Keskustanuorten avulla puolue uuteen nousuun

Ensiksi pitää onnitella uuden eduskuntamme kuopusta, keskustalaista Olga Oinas-Panumaa hienosta vaalituloksesta. Sinun ja muiden keskustalaisten nuorten avulla saamme puolueemme takaisin siihen asemaan, joka sille kuuluu, eli olla maaseudun, pohjoisen ihmisten ja koko Suomen puolestapuhujana.

Myös Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroosilla on painavaa sanottavaa. Hänen mielestään  alkiolainen aate on tuotava nykyaikaan.

Nuorissa on tulevaisuus, eli te teette tämän maan sen näköiseksi, kuten te sen haluatte tulevaisuudessa olevan. Itse toivon, että kiinnitätte erityistä huomiota huoltovarmuuteemme. Pohjoiset reittimme on saatava kuntoon sekä Suomen omavaraisena pitäminen elintarvikkeiden osalta kaikissa olosuhteissa, varsinkin kriisin sattuessa.

 

RitvaPuolakka
Keskusta Oulu

Avojalakanen oululainen Raksilan tyttö. Tilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä, kauppateknikko ja merkonomi. Eläkkeellä oleva virkanainen, toimistotekniikan opettaja, yrittäjä ja äiti. Kiristyskirjeiden uhrien auttaja. Lähidemokratiatoimikunnan varajäsen sekä yhteisen kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston varajäsen.

Kirjastobridgeä Oulussa vuodesta 2019 ja pääkirjaston ollessa remontissa pelaamme City Biljardissa torstaisin klo 14. Lisäksi D-Bridgeä Oulun D-asemalla Tuirassa, Valtatie 53. D-Bridge jää kesätauolle, mutta D-asemalla on mahdollisuus pelata bridgeä avoimien ovien päivinä ma ja ke. Ensimmäinen kokoontuminen on ma 5.6. klo 11-14. Tervetuloa! S-posti: ritva.puolakka(at)gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu