Sanna käveli miinaan

Muuten en voi ymmärtää tätä keissiä ja hänen käytöstään. Nyt hän tajuaa sen itsekin ja turhautuneena kiukuttelee, että ”Pääministerillä on muutakin tekemistä kuin käydä Prismassa”. On varmasti paljon muutakin ja siksi se kaupassa käynti kannattaakin järjestää muuten, eikä sinne pääministerin tarvitse itse mennä muiden töiden ohella. Uskon, että tuore aviomies tai äiti osaa kauppaostokset tehdä ilman Sannaakin, kunhan Sanna kauppalapun kirjoittaa.

Sanna katsoi helpoimman tien, eli hyväksyä veroton etuus, jolloin heille tuodaan ruoat kotiin. Näin on tehty korona-aikana monissa perheissä ja yksinasuvatkin käyttävät tätä palvelua. Itse käyn kaupassa, mutta synttärinä nuorin tyttäreni oli tilannut oululaisesta ravintolasta valmiin aterian, joka tuotiin kotiovelle ja maistui hyvälle.

Sanna siis valitsi helpoimman tien. Ruokia ei hakenut hän, ei hänen äitinsä, eikä miehensä, vaan ne tuotiin kotiovelle. Tämä on aivan ok, miten itse kukin haluaa ruokahuoltonsa järjestää. Tässä on vaan se pieni mutta, että kuka maksaa? Sannan mukaan hänelle on kerrottu, että kun hän asuu Kesärannassa, niin kaikki kuuluu hänelle ruoasta ja juomasta lähtien. Tässä alkaa tulla se miinaan astuminen. Miten Sannalla, joka esiintyy veroasiantuntijana, ei tullut mieleenkään, että onko tämä liian hyvää ollakseen totta? Saan isoa palkkaa, minua hyyssättään ilmaiseksi sinne sun tänne, saan tähden kohtelun, niin mikä ettei, kyllä kai se ilmainen ruoka ja juomakin kuuluu minulle.

Sanna käveli siis tyylipuhtaasi miinaan. Hän ei tullut edes kysyneeksi verottajalta, että ovatko nämä kaikki etuudet minulle todella ilmaisia. Nyt hän kertoo, että on pyytänyt verottajaa pitämään auki hänen verotustaan. Mitä ihmettä? Normaali ihminen ilmoittaa verottajalle määräaikaan mennessä tarvittavat tiedot, eikä vasta sitten, kun asia tulee julki mediassa.

 

+17
RitvaPuolakka
Oulu

Avojalakanen oululainen Raksilan tyttö. Yrittäjäaikoina 1990-luvulla asuin myös Sipoossa ja Helsingissä. Vantaalla asuessani 2016-19 mukaani tarttui bridge, jota vedän Oulun pääkirjastolla, paitsi nyt korona-aikana pelaamme netissä. Kansalaisaktiivi kiristyskirjeitä vastaan. S-posti: ritva.puolakka(at)gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu