Vihreillä on omia ehdokkaita USA:n presidentinvaaleissa 2020

Päinvastoin kuin jotkut kuvittelevat, perussuomalaisilla ei ole omaa ehdokasta USA:n presidentinvaaleissa tänäkään vuonna. Tämän estää jo puolueemme säännöt (Linkki). Sen sijaan vihreillä on, jopa useampia ehdokkaita.

Jos oikein olen käsittänyt, joissakin osavaltioissa vihreät eivät ole asettaneet omaa ehdokasta, koska pelkäävät Trumpia ja haluvat Bidenistä presidentin. Useiden osavaltioiden vihreä ehdokas on H. Hawkins (Linkki). Ehkä vihreillä on ollut kuitenkin pientä epävarmuutta hänen vaalivoitostaan, niinpä ainakin Alaskassa Jesse Ventura on vihreiden ehdokkaana (Linkki). Jesse Venturahan on ollut suurinpiirtein yhtä kuuluisi viihde-elinkeinon alalla kuin D. Trump oli ennen presidenttiuraansa (Linkki), joten ei ihan huono ehdokas hänkään.

Mikä on tämän blogin idea? Tietenkin ensisijaisesti tuoda esille vihreitä presidenttiehdokkaita, joista vihreät eivät ole Suomessa maininneet halaistua sanaa, ainakaan minun kuulten. Vähän voi ihmetellä myös sitä, etteivät lukuisat vihreät toimittajatkaan ole tuoneet omaa ehdokastaan esille. Korjaan siis tämän uutisointipuutteen.

Muutoin USA:n presidentinvaaleissa 2020 ei yhdessäkään osavaltiossa näytettäisi päästyn vielä yli 99% valmiuteen ääntenlaskennassa (Linkki). Johtuuko se sitten siitä, että se 100% sisältää hukatutkin äänet, joita ei kuitenkaan voi laskea?

rjaaskel
Perussuomalaiset Helsinki

Ajoittain raitis ja rehellinen vähemmistöön kuuluva eläkkeellä oleva vanhus ja informaatiovaikuttaja. Pyrin positiivisuuteen päin uusia mahdollisuuksia etsien. Kannatan maltillista maahanmuuttopolitiikkaa.
Olen pitänyt vuosia älyttömän suosittua Roskasaitti-blogia.
Pronominit: se/sen, sekä nämä, nuo, ne.

Lapsia minulla on pienin määrä siihen, että jokaisella on sisko ja veli. Lapsenlapsia on yksi enemmän.

Minusta sanottua: ".olet demokratiavastainen ja valekunnollinen."

Yksityisviestiä tms. voi yrittää osoitteeseen:
risto_jaaäthotmail.com ät=@

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu