Twitter ruokkii tarkoituksellista väärinkäsittämistä

Twitter on epäsosiaalisen median alusta, jossa viestin tekstillä on ollut puhelimen tekstiviestin luokkaa oleva pituusrajoitus. Tämä johtaa jo itsessään napakoihin viesteihin, mutta sen lisäksi saattaa myös helpottaa viestien tahallista väärinkäsittämistä ja näiden väärinkäsitysten levittämistä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoo viestissään (Linkki), mitä asioita vasemmisto käyttää tekonsyynä estääkseen hallituksen toiminnan. Noukin sitten mukavan pätkän kommentteja artikkelikuvaan: komentoija Timonen esittää täydentävän kysymyksen, johon ei sisälly kummempaa syytöstä, eikä kommentoija Hassin toteamuksestakaan kätkeyttyä piilomerkitystä ainakaan selkeästi näy. Sitten kommentoijat Pistol ja Kotilainen menevät suoraan syyttelemään perustuslainvastaisuudesta.
Itse olen törmmännyt muualla netissä teksteihin, joissa on ”lainattu” Purran viestiä jättämällä 1. kappale pois.
Mitäpä tästä? Jälkiviisaasti voisi ehdotella, millainen Purran viestin olisi pitänyt olla, ettei tahallista väärinkäsittämistä olisi sattunut, mutta sehän on vain jälkiviisastelua ja toisekseen on todistamatta, etteikö sen toisenlaisenkin viestin olisi voinut kovasti yrittämällä väärinkäsittää. Pitänee vain hyväksyä, että epäsosiaalinen media on epäsosiaalinen media, joka mahdollistaa myös kylähullujen kokoontumisajot.
Jos ajatellaan vaikkapa Suomen maahanmuuttopolitiikan kiristämistä, niin kun Tanskan malli on joskus mainittu, niin eihän kukaan ole väittänyt, että Tanskan demarit olisivat natseja. Suomen ja Tanskan lainsäädäntökin on sikseen samansuuntaista, että niitä lakimuutoksia tarvinnee tehdä varsin vähän, että pääsisimme Tanskan tielle.
Persut ovat someviestinnän mestareita. Juuri heidän viestien väärinymmärtämisestä ei voi syyttää viestintä. Juuri he hallitsevat somen. Heillä on täydellinen näppituntuma. PS on someajan puolue ja kaikki muut puolueet kömpelöitä boomereita.
Ilmoita asiaton viesti
Käsitänkö nyt vääriin, jos ymmärsin, että me olemme täydellisiä? Kiitos kumminkin kommentista.
Ilmoita asiaton viesti
Käsitit väärin. Tiedätte mitä haluatte/tarkoitatte ja osaatte käyttää somea sen ilmaisemiseen,/ saavuttamiseen.
Ongelmanne on vuorovaikutuksettomuutenne. Osaatte manipuloida mutta ette tehdä yhteistyötä. Tämä on kaikkien autoritääristen liikkeiden ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
Persuklaani osaa somettaa. Vasemmisto keskittyy pöyristymiseen eli agitaatiotyyppiseen ulisemiseen somessa. Aika kaukana on persujen some-sisältö siitä.
Persut keskittyvät omaan politiikkaan, kertovat omista tavoitteistaan, perustelevat oman politiikan järkevyyden ja argumentoivat vastapuolen politiikan järjettömyyden. Muut puolueet tarjoavat torikahvia, max. 280 merkin mittaisi twiittejä ja meemejä, joiden vaikutus on päin vastainen, kuin on tarkoitus.
Persujen some-sisältö on mm. sensuroimattomia 30 min. – 1,5 h. pituisia video-podcasteja Tubessa ja TikTok lisämausteeksi. Eduskuntaan läpi päässeet Tiku ja Taku (Vigelius ja Bergbom) keräsivät Pirkanmaalta yht. 20.000 ääntä tuolla metodilla.
Ilmoita asiaton viesti
Niin siksi on väkinäistä kun blogisti
pistää persukuningattaren twiitin paljastavuuden alustan syyksi. Väkinäisyyskin on valittu maneeri.
Ilmoita asiaton viesti
Lappalaisen kommentteihin sopii erittäin hyvin sanonta , arvaa harmittaako!
Ilmoita asiaton viesti
No huomaa kyllä tästäkin sopasta, ketkä eivät ole ”somen mestareita”. Minusta olisi alentavaa, jos viestit kirjoitettaisiin aina vain selkosuomeksi ja kapulakielellä.
Tietysti tällä vasemmiston väärinkäsityksellä saatiin taas huomiota Perussuomalaisille. Samalla se meille lukutaitoisille näyttää, kuinka tekopyhiä jotkut ovat.
Tämä tapaus on myös taas uusi esimerkki siitä, kuinka turhanpäiväinen paikka Twitter on. Paljon on melua tyhjästä.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä lie alkua väärin käsittämiselle.
Ensinnäkin ensiksi oltava hallitus. Nyt näyttää siltä ettei tuollaista yksin sooloilua siedettäisi.
Tiedä vaikka Keskusta saa kumppanin oppositioon Perussuomalaisista.
Ilmoita asiaton viesti
En huomaa Purran tässä mitenkään erityisesti sooloilleen, vaan esittäneen puolueen linjan mukaisen näkemyksen.
Ilmoita asiaton viesti
Viestin tajuaminen vaatii ymmärrystä. En tarkoita Purraa vaan Pe###kangasta joka Sanoo persläpikiksi. Ei ole hienohipiäisyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
” Purran mukaan puolueilla on hyvin erilaisia tavoitteita. Toisaalta esimerkiksi Rkp on monella suulla sanonut ennen neuvotteluja, että puolue pitää parempana sinipunapohjaa.
– Eräänlaista nokittelua tapahtuu molempiin suuntiin.”
Tosiaan, hienosti myös RKP synnyttää luottamusta … heh
Ilmoita asiaton viesti
Jos sanonnan ”tuollaista yksin sooloilua” tilalla olisi ollut jotenkin epätäsmällisempi tai
laajempialaajempi ilmaus, vaikka ”kaikenlaista yksin sooloilua”, niin en ehkä olisi ajatellut, että kommentti koskee blogiavaustani.Ilmoita asiaton viesti
Blogisi on järkeä täynnä mutta eikö nämä yksin sooloilijat kuten tämä tunnettu persoona kuitenkin harmita. Nyt on hallitusneuvonpidot kesken joten miten sanoinkaan on oltava hienohipiäisyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Saattaapa minuakin harmittaa, jos myöhemmin paljastuu sille aihetta. Nyt vielä arvailen mielessäni, että onko se sooloilua vai taktiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tälläisella taktiikalla on seuraus maitojunaan ja oppositioon mesoamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Itse mietin, että mitä Purra tuolla Twiitillä oikein ajaa takaa, eihän vasemmisto tulkitse sen enemmän perustuslakia, kv-sopimuksia kuin EU.a. Sarkasmia, yrittikö Purra sitä, ei pidä viljellä ellei siihen ole lahjoja ja harvalla on, itse en edes yritä.
Ilmoita asiaton viesti
Mieti ihan rauhassa, mutta juuri tuota Purra viestillään tarkoitti.
Otetaan todennäköisesti vähemmän tunteisiin menevä esimerkki: jostain syystä Suomessa ja Ruotsissa on merkittävästi erilainen tulkinta siitä, miten kansainvälisiä sopimuksia (lue: EU-lainsäädäntöä) valkoposkihanhen metsästyksestä luetaan.
Samanlaisia tulkintaeroja tehdään maatasolla käytännössä joka ainoan kansainvälisen sopimuksen ja EU-direktiivin joka ainoan pykälän kohdalla.
Väitteet siitä, että se oma tulkinta on ainoa oikea ei ole mitään muuta kuin yritys betonoida oma linja sitomaan myös tulevia hallituksia.
Ilmoita asiaton viesti
Ja monissa oikeusvaltioperiaatetta noudattaneissa maissa olisi joutunut eroamaan meilläkin ainakin kaksi ministeri, toinen ulkomaanasioiden ministeri Haavisto kahta lakia todetusti rikkoneena ja toisena pääministeri Marin kuten UK:n pääministeri joutui juhlinnan seuraamuksena eroamaan.
Näin voidaan todeta, ettei Suomessa noudatettu ainakaan Marinin hallituksen aikana mitään voimassa olevaa laki, eikä moraalia / hyviä virkamieheltä odotettavaa kunnioittavaa esiintymistä poliittiseen ideologiaan nojaten.
Ilmoita asiaton viesti
No nythän tämä blogini kirkastuukin. Käytin sanaa ”tekosyy”, kun paremminkin olisi voinut puhua ahtaasta ja puutteellisesta lain tulkinnasta noiden puhtaan aatteellisten vasemmistolaisten kohdalla. Kiitos kommentista!
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko taas peiliin katsomisen paikka.
Ilmoita asiaton viesti
Purra tarkoitti että Suomen perustuslaki on vain kaikille muille jonkun arvoinen kuin heille ja ne kaikki muut ovat ” vasemmistoa”.
Ken härjistä puhuu se härjillä ajaa. (vesimäyristä).
Ilmoita asiaton viesti
Erinomainen esimerkki otsikon aiheesta!
Ilmoita asiaton viesti
Persut ovat kiihdyttäneet keskustelujen muuttumista rajuiksi ja poleemisiksi provoheitoiksi. He ovat sitä kehitystä hyödyntäneet.
Roskankeruusta on ensimmäinen velvoitus roskan tuottajalls ja heittäjällä. Blogisi on väkinäinen eikä ratkaisukeskeinen.
Ilmoita asiaton viesti
Tanskan tie.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen tie. Suomen ongelmat.
Ilmoita asiaton viesti
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jounisnellman/purrako-murentaisi-perustuslain-ja-ihmisoikeudet-hohhoijaa/
Olikohan tuossakin sitä väärinkästtämistä?
Ilmoita asiaton viesti
Ei.
Ilmoita asiaton viesti
(-;
Ilmoita asiaton viesti
”Jos ajatellaan vaikkapa Suomen maahanmuuttopolitiikan kiristämistä, niin kun Tanskan malli on joskus mainittu, niin eihän kukaan ole väittänyt, että Tanskan demarit olisivat natseja. Suomen ja Tanskan lainsäädäntökin on sikseen samansuuntaista, että niitä lakimuutoksia tarvinnee tehdä varsin vähän, että pääsisimme Tanskan tielle.”
Eli ”jos Tanska, niin kyllä meki”, tai ”no jos kerta Venäjäkin niin kyllä mekin.”
Purran lausunto oli paljastava ja raskauttava, Perussuomalaiset pyrkivät irtautumaan kansainvälisistä sopimuksista tai käymään niillä ”kauppaa” – ”vaihdantaa” – saadakseen kiristettyä kansainväliseltä yhteisöltä myönnytyksiä mielipuoliselle, kaikkia lakeja halveksuvalle yksinvaltiudelle – Orbanismille.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy olla aivo pahasti jumissa kun tähän vetää puuttinkortin.
Onko Tanskalla jotenkin erilaiset kansainväliset sopimukset kuin meillä vai ovatko jo irtautuneet niistä?
Ilmoita asiaton viesti
Äärioikeistolainen liikehdintä ei tarkoita, että tarvitsee kulkea hakaristi vasemmassa kädessä, riittää ettei tunnusta tiettyjä tosiasioita. Minkäs maan kansalainen olikaan se pölhökustaa, joka poltti Ruotsissa koraanin, Tanskan vai Ruotsin kansalainen?
Ilmoita asiaton viesti
Miksei meillä menty suoraan Pohjois-Korean tyyliin yksinvaltiudesta, kun oli maailman paras pääministeri? Tai miksei Saulista tehdä kuningasta, niinkuin Charlesista?
Nyt valoja tauluun.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä tuossa ole oikein minkäänlaista väärinkäsittämistä.
Jos nuo Purran mainitsemat asiat ovat hänen mielestään vasemmistolle esteitä muutoksiin, niin siitä loogisesti seuraa välttämättä se, että ne eivät sitä ole oikeistolle.
Ilmoita asiaton viesti
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rjaaskel/twitter-ruokkii-tarkoituksellista-vaarinkasittamista/#comment-3894680
Olen siinä uskossa, että oikeintulkintaan tarvitaan hyväntahtoisuuttakin.
Esimerkiki yksimielisestä väärintulkinnasta:
– Tarkoittiko X jotain noin hirveää!
– Kyllä, hänhän on hirveä.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on se olennainen.
Ilmoita asiaton viesti
” Pitänee vain hyväksyä, että epäsosiaalinen media on epäsosiaalinen media, joka mahdollistaa myös kylähullujen kokoontumisajot.”
Ja sitten he kaikki ymmärtävät toisiaan aivan väärin, mikä tietysti on luonnollista, koska suuri osa on kylähulluja, jotka vääntävät omaa sanomaansa tarkemmin ajattelematta, mitä piti viestiä ja jonka tarkoitusta ei välttämättä ymmärrä itsekään hetken päästä luettuaan, ja jota joutuu selittelemään toisaalla tai sitten edelleen näille kylähulluille ja muille samoissa ympyröissä pyöriville. Näinkö se menee?
Twitter on siis kylähullujen (mitä ne muut tekevät siellä kylähullujen joukossa) kokoontumisajojen lähtöpaikka. Sittenhän näitä kylähulluja on miljoonittain (ei pelkästään Suomessa), vaikka kylät vähenevät vauhdilla.
Pitäisikö kaikkien puolueiden puheenjohtajien kerätä kaikilta jäseniltään ja tähän hallitusneuvotteluun osallistuvilta näihin kokoontumisajoihin mahdollistavat välineet pois siksi kunnes hallitus on kasassa, hieman samaan tapaan kuin kouluissa puhelimet oppilailta. Toinen vaihtoehto olisi sulkea osallistujilta tilit, näiltä kokoontumisajo alustoilta. Ettei synny häirintää ja seuraamisvaikeuksia ja keskittymisvaikeuksia siihen omaan tehtävään. Ei tietenkään onnistu, tarvitaanhan sitä puhelinta muuhunkin, sillä kun pelkästään pystyy nykyisin tekemään lähes kaiken. Ja joku laki löytyy varmasti, ettei se onnistu, kummankaan vaihtoehdon osalta. Onnistuu vain vapaaehtoisuudella, jota tuskin löytyy, kuten usein on huomattu. Säädyllisyyteenkään, ei ilmeisesti voi vedota sen vapaaehtoisuuden pohjaksi, neuvottelurauhan saavuttamiseksi.
Itse niin innolla odotan sitä päivää, kun ministereitä ollaan valitsemassa tälle nyt neuvottelevalle pohjalle, kyllä siitä sitten paljon hetkellistä riemua tai taivastelua riittää ja sen jälkeen paljon muuta (liittyen siihen, mikä se tuleva lopullinen hallitusohjelma on).
Jos tätäkään ei ymmärretty, poistun tästä kokoontumisajoista, jos tämäkin sellainen on, muihin kokoontumisajoihin en osallistu, on liian paljon pelkästään niitä ”kylähulluja”. Ja jos tätäkään ei ymmärretty, en siitä huolimatta pidä itseäni kylähulluna. Voihan se olla mahdollista (jokunen sellainen tapaus on sattunut), että minua on vaikea ymmärtää, vaikka pyrin esittämään asiani selkokielellä. Eikä sen tarvitse olla perussuomea.
Ilmoita asiaton viesti
Myös ”myös” oli merkityksellinen sana lainauksessasi. Ainakin tarkoitin sen merkitykselliseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Huomasin sen merkityksen ja siksi kommentissani on kohta, joka tuo esille sen merkityksen.
”Ja sitten he kaikki ymmärtävät toisiaan aivan väärin, mikä tietysti on luonnollista, koska suuri osa on kylähulluja,”
Eli eivät kaikki ja lisäksi ” (mitä ne muut tekevät siellä kylähullujen joukossa)”. Eli sanan myös merkityksellisyys on havaittu, enhän toki ryhdy yleistämään.
Täytyy lukea tarkkaan ennen kuin kommentoi ja yrittää jopa ymmärtää.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoituksellinen väärintulkinta näyttäytynee usein ajatustenlukukykynä:
1) ”Puheenjohtajanne tässä kertoo…”
2) ”Toisin sanottuna…”
3) ”Purra tarkoitti että…”
Varsinkin tuo nro 3 vaatii ajatustenlukukykyä. Sittenhän siinä ei tarvitakaan kuin viholliskuvallisuutta tai pahantahtoisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Kylläpä minä sitten olen niin tyytyväinen tähän blogijuttuuni keskusteluineen ja varsinkin artikkelikuvaani. Artikkelikuva on ollut minulle hieman haasteellinen, kun se tällä alustalla on eri tavoin toimiva kuin wordpress.com -alustalla.
Nyt tuo kuva ei ole liikaa venytetty ja siitä saanee käsityksen viitatusta twitter-jutusta.Teksti on erittäin lukukelpoista. Lisäksi tuo katkoviivakehys vihjannee oikein ymmärtäjille, ettei kyse ole yhtenäisestä ketjusta, vaan kahdesta kuvankaappauksesta. Jos tätä vertaa vajaamittaisella laitteella blogaajiin, jotka eivät saa tuotettua edes linkkiä lähteeseen, niin onhan tämä extralaatua (-;
Myöhempi lisäys. Kun en vaatimattomuuttani viitsi tehdä pelkästään omakehukommentteja, niin kerrottakoon tässä, että 1000 lukukertaa on täyttynyt ja tämä on tämän päivän avauksista sijalla 4. Eli toiveita on, että näkyisi vielä jossain vaiheessa tuossa suosituimpien listalla, mutta ei se nyt varmaa ole.
Ilmoita asiaton viesti
Persut osaavat hyökätä Twitterissä ja itkeä oikeussalissa.
https://yle.fi/a/3-9397601?fbclid=IwAR1Ly1HfiLBsnA5PWJsxSdMGXWQcucuycn_Z2o5pGa8sKYeF1TJHeATjtM0
Ilmoita asiaton viesti
Kun nyt en keksi, miten Lamminpään kommentti liittyy edeltävään kommenttiin tai blogiavaukseen, niin saanko pyytää Lamminpäätä tekemään oman avauksensa vaikkpa otsikolla: Haukutaan persuja.
Ilmoita asiaton viesti
En mä jaksa enää edes haukkua teitä, saati purra.
Ilmoita asiaton viesti
Jääskeläinen, tähän kommenttiin vastannut henkilö hyökkää järkeviin kirjoituksiin ja kommentteihin asiattomilla kommenteillaan kun ei muuhun pysty. Jos suinkin mahdollista niihin ei ole mitään järkeä vastata.
Ilmoita asiaton viesti
En tosin itse kirjoita asiattomia kommentteja eikä kukaan Persu järkeviä juttuja. Muuten hyvä yritys, hyvä veli. Ehkä joskus onnistut jossain sinäkin. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.
Ilmoita asiaton viesti
Tekstarit sopii hyvin lehtien tekstaripalstoille.
Ilmoita asiaton viesti