Hassanin ei sallittu kostaa Israelille?
Muslimiterroristi Hassan uhkaili Israelia voimakkaalla kostolla (Linkki). Häntä ei päästetty suorittamaan tai johtamaan julistamaansa kostoa. Hän on kuollut. Näin ainakin Israelissa arvioidaan (Linkki). Mm. Syyriassa on jo aloitettu juhlinta, näin kertovat viestit X:ssä.
Terroristijärjestö Hizbollah on nyt isohkoissa vaikeuksissa, kun Israel on jo ehtinyt poistamaan Nasrallahin mahdolliset parhaimmat seuraajat ennen tätä. Saattaapahan siinä käydä niinkin, ettei Libanonista ampuilla sitten enää Pohjois-Israeliin ja ihmiset saavat elää rauhassa niin siellä kuin Libanonissakin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kuollut. Mutta muutama kymmenen muuta ihmistä kuoli tai haavoittui tappo yrityksessä sen lisäksi, että asunto lähti alta. Kirjaimellisesti.
Mutta ei heistä tarvitse välittää. He olivat vain terroristia suojelevia ihmiskilpiä.
Ilmoita asiaton viesti
Onko kommentoija Makkosella viitteitä, vaiko ihan puhtaaseen tietämättömyyden varmuuteen perustuu nuo väitteet? Toki jos on Hassan Nassarllah itse soittanut, niin sekin käy todisteeksi, mikäli soittoaika on tuon iskun jälkeistä aikaa.
Esimerkiksi Iranin IRNA väittää vain kahden kuolleen.
Ilmoita asiaton viesti
Onko kommentoija Makkosella viitteitä, vaiko ihan puhtaaseen tietämättömyyden varmuuteen perustuu nuo väitteet?
—————————————
Silloin kun kirjoitit blogisi useat lähteet sanoivat, ettei ollut kuollut. Mutta näemmä on kuollut.
Ilmoita asiaton viesti
Opitko mitään?
Ilmoita asiaton viesti
Mistä?
Ilmoita asiaton viesti
Riittävä vastaus. Kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Ole hyvä.
Ilmoita asiaton viesti
Hizbollahin terroristien kansansuosio on ilmeisen alavireistä.
https://x.com/hahussain/status/1839456331985829941?s=61&t=u8ofsB4Mwr0DXnlQa-jmZA
Ilmoita asiaton viesti
Joo, ei taitanut olla Hizbollah kaikkien suosiossa, kuten ei Hassankaan, kun kerta kuolemaa herkutellen juhlitaan. Toki tietolähteet ovat tässä vaiheessa epävarmoja.
Iranin uutiset asiasta:
https://en.irna.ir/news/85609663/Israel-attacks-southern-Beirut-2-people-martyred-76-people
Kiinnittää huomion vähäiseen ilmoitettuun uhrimäärään. Olisiko Israel sittenkin ensin suorittanut varoituspommituksen talojen katolle, kuten on tehnyt aiemminkin?
https://en.irna.ir/news/85609722/Iran-strongly-condemns-terrorist-attacks-by-Zionist-regime-on
Siinähän on tekstiä kuin itse Nea olisi sen kirjoittanut. Kipeästi on arvatenkin sattunut, mutta Hassanin kuolemasta ei ole mainintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jatkoa:
https://www.memri.org/reports/syrian-writer-hizbullah-which-has-carried-out-horrifying-massacres-against-arab-civilians
Ilmoita asiaton viesti
https://www.reuters.com/world/middle-east/israeli-airstrikes-rock-beirut-hezbollah-command-centre-hit-2024-09-28/
”No confirmation of fate of Hezbollah leader Nasrallah”
Sehän on melko selvää, ettei Israel voi kovin helposti ja pikaisesti varmistaa Nasrallahin kuolemaa. Kasa raunioita, mistäpä sitä tietää.
Terrorijärjestöllä voi olla omat syynsä salata Hassanin kuolema joksikin aikaa. Ja jos ei ole edes johtajaa, joka toimisi äänitorvena, niin annetaanpa ajan kulua. Jos Hassan olisi ihan fyysisesti terveenä, niin silloinkin voisi vaatia aikaa päästä kauemmaksi Israelista, ennen kuin julistaa kostoa.
Ettei kukaan Hizbollahista ole ollut julistelemassa kostoa Israelille tästä viimeisimmästä iskusta kertoo sen voimasta ja sopii toki hyvin yhteen Hassanin kuoleman kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos bunkkeripommi osui kohdalleen, ei Nasrallahista jäänteitä ole. Ja siksi ei Israelkaan voi ruumista esittää ja jatkaen Hizbollah voi kiistää kuoleman.
Ilmoita asiaton viesti
Sehän tästä vielä olisikin puuttunut, että Hassanin kerrottaisiin kohonneen taivaaseen. No, nyt Hizbollah on sekin myöntänyt Hassanin kuoleman, että eiköhän se ole siinä. Ruumiskoiria toki Hizbollahilla saisi olla enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Hassan NasrallahIn kuoleman merkitystä verrataan Osama bi Ladeniin tappamiseen. Israel on ilmeisesti tehnyt todella hyvän teon.
https://omni.se/analyser-nasrallahs-dod-skulle-vara-lika-omvalvande-som-bin-ladins/a/MnjAMJ
Ilmoita asiaton viesti
https://www.bbc.com/news/live/c981g8mrl8lt
BBC uutisoi, että Hizbollah väittää Nasrallahin kuolleen Israelin iskussa. Toki muslimiterroristit voisivat valehdellakin, mutta tuskinpa Hassan missään hyvässä hapessa on. Milteipä se kuolema nyt näyttää suhteellisen varmalta, kun sekä Israel että Hizbollah ovat samaa mieltä asiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä tästä sitten seuraa? Toivotaan, että sopua:
https://x.com/DanielBordmanOG/status/1840174910179815527
Ilmoita asiaton viesti