Ville Niinistö sopii Vihreiden johtajaksi
Sofia Virrassahan ei oikeastaan ole mitään vikaa, ellei konekivääripuhe nyt ketään ärsytä, mutta kun Vihreät puolueena ovat onnistunut karkottamaan miesäänestäjät, niin Ville Niinistö voisi houkutella heitä vielä paremmin kuin Sofia. Sofiahan on oikeassa siinäkin, ettei Suomessa tarvita PS-puoluetta. Tri Halla-aho on sen todennut jo aiemmin, että jos meillä olisi Tanskan demarit ja Ruotsin kokoomus, ei perussuomalaisia tarvittaisi. Vihreissä ei vaan ole reagoitu ajoissa ilmastoa pilaavaan maahanmuuttoon yms.
Vihreiden ehkä pahin perusongelma on siinä, että lähes kaikki muutkin puolueet ovat vihertyneitä ja elokapinamainen äärivihreys ei vedonne moniinkaan, vaikka jotain sellaista Vihreät tarvitsisivat erottuakseen muista puolueista.
Teuvo Hakkarainen vihreiden puheenjohtajaksi, sillä onhan vastaavasti persuilla vihreä puheenjohtajana.
Ilmoita asiaton viesti
Havaitsen saaneeni vastaehdotuksen. Hakkaraisen Teuvo oletettavasti maksimoisi miesten äänet Vihreille. Katsotaan, mitä vihreät päättävät vuosien vieriessä.
Ilmoita asiaton viesti
Ville Niinistö, 2/3 asiallista poliitikkoa loput ”tyhjän länkyttäjää”. On jo hieman väsähtänyt vanha nuttu, josta vaikea uskoa, että irtoaa jotain uutta ja kiinnostavaa. Kuitenkin mielenkiintoinen esitys puheenjohtajaksi, mutta pelkään, että siinä pestissä ajautuisi puolueen kiihkofeministien palliotteessa niiden sylipuudeliksi.
Ilmoita asiaton viesti
Niinistö on pahin paskanpuhuja.
Ilmoita asiaton viesti
Paheksun tietenkin noi haisevaa arviota, mutta kun juttuni pääkysymys näkyy otsikossani, niin en ole varma, tarkoittaako kommentoija Lahnakoski siltä osin ”kyllä” vai ”ei”?
Ilmoita asiaton viesti
Tanskan demarit ja Ruotsin Kokoomus kuitenkin oikeasti tekevät sitä mitä PS ennen vaaleja ainoastaan lupaa tekevänsä.
Ilmoita asiaton viesti
Ooh!!!
Ilmoita asiaton viesti
Asiaton kommentti, Rautomäki.
Ilmoita asiaton viesti
Näyttää siltä että päällä on ihan aito nahkatakki, ilmeisesti ihan ok kunhan ei ole karvaa mukana. Muotiteollisuus on yksi pahimmista tupruttelijoista mutta ei se näitä pintaliitäjiä haittaa pätkääkään.
Ilmoita asiaton viesti
Keinonahkahan on muovia tai sinnepäin. Ei se sovi kovin hyvin luontoystävälliselle ihmiselle?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä että edes jotain relevantin oloista, vaikka olisi lähinnä vaikutuksellisia impulsseja.
Kun Virta ottaa agendakseen hallituksen kaatamisen, ja puhuu perussuomalaisesti turhina… mieleen tulee tosiaan kuin vastaus Venäjälle, joka ei ymmärrä kuin suoraa kuokuttamista.
Ärhäkkyyttä, ja vaikuttavuutta, jotka ominaisia vähän nuoremmalle, kun iäkkääpi ei jaksais nuhjata katutappeluissa, kun toisaalta vammautuisi alta aikayksikön.
Naiset voivat sukupuolensa puolesta olla pirullisia, mutta toisaalta myös yhteistyösiltaa paremmin kuin miehet. Tällainen tuntuma, joka perustuu oleelliseen eroon, vaikka marginaalia ilmenee.
Mitä tulee toimi-kenttään, voi olla, että näissä nuoremmat ovat helppoa riistaa, joita hyväksikäyttää, kun persujen taival ollut vanhempienkin osalta tätä.
Yhteistä on eliitin ulkopuolisuus, ja siinä kun tätä on reaalitoimissa…. hyvää tässä on se, että näitten tavan toimijoitten kohdalla, on helpompi säätää kyseenalaisuuksia, jotka muuten menevät läpi tavalla de facto
Edellinen tarkoittaa reagointi- ja säätöpotentiaalin mahdollistumisnen, esim Marinen tai Purran yhteydessä. Päinvastaista aito valtaeliitti, jonka suuntaan etenemistä ei tapahdu, päinvastoin.
Voi olla, että Purra kuuluu tässä mielessä jo suojelukseen, eikä ns tarvitse olla vastaamassa kyseenalaisuuksistaan tavanomaisempien suuntaan. Kyseessä ei sentään ihan niin traditiosidottua perikytkentää, kuin mitä Marin edustaa (kontaminaatikertymien ero).
Vihreät voivat jonkin verran liikkua suojatummin, eivätkä ihan samalla tapaa ole kohtaamassa sitä, mistä pohjasta esim Virran ehdotuksia tässä arvioidaan:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010730080.htm :: Vasemmistoliiton Minja Koskela sivaltaa yllättäen vihreiden Sofia Virtaa: ”Ei taida olla…”
En moiti, sillä kukapas lähtökohtansa voi valita, johon syntymän mukaisesti todennäköisimmin päätyy.
Ajastaan näihin äidinmaitokavannaisiin voi herätä, ja toisin valmiuksin, kuin mitä esim on vasemmistolaisemmalla suoravalmius, lähtökohtansa puolesta paremmin.
