Hamasin suunnitelma eteni piirustusten mukaan?

Kuva 3. Palestiinalaisalueet kartalla. Kuvankaappauslähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Palestiina_(valtio)

Sattuipa silmiini nimimerkki Oudoksuvan avaus S24-palstalla, jossa oli linkki Businessinsider-sivulle (Linkki). Sen mukaan terroristijärjestö Hamasin edustajat kertovat, että Hamasin 7.10.2023 terroristi-iskun tavoite oli suurinpiirtein se Israelin reaktio, joka on nyt saatukin aikaan tuhansine kuolleine gazalaisine. Tarkoitus olikin saada rikottua vallitseva soputilanne ja sitten vetää mukaan muita osapuolia Israelia vastaan.

Mitäpä tähän sanoisi?  Lähde vaikuttaa siedettävän luotettavalta ja sen väitteet ainakin Hamasiin kohdistuvia ennakkoasenteitani vahvistavilta. Eihän se Hamasin hyökkäys ollut mitenkään riittävä isku Israelin olemassaolon uhkaamiseksi, mutta jos Hamas saisi laajennettua sotaa kaikkia muslimimaita koskevaksi, niin sittenhän se ”joelta merelle” -kansanmurhatavoite voisi ollakin realistinen.

Millaisen johtopäätöksen historiakertomuksesta saa, sehän riippuu usein tarinan aloitusvuodesta. Jos aloitetaan miltei 80 vuoden takaa, niin ”Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 29. marraskuuta 1947 päätöslauselman 181, joka sisälsi esityksen Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin.” (Linkki).  Tästä syntyi sitten sota, jonka juutalaiset voittivat ja saivat vallattua lisää maatakin. Arabiosapuoli ei hyväksynyt kahden valtion mallia ja niin Palestiinan arabivaltio jäi perustamatta, mutta Israelista tuli tunnustettu valtio.

Hamas on siis kansanmurhaa tavoitteleva terroristijärjestö, jolle tuo YK:n esittämä kahden valtion malli ei sovi. Gazalaisten käyttäminen ihmiskilpinä ei hamaslaisia haittaa, pikemminkin se on suunnitelmissa. Nythän uutisoidaan (Linkki), että pohjoisesta pääsee yhä enemmän gazalaisia Gazan kaistan eteläosaan, kun Israel on edennyt mm. Gazan kaupungin suunnalla. Hamasin ote siviileistä on kirvonnut ja ihmiskilvet pääsevätkin karkuun.

Toistaiseksi ulkopuolisia tahoja ei ole nähty mittavasti osallistumassa Hamasin puolella. Ohjuksia ja raketteja on ampuiltu, mutta ei suurina määrinä. Vaikka sodan laajentuminen on tietenkin edelleenkin mahdollista, se ei vaikuta minun mielestäni enää kovinkaan todennäköiseltä, kun sotaa on jo kestänyt kuukauden verran.  Näin siis Hamasin suunnitelman eteneminen on tavallaan pysähtynyt siihen, että Israel nuijii Hamasia ja siinä sivussa ihmiskilpiä, mutta Hamasin toivoma sodan laajentuminen ei ole ottanut tulta.

Viitatussa Wikipedian Israel-artikkelissa on mielenkiintoinen maininta: ”Euroopasta tulleet juutalaiset toivat mukanaan vaurautta, mikä synnytti työpaikkoja, ja siksi Palestiina alkoi vetää puoleensa myös arabeja koko Lähi-idän alueelta. 1900-luvun alun vajaasta 140 000:sta arabien määrä kasvoi lähes puoleen miljoonaan vuonna 1922…”  Siis miltei koko jengihän onkin siellä maahanmuuttajataustaisia! Alue ei taidakaan olla niin selkeä esimerkki väestönvaihdosta, kuin aiemmin oletin?

rjaaskel
Perussuomalaiset Helsinki

Ajoittain raitis ja rehellinen vähemmistöön kuuluva eläkkeellä oleva vanhus ja informaatiovaikuttaja. Pyrin positiivisuuteen päin uusia mahdollisuuksia etsien. Kannatan maltillista maahanmuuttopolitiikkaa.
Olen pitänyt vuosia älyttömän suosittua Roskasaitti-blogia.
Pronominit: se/sen, sekä nämä, nuo, ne.

Lapsia minulla on pienin määrä siihen, että jokaisella on sisko ja veli. Lapsenlapsia on yksi enemmän.

Minusta sanottua: ".olet demokratiavastainen ja valekunnollinen."

Yksityisviestiä tms. voi yrittää osoitteeseen:
risto_jaaäthotmail.com ät=@

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu