Mielenkiintoinen presidenttikysely

Ilta-Sanomat on julkaissut Taloustutkimuksen internet-paneelissa tehdyn IS-presidenttikyselyn (Linkki). Siinä oli runsaasti mielenkiintoisia asioita esillä. Henkilökohtaisesti minua on nyppinyt, etteivät kaikki ehdokkaaksi ilmoittautuneet saa samaa julkisuutta edes valtiollisessa mediassa. Itse asiassa kuvittelin, että Saara Huhtasaari olisi laillisen puolueen jo asetettu ehdokas, mutta näin ei näyttäisi olevankaan, vaan kannattajanimilistat pitääkin vielä kerätä. No, hänhän on ollut blogistina täällä Puheenvuorossa, että tässä ”vaalimainoksensa” on varmaankin oikeassa paikassa. Täsmennän vielä, että ajatteluni lähtee juoksukilpailujen startista, jossa kaikki osannottajat mainitaan, vaikkeivät voittajasuosikkeja olisikaan.
Sitten itse asiaan: Haaviston Pekalla on ”riittävä” kannatus tässä vaiheessa, mutta IS ei tätä erikoisemmin korosta jutussaan. Sitten on tasaisenko joukko ehdokkaita kakkostilaa kärkkymässä? Näistä Mika Aaltola on yllättävän kova, kun ajattelee, ettei hänellä ole puoluetta takanaan. Vaan ehkäpä tässä kyselyssä paistaa enemmänkin naaman näkyminen televisiossa?
Kun sitten katsoo kyselyn taulukoita, mistä väestönosista kullekin ehdokkaalle sitä kannatusta irtoaa, niin Paavo Väyrynen on suhteellisesti eniten miesten mieleen omassa kannattajakunnassaan (9M/2N ) ja Pekka Haavisto taas on naisten suosikki sekä absoluuttisesti, että suhteellisesti (40M/65N). Koska häntä voisi äänestää 40% miehistä, hän on miestenkin suosikki, tosin vain niukasti edellä Rehniin ja Aaltolaan verrattuna. Erikoisena havaintona pidän sitä, että muutamat epävasemmistolaiset naisehdokkaat saavat vähemmän naisten kannatusta kuin miesten.
Ikäryhmittäin usealla ehdokkaalla on melko tasainen profiili, mutta Olli Rehn on suhteellisesti eläkeikäisten kannattama tuplasti enemmän kuin nuorten. Aaltolalla on samansuutainen ikäpainotteisuus. Yllättäen Adlercreutzilla, Räsäsellä ja Väyrysellä kannatusprofiili menee ikäluokissa päinvastoin. Eniten nuorisopainotteisia ehdokkaita isommilla kannatusprosenteilla ovat Li Andersson ja Jussi Halla-aho.
Ammattikunnista nostan esille viljeljät, joiden ääniä saanevat vain Rehn, Aaltola, Stubb ja Essayah. Rehnin ja Stubbin osalta puoluetausta selittänee kannatusta, Essayah on maatalousministeri, joten sehän olisi noloa, jos ei olisi ollenkaan maajussien kannatusta. Aaltolan tätä kannatusta en varmuudella osaa selittää, mutta eikös mies ollut maalta kotoisin? Muutoin erikoisena pidän sitä, että Stubbin suhteellinen kannatus on työttömien keskuudessa kaksinkertainen yrittäjiin verrattuna.
Nämä kannatuslukemathan ovat lukemia, jotka ovat saatu ennen aktiivisen vaalikampanjan alkamista. Kuvastanevat kuitenkin mm. ehdokkaiden kannatusprofiileja niin ammattikunta- kuin ikäluokkakohtaisestikin. Kun yhdellä ihmisellä on todennäköisesti lukuisia ehdokkaita, joita voisi äänestää, mutta äänensä voi antaa korkeintaan yhdelle ehdokkaalle vaaleissa, niin sitten tulee sekin asia, että kuka ehdokas ”syö” kannatusta keneltäkin. Esimerkiksi Jutta Urpilainen on vielä harkitsemassa ehdokkuuttaan, mutta veikkailen, että enempihän hän vähentäisi Haaviston kuin Halla-ahon kannatusta. Muutoinkin lukuisat ehdokkaat 1. kierroksella edesauttavat sitä, että tulee 2. kierros.
En moiti ketään mahdollisista ehdokkaista. Jokainen sitten lopulta ehdolle asettuva on toteuttamassa demokratiaa, jolla Suomessa on vahvat perinteet. Vain yhdestä voi tulla presidentti, mutta ehdokkuudella on myös sivuvaikutuksia, kuten itsensä tai puolueensa pitäminen esillä.
Kommenteista päätellen tuo blogiavaukseni ei ainakaan ollut kovin mielenkiintoinen (-; Vai olisiko ollut liian kiltti, niin ei herättänyt inttämishaluja?
Ilmoita asiaton viesti
Aluksi tuli mieleen väittää, että Essayah’n 13%:n kannatus viljelijöiden keskuudessa on painovirhe, koska 1 293 vastaajan joukossa ehkä voisi olla kuusi viljelijää. Heistä viisi (83%) voisi kuvitella äänestävänsä Rehniä, yksi (17%) Stubbia, Aaltolaa ja Essayahia.
No, ehkä kuitenkin vähättelen viljelijäväestön määrää ja Essayah’n 13% on totta. Onhan noita viljelijöitä muutama prosentti vieläkin. Jos siis vastaajissa on 30 viljelijää, ehkä 25 voisi hyväksyä Rehnin, viisi Stubbin ja Aaltolan ja neljä Essayah’n.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla ei ole mitään kunnon mittaria, jolla arvioisin tuon kyselyn luotettavuutta, mutta ”Internet-paneeli” ei herätä erityistä luottamusta. Jonkinlainen osa suomalaisista ei juurikaan käytä internettiä. Tosin eipä sitä kaikki vastaa puhelinkyselyihinkään.
Mitä Essayahin korkeahkoon prosenttiin viljelijöiden keskuudessa tulee, niin siinä voisi nähdä kaksi vaikuttavaa tekijää: hän on maalta kotoisin ja maatalousministeri. Eipähän Aaltolakaan ole maatalouden ongelmista julkisuudessa puhunut ja silti saa 17%. Nollille jääneistä isohko osa on stadilaisia, joille nyt ei jyväjemmari ääntään helposti anna. Stubb saa armon, kun kokoomus on nykyään suurtilallisten puolue.
Ilmoita asiaton viesti