Saatoin olla oikeassa

Kuva 1. Tekijäviite: Official portrait of President Donald J. Trump, Friday, October 6, 2017. (Official White House photo by Shealah Craighead)

Olisiko ensimmäinen kerta, mutta tässä saatoin olla oikeassa 26.10.2019 (Linkki):

Trump on mielenkiintoinen tapaus. Ehdottomasti en haluaisi hänenkaltaisensa olevan Suomen presidentti, mutta eroa USA:n presidenttiin onkin siinä, että jälkimmäinen voi sanella säännöt uudelle ulkopolitiikalle ja kaikki ottavat ne huomioon. Sen lisäksi saamme jännittää, mihin Trump tyhjentää vanhentuneet ydinohjukset, mitä jännitystä ei Suomen presidentti saisi aikaiseksi.
Tämä Trumpin virastahäätö on jatkunut jo niin pitkään, ettei sillä ole minulla enää mitään uskottavuutta. Ennemmin löisin ohrapirtelöstä vetoa, että jenkit valitsevat hänet vielä toisellekin kaudelle, jos vain pysyy hengissä.
Koska Trump ärsyttää Suomessakin niitä, jotka mm. maalittavat perussuomalaisia, siitä voi toki syntyä vinoutta asenteeseeni. 

Ohrapirtelövetotarjous on toki edelleen voimassa.

rjaaskel

Ajoittain raitis ja rehellinen eläkkeellä oleva vanhus ja informaatiovaikuttaja. Pyrin positiivisuuteen päin uusia mahdollisuuksia etsien. Kannatan maltillista maahanmuuttopolitiikkaa. Olen pitänyt vuosia älyttömän suosittua Roskasaitti-blogia. Yksityisviestiä tms. voi yrittää osoitteeseen: risto_jaaäthotmail.com ät=@

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu