Trump USA:n suurin uhka?
USA:n entinen REPUBLIKAANINEN varapresidentti Dick Cheney sanoo Trumpin olevan henkilönä USA:n historian suurin uhka (Linkki).
Ihan alkuun todettava, että jos Trumpista olisi tulossa amerikkalaisten presidentti vaikkapa Paraguayissa, niin enpä olisi huolissani, koska hänen mahdollinen sekoilunsa ei olisi mielestäni uhkana Suomelle eikä maailmalle. Toiseksi voinee ajatella, että Cheneyn puheet ovat vaalipuheita, ja Trump olisikin oikeasti vain toiseksi suurin uhka, mutta…
Perussuomalaisena ajattelen, että Trumpin suurin poliittinen virhe on ollut vaalituloksen väärentämisyritys. Se on demokratiassa täysin anteeksiantamatonta. Tässä ei sitten enää auta sekään, että Trumpilla saattaa olla oikeaan osuvaakin politiikkaa mm. Kiinan suhteen.
Harris voi olla heikko mm. maahanmuuttopolitiikassa, mutta hänestä on kuitenkaan vaikea nähdä uhkaa Suomelle tai maailmalle tai mitään erityisen epädemokraattistakaan. Onhan Suomessakin ollut demaripresidenttejä, eikä heitä kaikkia voi edes moittia.
Reutersin mukaan Venäjä ”äänestää” Trumpia (Linkki). Yksi syy lisää yhdysvaltalaisille olla äänestämättä Trumpia.
Siltä varalta, että joku persuallergikko tulee vikisemään, että vaihdoin Trump-kantaani eilen:
https://roskasaitti.wordpress.com/2016/11/12/trump-ja-ilmastonvakiointi/
Ilmoita asiaton viesti
Trump ei ole syy. Trump on seuraus. Yhdysvaltojen suurin uhka ei ole Trump, vaan ne syyt mitkä ovat nostaneet Trumpin pintaan. On olemassa aikakausia, jotka nostavat itsensä näköiset johtajat huipulle. Antavat muista aikakausista katsoen oudoille miehille sen ”varttinsa” valokeilassa.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tuossa perää, varsinkin demokratioissa, joissa pitää saada ääniä. Eli kysymys: mikä vika Yhdysvalloissa ja sen äänestäjissä on?
Ilmoita asiaton viesti
Palaan vanhaan ennusteeseeni vuodelta 2016 ennen Trumpin asettumista virkaansa:
Vanha viisaus pätee Amerikkaankin. Millainen kansa, sellainen kuningas ja Amerikka on varmasti saanut arvoisensa presidentin. Mutta asioilla on aina kääntöpuolensa.
Pilviä hipovista unelmistaan, lupauksistaan ja täyttymyksistään. Suurista puheistaan, vahleistaan ja veloistaan. Sekä kiiltävistä julkisivuistaan, mutta hämäristä huoneistaan. Niistä Amerikka tunnetaan. Ja Trump on Amerikka pienoiskoossa. Nämä kummatkin ovat koottu yhteisistä osasista ja tästä seuraa väistämättä ennustus. Se mikä tapahtuu Trumpille, se tapahtuu myös Amerikalle. Niiden kummankin kohtalo on yhteinen.
Mitä suurempia puheet ovat olleet, sitä suuremmiksi kupliksi niillä on ollut tapana paljastua. Eräänä päivänä Trumpinkin lupauksiin tulevat vastaamaan tyhjistä saleista yhtä tyhjien lupausten kaiku. Ja eilinen eräpäivä tulee paljastamaan niiden salien seinienkin olleen vain vieraalta lainassa. Tämä kaikki on Amerikallakin edessään.
Kaikki mikä on mennyt viime vuosikymmeninä vinoon. Kaikki peitellyt ongelmat ja jännitteet mitkä ovat kasautuneet. Sotilaalliset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset. Kaikki ne saavat viimein kuristusotteen Yhdysvalloista ja paha karma liimaa Yhdysvaltojen ja Trumpin kohtalot yhteen kuin keulakuvan uppoavan laivan keulaan. Kihlaa kuin Ivanin ja Katjushan. Aikamme Willie Stark vanhan vallan ulkopuolelta tullaan ampumaan Amerikan vihollisena senaatin lattialle.
Poliittinen ruumis verilammikossa. Se on Donald Trumpin kohtalo.
Ilmoita asiaton viesti
”syyt mitkä ovat nostaneet Trumpin pintaan”
On kuitenkin niin, että samat syyt olisivat voineet nostaa hiukan toisenlaisenkin johtajan esille. Kyllä henkilökohtaisillakin omituisuuksilla on merkitystä maailmanhistorialle. Hitlerille oli tilausta, mutta kyllä hänen henkilökohtaiset oikkunsakin vaikuttivat asioihin.
Ilmoita asiaton viesti
On totta että kahta täysin samanlaista ei ole. Mutta jollain tapaa Trumpin tapainen hahmo sen olisi täytynyt olla. Hitlerkin puhutteli ihmisissä sitä samaa kohtaa kuin Trumpkin. Ja jos katsoo Mussolinin esiintymisiä, hänen kasvonilmeitään ja eleitään puhuessaan, niin voi nähdä että Trump on kopioinut omiaan ihailemaltaan Mussolinilta.
Trump on kauan ennen presidenttiyttään alkanut valmistautua kansan haltuunottoon.
Ilmoita asiaton viesti
”Harris voi olla heikko mm. maahanmuuttopolitiikassa”
Maahanmuuttopolitiikka on se, mikä katkaisee kamelin selkärangan USA:ssa, jos mikä. Siinä asiassa ei voi olla heikko.
Toinen Harrisin heikkous saattaa olla johtajuus. Siitä ei ole tehty huomioita. Syyttäjänä hän on saattanut olla mulkero, mutta se ei tee vielä kenestäkään maan äitiä.
Ilmoita asiaton viesti
”Toinen Harrisin heikkous saattaa olla johtajuus.”
Trump hyvä johtaja? On varmaan kiva olla hänen hallinnossaan edellisen rundin jälkeen missä läheisimmät hallinnosta lensi bussin alle, osa törmäyksestä vankilaan asti. Hän välittää vain itsestään, ei maasta, ei mistään muusta. Valokeilassa oleminen on hänelle tärkeää, sekä kehut, kaikki muu on tylsää virkatehtävää, mihin hän ei edes tutustu lukemalla raportteja.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Trump USA.lle suurin uhka ole vaan Euroopalle.
Ilmoita asiaton viesti
Trump on uhka nimenomaan USA:lle vaikka ei tulisi valituksikaan. Tällä kertaa hänen ydinkannattajansa on täysin kulttihurmoksessa ja 6.1 2021 on todnäk todella pientä mitä seuraa jos hän ei tälläkään kertaa hyväksy vaalitulosta (ei siis tietenkään, jatkuvasti hän puheissa vieläkin pitää 2020 vaaleja huijauksena ja häntä itseään voittajana – toki hän itse tietää että hävisi, siitä todisteena esim nauhoitettu puhelu missä vaatii ääniä – mutta kannattajille tämä menee läpi – kuin mikä tahansa henkilökultti missä johtajaa ei kyseenalaisteta ja se on hyvin pelottavaa). Jos taas voittaa, hän aikoo täyttää kaikki tärkeät paikat hänen hännystelijöillään, suuri osa Heritage-porukkaa ja siitä ei hyvä USA:lle heilu. Ei Venäjä Natoa tulisi haastamaan vaikka Trump päättäisi lähteä liitosta, mutta Ukrainalle se tarkoittaisi ainakin keskipitkällä aikavälillä kehnoja aikoja, kuten muille maille millä ei artikla 5. takana.
En olisi ikinä kuvitellut että republikaanit voi muuttua noin Trumpin näköiseksi puolueeksi, onneksi irtiottojakin kuitenkin tapahtuu, monelle vanhan koulun republikaanille Trump on myrkkyä, heille joille Venäjä on vihollinen.
Ilmoita asiaton viesti
Tosin mm. Risto EJ Penttilän mukaan venäjä, Kiina ja Iran haluavat presidentiksi mieluummin jonkun muun kuin Trumpin.
USAn odotuksia heikommat työllisyystilastot pelaa Trumpin pussiin. Sillä se on talous joka ratkaisee, eikä mikään muu. ”it’s the economy stupid” kuten Clinton tokaisi.
Ilmoita asiaton viesti
Yhden kuun heikko ennuste ei talouden kokonaiskuvaa muuta, taloudella ja työllisyydellä menee hyvin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kyse ennusteesta eikä yhdestä kuukaudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos se minkä viimeeksi minulle esitit on.
EDIT, ehkä vähän heikosti selitin tuon, siis yhden ennusteen ero toteutuneeseen.
Silti kokonaiskuva on erittäin hyvä ja Wall Streetillä taotaan ennätystuloksia.
Ilmoita asiaton viesti
USAssa on enemmän äänestäjiä kuin Wall Streetillä. Vaikka Wall Streetin äänillä toki on painoarvoa.
Ilmoita asiaton viesti
Työllisyys on kuitenin paremmalla tasolla kuin ennen koronaa ja uusia hyväpalkkaisia työpaikkoja Bidenin kaudella on tullut todella paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai ne haluavat presidentiksi Harrisin, joka ei tiedä eikä osaa mitään ja peittää tämän vain hysteerisellä kaklatuksella. Hänhän ei osaa vastata mihinkään kysymykseen, ellei hänellä ole valmiina harjoiteltu tai teleprompteriilla toimitettu vastaus. Youtube on pullollaan hyviä esimerkkejä.
Ilmoita asiaton viesti
”Hänhän ei osaa vastata mihinkään kysymykseen, ellei hänellä ole valmiina harjoiteltu tai teleprompteriilla toimitettu vastaus. Youtube on pullollaan hyviä esimerkkejä.”
Katsopa tuore haastattelu.
