
Henkilön, joka halusi nostaa lapsilisää, tuli tehdä siitä ilmoitus oman kunnan huoltolautakunnalle, joka paikallistasolla hoiti asiaa ja suoritti asianmukaiset tarkistukset.
Postisiirtopalvelua hoiti Postisäästöpankki, myöhemmin nimeltään Postipankki, joka yleensäkin hoiti valtion maksuliikennettä. Postisäästöpankin palveluita sai postikonttoreista.” Lähde WP
Lapsilisiä ei sitoutettu perheiden tuloihin, vaan päätettiin antaa kaikille sama summa.
Saarikon ”hyvän tahdo ele” – joulukuun ylimääräinen lapsilisä kaikille, kuulostaa lähinnä surkuhupaisalta mielistelyltä.
Valtion verorahan lappaminen yhdenvertaisuuden nimissä, on huolestuttavaa ja vaatii perusteellisemman selvityksen siitä, mihin raja on vedettävä.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsilisällä oli todellakin hyvä ajatus aikoinaan, eli se kannusti lapsien tekoon ja toi tasavertaisuutta siihen, kun naiset lähtivät myös kotoa töihin rakentamaan parempaa Suomea.
Nykyisin lapsilisä on aikansa jäänne, vaikkakin on universaali oikeus kaikille Suomen lapsille, mikä on tietenkin kaunis ajatus. Nykyisin kuitenkin elämme yhteiskunnassa, jossa suomalaisten syntyvyys laskee koko ajan.
On todellakin hämmentävää nähdä, että Suomen päättävissä asemassa olevat naiset: 1) Pääministeri bilettää pintaliitäjien kanssa, vaikka hänellä olisi ollut mahdollisuus kutsua maailman vaikutusvaltaisimmat naiset Suomeen pohtimaan lasten, naisten ja perheiden asemaa. 2) Valtiovarainministeri taannuttaa keskustelun lapsilisistä ja sen kohdentamisesta moraalisesti ja taloudellisesti oikein sitä tarvitseville vappu.. eikun joulusatasella.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin kommentin sinun blogikirjoitukseen. Siinä on mielipiteeni lapsilisistä.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsilisän antaminen raharikkaalle on vain eräänlaista veronpalautusta silloin, kun tuo rikas lisääntyy, mutta kun rutiköyhä saa lapsen, lapsilisä menee vanhemmille, jotka eivät ole veroja (juurikaan) maksaneet. Tätä sanotaan tulonsiirroksi, joka on ihan ok, mutta jos rikkailta viedään lapsilisät, vain köyhien kannattaa lisääntyä. Ok sekin?
Ilmoita asiaton viesti
Kun tämä tulonsiirto kohdennettaisiin sitä oikeasti tarvitseville, niin heidänkin maksukykynsä tälle yhteiskunnalle lisääntyisi.
Mielestäni lastenteko ei pitäisi olla mikään tulonlähde, vaan perheen taloudellisen tuen tarve arvioitaisiin toimeentulolaskelmassa. Siksi mielestäni koko lapsilisä pitäisi lakkauttaa tarpeettomana tulonsiirtona rikkaiden lapsille. On tosi väärin, että jo vauvana alkaa perheiden eriarvoisuus tässä yhteiskunnassa.
Ilmoita asiaton viesti
”lapsilisä menee vanhemmille, jotka eivät ole veroja (juurikaan) maksaneet.”
Tuo ajattelusi lienee hyvinkin yleinen huolimatta siitä, että demokratiassa jokainen työssäkäyvä ja eläkkeensaaja maksaa veroa, joko valtiolle tai kunnalle, tai molemmille.
Luonnollisesti veronmaksukyky perustuu tulojen suuruuteen tai pienuuteen, mutta on aina suhteellinen.
Sen sijaan, pääomatuloistaan veroa maksavat pääsevät, kuin koira veräjästä.
Siinäpä on pohtimista, kuinka korjataan, jos….
Veroilla joka tapauksessa maksetaan kompensaatioita, että vähäosaisimmat pysyisivät hiljaisina.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni on kuitenkin järkyttävä ajatus, että arvioimme lapsiamme siltä kantilta, että mikä on vanhempien veronmaksukyky.
Jokainen syntyvä lapsi on plussaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Rutiköyhään perheeseen syntyvästä voi tulla vaikka mitä, mutta kultalusikka suussa syntyvästä, ei välttämättä mikään.
Perheen taloudelliseen tilanteeseen voi vaikuttaa myös yhteiskunnalliset olot. Omalta kohdaltani voin kertoa, että 1990-luvun lama vei sekä minulta että mieheltäni toimeentulon rakennusalan yrittäjinä ja jouduimme sossun luukulle. Järkyttävä alastulo, kun itse olimme aina maksaneet kaikesta. Kiitos tietenkin yhteiskunnan, että selvisimme jotenkuten, vaikka vaikeaa aikaa se oli.
Silloin lapsilisä tuli todelliseen tarpeeseen, mutta kuten nykyisinkin se otetaan toimeentulotuessa huomioon. Siksi lapsilisä pitäisi lakkauttaa tarpeettomana etuutena, veronmaksukyvystä huolimatta tai juuri sen takia.
Ilmoita asiaton viesti