Kommentti ei ole moite kenellekään, vaan enemmän (suora)tragedian kuvausta. Tätä enimmäkseen kokenut työ… paneuduttavan arvoiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Naiset voivat sukupuolensa puolesta olla pirullisia, mutta toisaalta myös yhteistyösiltaa paremmin kuin miehet. Tällainen tuntuma, joka perustuu oleelliseen eroon, vaikka marginaalia ilmenee.
Teen korjausta tähän kohtaan. Kommentti on osuva, tosin ei yleisesti.
Mikäli heikommaksi jäänyt osapuoli kerryttää valtaa esim joukkoistamisen kautta, mikä ihmisen tapauksessa on de facto -toimi, koska käytännössä usein välttämättömyys…
Joukko läjäytyneenä, voi päätyä olemaan yhtä patahousu kuin mitä ovat jääräisimmät jänkkyrät miehisessä maailmassa.
Päätelmä taitaa olla luettavissa siitä, mitä toteutumia on jo toteutunut, kun naiset selkeä osa sellaisen järjestelmän ylläpitoa, josta toisaalta kärsivät (mustalaiset, muslimit, …).
Naissukupuoli ei ehkä täysin kuvaa heikkolähtöisempien riskiä patajäyräköityä miesten tapaan, mutta antaa toisen vinkkelin tarkastella altavastaajaksi tipahtaneeseen liittyvää riskiä, kun lähtee parantamaan oloja.
Globaaliongelmien haasteellisuuden voi ymmärtää paremmin tästä vinkkelistä. Muistuu mieleen runo, jota teki joskus vapaasti assosioiden, jolloin voi tosiaan irtisanoutua konkretiasta, jotta tavoittaa toisaalta sitä paremmin, mikä on ensituntumalta paradoksinomaista, mutta kokonaisemmin kaikkea muuta. Runks:
Miehet riviin,
marssi alkaa.
Nyt mentiin,
vaihtaen jalkaa.
Hyökkäys, paras puolustus.
Nyökkäys, selvä tunnustus.
Kotirintamalla rukoillaan:
meidän väki voittaa.
Vanhatkin polvillaan,
täst se sota koittaa.
Terveisemme kauempaa,
tulenjohto komentaa …
Tykistö lataa!
Huomio, taustatulta!
Johan alkaa sataa:
tuomio murretulta.
Sodanjohto kehoittaa:
taistelua jatkakaa.
Vihulaiselle loppu,
urhoollisesti antakaa.
Vihollinen, vastustaja,
mullattu vainaja.
Olkoon paremminkin:
lisäkasvun antaja.
(su 09.02.2014, 20:39:34)
Ilmoita asiaton viesti
Runomaailmaa jos ajattelee, ja mitä on harjoitellessa tullut duunattua, todellisuuden vaikuttein:
Isänmaa
Sen läsnäolon,
sen voiman koin.
Olin vieressä kosken,
joka virratessaan soi.
Äyräät paukkui,
kallio tutisi.
Puhalsi myrskytuuli,
puut huojui, mukana humisi.
Kosken äärellä,
seisoen:
Oli se kansa,
joka yhtyi,
mukaan veisaten.
http://www.youtube.com/watch?v=jFU7YVFrZbw
(pe 02.05.2014, 00:45:56)
Voisi kuvata menestyjää, ts esim Israelia, joka tosin menestyjä, mutta samalla ei-sellainen, ellei sitä asemaa olisi, ja vastuun kokemista paikan säilyttämisestä (romahduspelon aalloilla).
Kyseessä pysyväasemaisempi, kunhan tekee ne reaalisen tarvittavat, koska vaara vaanii aina ympärillä, vaikka harvemmin tarvitsee kunnolla keskittyä ongelmallisiin kovin paneutuvasti.
Runo siis kappaleesta: Siniristilippumme. Tunnelmaltaan tyyppimahtipontinen, kuten monet kansalliskappaleet, tai vaikka se Horst Wessel Lied.
Runon voi toisaalta ajatella ikiaikaisemmin yhteydestä luomakuntaan, jossa osa on tunnustetusti selviytyjän ja suurempaan nähden altavastaajan, vaikka lohtuna jokin yhteisyys, ellei ajattele olevansa osa koko luomakuntaa, johon on ollut vara, vielä meitä köyhemmillä, mutta liittymään kykenevillä.
…
Musiikkiviestinnällisesti kommentin sisällöstä tulee mieleen tällainen:
https://www.youtube.com/watch?v=6ln9Qh0z7io
Jossa toteutuu feminiinisyys ja maskuliininen puoli vahvana, mutta terveen ja luonnollisen oloisena. Kyseessä kokonaisempi vaikutus, vaikka mukana dimensioreduktio kahtalaisuuteen puristettuna.
Mukana taitaa olla jotain islamislaisen omaista, ja toisaalta aasialaista, ts vähän perilännestä poikkevaa lähtökohtaa.
Ilmoita asiaton viesti
Puheenjohtajan vaihtaminen ei parantaisi Vihreiden asemaa merkittävästi lyhyellä tähtäimellä. Ohisalo siirsi Vihreät vasemmalle ja nykyinen eduskuntaryhmä ja valtuustot ovat merkittävästi enemmän vasemmistosuuntautuneita kuin oli Niinistön aikana.
Oikeistoliberaaleja ei saa puheilla takaisin, kun puolue tekee joka tapauksessa vasemmistopolitiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/703dcacb-8f90-46a2-b543-c207da760d73
Peesaako Sanna Ukkola minua?
Ilmoita asiaton viesti