1. osa: https://www.youtube.com/watch?v=Dl9gPBasyv4
Trump sinusta puhuu järkeviä, tietää asioista?
Katsopa hänen kampanjalivelähetyksiä niin voit tulla toisiin aatoksiin.
Tubeen saa vuosien ajalta kenestä tahansa minkälaisia klippejä tahansa irrottaen kontekstista, mutta katsopa ihan koko haastattelu/tilaisuus ja vertaa näitä kahta. No eipä tässä montaa päivää ole väittelyyn, sitten syyttäjä vie ja rikollinen vikisee.
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai ne haluavat presidentiksi Harrisin, joka ei tiedä eikä osaa mitään ja peittää tämän vain hysteerisellä kaklatuksella. Hänhän ei osaa vastata mihinkään kysymykseen, ellei hänellä ole valmiina harjoiteltu tai teleprompteriilla toimitettu vastaus. Youtube on pullollaan hyviä esimerkkejä.
Blogisti:”Perussuomalaisena ajattelen, että Trumpin suurin poliittinen virhe on ollut vaalituloksen väärentämisyritys”
Yhtä hyvin kyseessä saattoi olla väärennetyn postivaalituloksen oikaisuyritys. Vain USA:n kaltaisessa banaanivaltiossa on voitu hyväksyä .kaikkia demokraattisia vaaliperiaatteita rikkova postiäänimenettely
Ilmoita asiaton viesti
”Yhtä hyvin kyseessä saattoi olla väärennetyn postivaalituloksen oikaisuyritys.”
Tutkittiin, käytiin oikeutta, mitään laajaa vilppiä ei löytynyt.
”Vain USA:n kaltaisessa banaanivaltiossa on voitu hyväksyä .kaikkia demokraattisia vaaliperiaatteita rikkova postiäänimenettely”
Suomessa voi äänestää ulkomailta postin kautta.
Se mikä on banaanivaltiota, että republikaanit tekee äänestysoikeuden saamisesta vaikeata, Suomessa se on automaatio jokaiselle vaalikelpoiselle.
Ilmoita asiaton viesti
Trump on siitä erikoinen, että on tiettävästi puhunut tottakin, mutta ainoastaan vahingossa
Ilmoita asiaton viesti
Mutta erikoista on Trumpin politiikan ristiriita, eli kyvyttömyys tunnistaa valtiokapitalistisen Kiinan voimakkaan valtioelvytteisen saalisteluhinnoittelun kohtalonyhteyksiä kapitalismin kipukohtiin. Näyttäisi kuin Kiinan ”kommunistinen hallinto” käy ironista kauppasotaa Länttä vastaan..
Ilmoita asiaton viesti
”Trumpin suurin poliittinen virhe on ollut vaalituloksen väärentämisyritys. Se on demokratiassa täysin anteeksiantamatonta.”
Voihan asian näinkin ilmaista. Silti rehellisempää olisi varmaan puhua rikoksesta, koska sitähän se on.
Blogisti ylsi tietynlaiseen hattutemppuun eli kolmeen peräkkäiseen, otsikossaan kysymysmerkkiin päättyvään blogikirjoitukseen. Onnittelemme.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikothan tekevät joskus rikoksia, joita itse en osaa pitää kovinkaan vakavina. Trump ei taas ole saanut tuomiota vaalituloksen väärentämisyrityiksestä, joten ei voi puhua oikein rikoksestakaan.
? = ”Mitä mieltä olet, haluatko kommentoida?” Toimii kohtalaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
”Trump ei taas ole saanut tuomiota vaalituloksen väärentämisyrityiksestä, joten ei voi puhua oikein rikoksestakaan.”
Häh? Itse kirjoitit, että Trump yritti väärentää vaalitulosta, pidät tätä siis faktana ilman tuomiotakaan. Uskoakseni kyseinen puuha on Yhdysvalloissakin rikos, joten en ymmärrä, miksi Trumpia ei näillä reunaehdoilla voisi kutsua rikolliseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan Trump mm. siviilioikeuden puolella seksuaalisesta ahdistelusta tuomion saanut. Tuoreet jää vaalien taa.
Ilmoita asiaton viesti
Hieman huvittaa, että kinaamme asiasta, josta molemmilla on melko samansuuntainen näkemys. Kun en tunne USA:n lakia tarkkaan mm. presidentin syytesuojien osalta, niin jospa nyt tässä pahoittelisin, että minulta jäi ”rosvomaisesti” pois, niin saako kommentoija Salminen rauhaisan pyhäpäivän, jota hänelle toivon.
Täydellisessä maailmassahan Trumpin kaltainen ihminen ei pääsisi toistamiseen edes ehdokkaaksi, mutta kovin niukalta se vaikutti republikaanienkin kyvykkäiden pressaehdokkaiden määrä. Vähän siis kuin Trump olisi onnistunut kaappaamaan koko puolueen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei saa tuomiota MISTÄÄN ennen vaaleja, ja se on täysin onnetonta.
Syytteet ja niiden todisteet sen sijaan yleistä tietoa, se ei vain taida riittää.
Ilmoita asiaton viesti