Lycka till att emigrera

Jälkimmäisen vuoden syksynä Kemiönsaaren ajastamme olisin saanut opettaa latinan kurssin kansalaisopistossa, mutta palasimme kesän lopulla Tampereelle uusien kuvioiden perässä. Olen kuitenkin kiitollinen rehtorille, joka avasi tämän mahdollisuuden. Lingvistinä ja tutkinto jäänyt (toistaiseksi) kesken ongelma on, että pysyvää mielekästä työtä ei hevin löydy ja leipä on koottava monina paloina maailmalta. Pyrin saamaan paperin valmiiksi, mutta se ei tässä iässä ole mikään taikasana. Avaisikohan medborgarinstitut sinulle opetustyötä? Ja/tai alueellisen matkailun kehittäminen – ja kenties homman digitoiminen?

Vahinko ettei turistiopaskurssi toteutunut – toistaiseksi. Puolitoistavuotisen kemiöläisyyteni aikana näin paljon sellaista, jota voisi kyltittää muullakin kuin vain på både två inhemska ja järjestää myös opastuksia, mutta sehän on rahasta, paikkojen omistajista (yksityisistä ja julkisista) ja potentiaalin, puhtaiden, kauniiden, kulttuurihistoriallisten maisemien oivaltamisesta kiinni. Björkbodan lukkotehtaan alue, kartanomainen miljöö järvinäkymineen ja tehdasalueen työläisasutus. Amos Anderssonin kotimuseo, tuo italialaistyyppinen huvila, Söderlångvikissa jossa muuten on yksi maan suurimmista omenatarhoista (noin 11 000 puuta); itse museo kaipaisi opastuksia ja yhtälailla ulkoalueet rantoineen, laitureineen, uimahuoneineen. Dalsbrukin taajama itsessään, etenkin ylhäällä mäellä 1800-luvun puiset, suuret luhtitalot, jotka ovat yhä asutuskäytössä halpoina vuokra-asuntoina, Dalsbrukin ruukkialue, nuo masuunimaisemat järven rannalla, alueen koko rakennusperinne masuunikiven käyttöineen – tuota masuunikiveä näkee enempivähempi kautta koko saaren ja myös Salon puolella ruukkikylien suunnalla (Salossa Teijo, Mathildedal ja matkailulta tyystin käyttämättä jätetty, neitseellinen Kirjakkalan ruukkialue ja matka Kemiöön on lyhyt). Hiittisten Rosalan viikinkikylään ja Bengtskäriin (näiden kohteiden hallinnoiva yrittäjäperhe) operoi suurilla turistiveneillä, hyvä niin, mutta itsessään Hiittisten saarta kesäkahviloineen, kaksine kylineen (Hiittinen, Rosala) historioineen kunta ei ole järjestetyssä (eli järjestämättömässä) matkailuopastuksessa huomioinut, pitkään toiminut kesäkauppa taisi sulkea ovensa 2012. Högsåran saari ja sen kylä Kasnäsin lähettyvillä, Kasnäsiin johtava silta (jolla korvattiin lossi). Kasnäsin luontokeskus ja siihen liittyvä kallioinen luontoalue, jossa kyltein osoitetaan jääkaudesta eteenpäin vedenpinnantasot kulloinkin. Moderneista rakennuksista Gammelbyvikenin rannalla sijaitseva hotelli, joka on rakennettu vanhan sementtitehtaan paikalle olisi luonteva opstuskohde huikeiden meri- ja rinnemaisemiensa sekä luonnollisesti historian vuoksi ja toisaaalta Strömman läheisyyden vuoksi, Strömmassa ainoana maassamme näkyy vuoroveden vaihtelu. Kemiön kirkon holvit muurasi Petrus Murator, sama mies, joka holvasi myös Turun tuomiokirkon holvit – Kemiö oli aikansa kulttuuriseutua viikinkien idäntien äärellä. Mielekästä opastettavaa olisi paljon lisääkin, vaikkapa bussilla tehtäviä päivän kierroksia ja virkistyksenä liittäisin niihin käynnin Dragsjärdin Ölmosin rannalla, joka mielestäni vastaa hyvinkin Yyteriä – (Ölmosin rannalla on eräs saaren parhaista mustatorvisieniapajista, muutaman sadan metrin päässä erinomaiset herkkutattiapajat ja rinnettä ylöspäin wadin kuivaa uomaa pitkin sen alkuun asti ja ollaankin kanttarelliapajan äärellä, ne mustatorvisienet löytyvät wadin uomaa alas vajaat sata metriä ennen rantaa). Koko saari on matkailullisesti perin alikäytössä ja sitä luonnollisista syistä, koska ei ole mahdollisuutta samaan rengaskierrokseen kuin läntisellä Turunmaalla, mutta tämäkin alue on kehitettävissä ja löydettävissä, rengaskierroskin saadaan Kokkilan lossin, Salon, Teijon, Mathildedalin ja Strömman kautta. Minusta Kemiönsaari (ja sen ympäristö etenkin Salon puolella) odottaa matkailullista löytämistään. Vaan en tiedä, miten hyvin Kemiönsaaren hallinnossa ja toisaalla Salon hallinnossa ymmärretään alueen matkailun kehittämisen tarpeet ja vallitseva matkailullinen alikäyttö, joka tapauksessa Kemiössä on tarve löytää uutta teollisten työpaikkojen vähentämisen (Björkboda) ja lopettamisen (Dalsbruk, tehdas) myötä, puhumattakaan Salon menetyksistä ja uuden tarpeesta. (Missä olenkin asunut ja muuttanut sittemmin pois, en ole juuri mennyttä kaivannut, mutta Kemiönsaari on tässä poikkeus. Onneksi on ystäviä siellä ja aina tervetullut.)

(Asiasta kuudenteen: Suomenkulmantietä Kemiön suunnalta Smisskullenin kohdalla olen löytänyt enimmillään kolme sangollista mustatorvisientä. Autolle löytyy parkki juuri niityn jälkeen ja sitten samaa puolta tietä muutama kymmenen metriä eteenpäin, ensimmäiset sienet kasvavat muutaman metrin päässä tiestä ja siitä kohti metsää muutaman kymmenen metrin etäisyyteen tiestä. Kemiöstä Turuntietä kohti Pungböleä, ja sitä ennen vasemmalle Eknäsvägeniä kilometrin verran, kunnes oikealla näkyy talo, tämän jälkeen noin 400 metriä: vasemmalla nousee mäki ja oikealla alhaalla, tiheikön takana parimetrinen puro. Sen rantamilta poimin vihreältä veralta ämpäritolkulla kanttarelleja ja herkkutatteja 2011.)

Miten käykin Eskilstunan ja muun kanssa, olkoon menestys osanasi.