Onko Kaarina Kreus Putin-trolli
Jos jokin on liian hyvää tai pahaa ollakseen totta, kannattaa pysähtyä ja harrastaa lähdekritiikkiä. Kaarina Kreusin kirjoitus Päiväkotien tilanne yhtä kauhea kuin vanhustenhoidossa sisältää esimerkiksi seuraavan uskomattoman kohdan:
"Yksi hoitaja kamppasi lapsen tämän juostessa ohi. Kun lapsi alkoi kaaduttuaan itkeä, hoitaja sanoi ”mitäs juoksit”! Toinen raahasi kiukuttelevaa lasta yhdestä jalasta pitkin pihaa. Yksi hoitaja potki lapsen leikit rikki ja sanoi että nyt jonoon mennään sisään, ja kun lapsi alkoi itkeä häntä lähdettiin kainalosta raahaamaan."
Kirjoitin kommentin 46, joka pian poistettiin:
"Olet trolli, feikki, muka taloustieteen lisensiaatti ja menee töihin päiväkotiin. Justjoo."
Myös kommentti 47 on poistettu, joten tod. näk. joku toinenkin alkoi epäillä.
Kaarina Kreus on kirjoittanut vain kolme kirjoitusta, joista kaksi ensimmäistä liittäisi hänet hyvin tiiviisti Venäjälle. On aika erikoista, että helsinkiläinen taloustieteen lisensiaatti, joka on kiinnostunut lastenhoidosta kirjoittaa hybridisodankäynnistä Venäjällä: Venäjä massiivisen kyberhyökkäyksen kohteena.
Yllä olevat linkit osoittavat tänään otettuihin tilannekuviin epäillyn trollin kirjoituksista omalla palvelimellani. Niitä ei siis voi muuttaa muut kuin minä.
Kai päiväkodeissakin ongelmia on, mutta eivät niiden hoitajat sentään pääsääntöisesti rikollisia ole. Lisäksi luulisin, että oikea nimike on lastentarhanopettaja, joka vaatii yliopistossa kasvatustieteiden kandidaatin opinnot. En ymmärrä mitä taloustieteen lisensiaatti päiväkodissa tekisi.
Tällä kirjoituksellani on ollut yksi vaikutus, jota en toivonut. K.K.:n kirjoitus oli ainoa aktiivinen, jossa kommentoitiin päiväkotien puutteita ja nyt tänään siihen ei ole tullut yhtään uutta kommenttia, jota ei olisi poistettu.
Valitettavasti minä en tiedä päiväkodeista juuri mitään, niin toivottavasti joku, joka aidosti tuntee tilanteen, aloittaa keskustelun terveeltä pohjalta. Ehkä pahinta K.K.:n kirjoituksessa oli se, että (suomalaiset) ”hoitajat” olivat ilkeitä ja pahiksia, ei resurssipula tai muu ilmeinen.
Ilmoita asiaton viesti
Poistin omat kommenttini, koska saamieni tietojen valossa alkoi näyttää siltä, että saattaisit olla oikeassa.
Ei ole mitään syytä tukea trollien toimintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitus vaikutti provolta/trollilta jonka tarkoitus oli mustamaalaus ja epäluulon herättäminen.
Jos asia on niin, niin sitäkin opettavaisempaa se oli havaita miten aika moni lähti innolla tuohon vedätykseen mukaan. Niin helppoa se oli.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvässä valheessa on paljon totuutta mukana hämäämässä. K.K.:n kommenttien linkeissä oli ihan luotettavien sivustojen ”kauhujuttuja” päiväkodeista. Sen takia onkin surullista, että myös se mikä oli totta, tuli myös epäilyttäväksi. Sama pätee myös muiden kommentoijien viestejä.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti epäilyilläni oli katetta. Kirjoitus on nyt poistettu ja ”nettioikeudenkäynti” on päättynyt. Tietysti kysymyksiä jää vielä jäljelle, kuten miksi ihmeessä joku moista kirjoitti, mutta sitähän on hyvä jäädä pohtimaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kovin negatiivinen oli tuo päiväkotijuttu. En usko sen vastaavan edes yhden pahimman päiväkodin tilannetta, vaan että siihen oli kerätty kaikki paha, mitä oli ehkä sattunut ja ehkä lisätty vielä omia ja nimettömien ”havaintoja”.
Yhteys Putiniin jäi epäselväksi, mutta ehkä kaikenlaisen epävarmuuden levittäminen sopisi hänen linjaansa?
Ilmoita asiaton viesti
Juu.
Todennäköinen Venäjä- tai Putin-yhteys löytyy K.K.:n kahdesta aikaisemmasta kirjoituksesta sekä kun on kyse lapsista, aikaisemmasta Suomen ja Venäjän välisestä huoltajuuskiistakirjoitelusta tai -trollauksesta. Mutta mitä ei otsikkoon laittaisi lukijoita kalastellakseen?
Ilmoita asiaton viesti
Enpä usko Kaarinan olevan mikään trolli, sillä olen seurannut hänen facebook päivityksiään jo muutaman vuoden. Meillä on myöskin yhteinen tuttu, vaikka itse en ole häntä koskaan tavannut. Hänen päivityksensä ja kommenttinsa ovat aina olleet hyvin monipuolisia aiheita eri aloilta, ja tämä huoli lapsista oli varmaankin ihan todellinen mielipide, eikä mikään trollaus. Sivistynyt nainen, vaikka meneekin paljon tunteidensa mukana, kuten hyvin usein teemme me muutkin naiset.
Koulutus hänellä on todellinen ja opiskeluja on riittänyt monissa muissakin maissa, ja kielitaidot ovat harvinaisen monipuoliset. Erinomainen englanti ja venäjä, joita hän käyttää myöskin usein omissa blogeissaan. Samoin Kiinassa opiskelu on tuottanut myöskin kiinan taidon ja ruotsikin sujuu hyvin. Lopun voikin vain arvailla, että miksi hän tyytyy hoitamaan lapsia satunnaisesti pienellä palkalla, kun mahdollisuuksia olisi paljon muuhunkin. Tosin tiedän myöskin muita vastaavia korkeasti koulutettuja naisia, joilla koulutus ei vastaa ollenkaan nykyistä työtä. Elämä on…
Ilmoita asiaton viesti
”Valhe on helpoin peittää totuudella”
Ihan ite, kun ei muita tullut Mieleen.
Hän voisi ihan itse vastata epäilyihin.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä odotin minäkin, mutta sitten hermoni pettivät:)
Ilmoita asiaton viesti
Miksi hän kirjoittaa yliampuvan jutun päiväkodeista?
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kun vilkuilin hänen fb-sivuaan, tuli paljon laajempi kuva, joka on paljon vaikeampi väärentää kuin täällä ollut kolmen kirjoituksen sarja. Tietysti jos kirjoittaa yhdenkin vähintäänkin yliampuvan jutun, asettaa koko uskottavuutensa kyseenalaiseksi.
Helpoin tie hänelle olisi selittää kirjoitusta vain provosoinniksi, mutta kun hän väitti itse olleensa kolme viikkoa päiväkodissa ja nähneensä, mitä näki, on hyvin vahva epäily, että kyse on trollauksesta. Jos minä haluan provosoida tai esittää jotain kyseenalaista, laitan lähes aina sanat jonkun muun suuhun eli lainaan tai linkkaan.
No, ehkä Kaarina on vain hieman kokematon.
Ilmoita asiaton viesti
Pistin siihen melko alkuun kysymyksen, oliko kyse yksityisistä tai kunnallisista päiväkodeista. Jossain vaiheessa siellä taisi olla vastaus, että joukossa oli kumpiakin.
Sinne tuli paljon linkkejä eri keskustelupalstoille. En niitä sitten viitsinyt lukea. Tuollaiset nimettömät kertomukset eivät ole luotettavia.
Onko näiden päivä- ja hoivakoteja koskevien kirjoitusten tarkoitus parantaa näiden laitosten hoidon laatua, vai aiheuttaa epäsopua ja jakautuneisuutta kansan keskuudessa? Epäsopua on ainakin saatu aikaan, kehittämisaloitteet ovat jääneet vähäisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt on pakko keljuilla fiksulle Raimo Koskelle:)
Se, että mieleesi tulee trolli, kertoo sinun ajattelun tavoitehakuisuudesta, minulle tuli mieleen katsottuani, mitä Kaarina Kreus on aiemmin kirjoittanut, että wow, mikähän kimma toi on? Joku moniarvoisuuteen kasvanut individualisti, ennen kuin monikultturismista tuli pääuskonto?
On meitä muitakin ”hulluja” yleisnaisia, olen minäkin tehnyt työtä Gorban ja Koiviston tasolla, mutta ollut mielenkiinnosta vanhainkodissa auttamassa, ollut kaupallisen luomuviljelyn pioneerejä, perustanut etnomusiikkiravintolan neukkulaan ja ties mitä, ilman koulutusta mihinkään ja nyt eläkeläisenä haaveilen vaihtoehtoisen vanhainkodin perustamisesta:)
Ihmisiä lokeroitaessa pitää olla avoimin mielin, suvakkien ja äärioikeistolaisten seasta voi löytyä sekasikiöitä!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, mutta ei se minun osaltani noin mennyt. Ensimmäisen kirjoituksen perusteella olin jo varma, että kyse oli trollista ja aikaisemmista etsin vain syytä ja vahvistusta.
Minulla on vahvana muistona ensimmäinen kohtaamani trolli, Tintti Aleksandra Sami ”Siffo” Sihvonen, joka esiintyi ensin naisena, koska naisille oli salllitumpaa ja suhtauduttiin myönteisemmin. Tuo tapaus 90-luvulta on jo niin vanha, että netin muistikin jo vähän unohtaa, joten en laita linkkiä, mutta googlaamalla kaikuja löytää. Sen takia epäillyn trollin sukupuolikin on epäilyksen alainen.
Jos nainen osoittautuu fiksuksi, minä olen vain tyytyväinen. Hänestä on keskustelukumppaniksi tai jopa enemmäksikin. Elina..
Ilmoita asiaton viesti
No jos näitä trolleja on noin vähän, vähemmän kuin päin punaisia kävelijöitä, niin eikö se ole vain piristysruiske tähän tosikkomaiseen maailmaan, että joku pistää läskiksi? Tarkoitan noin yleisesti.
Pahimmat trollit ovat niitä, jotka häiritsevät tahallaan, omalla naamalla ja nimellä, keskusteluja irvailemalla ja inttämällä asian vierestä. Siihen nettikettiin pitäisi jo kouluissa panostaa, varmaankin nykyisin niin tehdään?
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin elän pitkälti itse valitsemassani kuplassa ja kai niitä trolleja täällä on vähemmän kuin muualla. Lisäksi kun on niin pitkä historia netissä, olen nähnyt vähän kaikkea ja trollin määritelmäni on aika kapea. Eräs tyyppi, jolle minulla ei ole määritelmää on https://fi.wikipedia.org/wiki/Niilo_Paasivirta jonka wikipediakin nimeää vain internet-persoonaksi. Hänen jotkut 90-luvun kirjoituksensa olivat mainioita, kuten Linux sisältää saatanan palvontaa! Uudempia en ole viitsinyt seurata.
Kyllä minäkin pientä provoilua harrastan, kuten tämän jutun otsikossa Putin-kytkös, mutta varsinaisessa tekstissä en muista, että lainkaan. Kommenttiketjun aloituksessa se myös voi olla hyvä tehokeino.
Ilmoita asiaton viesti
Wautsi Elina! Oletpa sinä ehtinyt moneen ja tekemisten määrän ja kansainvälisyyden saralla alat muistuttaa sitä kuvaa mikä minulla on myös Kaarinasta. Olen ymmärtänyt, että hän on herkkä, mutta myöskin varsinainen tehopakkaus monella alalla ja mielikuvitustakin taitaa löytyä enemmän kuin keskiverto ihmisellä.
Enpä malta olla sanomatta vielä, että ajatukseni vaihtoehtoisesta vanhainkodista ovat viime aikoina pyörineet myöskin minun mielessäni. Ajatukseni ei ole ihan uusi, mutta vilkastui tuon kirjoittamani Amsterdamin jutun yhteydessä. Valitettavasti vain joudun siitä vain haaveilemaan, kun kuntoni ei enää riitä siihen revohkaan – se juna meni jo:). Mutta jatka sinä Elina!
Ilmoita asiaton viesti
Kaija hyvä, noi mun mainitsemani tekemiset ovat vain jäävuoren huippu, ystäväni Erkki Kurenniemi (googleta huviksesi) esti minua jatkamasta opintoja, kun oli nuorempana jättänyt lukion kesken, kuten itsekin teki vapautensa säilyttääkseen ja jätti yliopiston kesken. Aikaa jäi enemmän yleishyödylliseen toimintaan ja tienasin ylen kohtuullisesti:)
Lukaisin hyvän juttusi hollantilaisesta vanhainkodista muistisairaille, piti kommentoida ajalla, mutta se jäi. Nyt siihen on hyvää aikaa, joten siirryn sinne jossakin vaiheessa sinun kanssa ideoimaan, jotta Raimon kirjoitus pysyy trolli-aiheessa.
Ilmoita asiaton viesti