Vankila lomakohteena ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä

Vietin kesälomani heinäkuussa -89 Turun lääninvankilassa nälkälakkoillen 4 viikkoa. 29. oli lomapäivä ja tärkein tapahtuma avoin tiedotustilaisuus. Paikalla oli lähes kaikki paikallislehtien ja -radioiden toimittajat. Turun Sanomat ehkä puuttui, koska oli julkaissut melko suuren jutun jo pari viikkoa aikaisemmin. Valtakunnallisesti nälkälakko huomioitiin laajimmin tiedotusvälineissä sen puolivälissä. Itse en tietystikään päässyt tiedotuksen onnistumista kunnolla seuraamaan, mutta kuulin radiouutisten lyhyehkön jutun. Suoraan minuun otettiin yhteyttä Turun Sanomien toimittajan vierailun muodossa ja iltapäivälehdistä soitettiin kaksi kertaa, toisesta tai molemmista. Vankilasta on melko vaikea vetää tiedotuskampanjaa, mutta onneksi lomakuukaudesta huolimatta sain järjestöiltäni apua. Mukana minulla oli mekaaninen kirjoituskone ja kalkeripaperia. Presidentille osoittamani armahdusanomuksen kopioita ainakin lähetin useisiin osoitteisiin.

Mistä rikoksesta saatu tuomio on aina kärsittävä ehdottomana, sitä ei voi muuttaa sakoiksi tai ehdolliseksi, Sitä ei yhdistetä muihin tuomioihin, se ei vaikuta muihin tuomioihin eikä siitä tule merkintää rikosrekisteriin. On kuin lainsäätäjä olisi halunnut sanoa tai myöntänyt, että kyseessä on mielipiderikos. Amnesty International on varauksin sitä mieltä, samoin YK:n ihmisoikeuskomitea. Kyseessä on totaalikieltäytyminen (ase/siviilipalveluksesta).

Miten tähän oli tultu? Silloin, kun olin kutsuntaikäinen vuonna -79, siviilipalvelukseen pääsi vain asevelvollisten tutkijalautakunnan hyväksymällä eettisen vakaumuksen selvityksellä. Ensimmäinen versio oli melko insinöörimäinen. Olin laskenut, että jos kaikki tunnetut ydinaseet käytettäisiin yhtä tehokkaasti kuin Hiroshiman ja Nagasakin pommit, olisi ihmiskunnan tuhoamisen varmuuskerroin 40. Maailmanlopun konetta ei siis erikseen tarvitsisi rakentaa, kuten Kubrikin Dr. Strangelove -elokuvassa. Suomen armeijalla tosin oli käytössä sadeviitta, joka suojaisi ydinlaskeumalta. Näin oli lyhyen vierailun harmaissa tehnyt ystäväni minulle kertonut. Lisäksi puolustuspoliittinen selvitystyö oli paljastanut, että olisi erittäin epätodennäköistä, että Suomi joutuisi muuhun kuin liittokuntien väliseen sotaan, siis NATO:n ja Varsovan liiton väliseen eli ydinsotaan. Ei mennyt läpi. Siihen aikaan siviilipalvelukseen pyrki liian moni ja käytännössä vain uskonnollinen vakaumus pääsi varmuudella läpi. Minä en halunnut esiintyä ”hihhulina”.

Toinen näytös tutkijalautakunnan kanssa oli muutama vuosi myöhemminen. Olin anonut lykkäystä, käynyt tekun ja asunut vuoden Ruotsissa osittaisella ajatuksella vältellä asevelvollisuutta ulkomailla. Olin jo aikaisemmin ystävystynyt Turun Sadankomitean silloisen vetäjän, Tapani Rannan kanssa ja hän oli kertonut vaihtoehdoista. Helpoin olisi ollut vapautusta puoltavan lausunnon hakeminen lääkäriltä. Jabi Hirvi, muusikko, olisi tiennyt sopivia lääkäreitä. Norjassa Heikki Nurminen oli vältellyt onnistuneesti. Olin kuitenkin saanut oivalluksen, joka ratkaisisi koko ongelman. Ryöstömurhaaminen pitäisi tietysti olla laitonta suuressakin mittakaavassa. Tämä oivallus laajeni muutamaksi lakipykäläksi, jotka nimesin rauhan laeiksi. Tämä ”filosofin” versio eettisestä vakaumuksesta meni jostain kumman syystä läpi tutkijalautakunnassa eikä minua edes kutsuttu kuultavaksi, kuten ensimmäisellä kerralla.

Tässä vaiheessa kertomusta on syytä irtaantua aikajatkumosta ja kertoa tuon filosofin vakaumuksen tarina loppuun. En tietenkään ollut keksinyt mitään uuttä. Itsenäisesti kyllä, niin vakuutan. Ajatus sinäänsä on lisäksi varsin ilmeinen. Ensimmäinen vihje, että en ihan tyhmiä tai outoja ollut keksinyt, oli Albert Einsteinin puhe, kolumni tms., jota referoitiin radiossa. Tässä vaiheessa olin jo järjestöissä mukana ja alan kirjallisuus oli melko helposti saatavilla. Löysin Emery Revesin, jonka kirja http://en.wikipedia.org/wiki/The_Anatomy_of_Peace on alan perusteoksia. Vasta tämän jälkeen löytyi ensimmäinen kirjoitus aiheesta Immanuel Kantilta http://www.mtholyoke.edu/acad/intrel/kant/kant1.htm . Tätä varhaisempiakin on, mutta ne ovat ajalta, jolloin ei vielä ollut kansallisvaltioita vaan kuningaskuntia ja sen takia ne eivät oikein sovi nykymaailmaan. ”Filosofin” eettinen vakaumukseni oli hyvinkin samanlainen kuin Kantin kirjoitus. Nykyään aatesuuntausta kutsutaan federalismiksi ja se ei suinkaan ole tuntematon. Se on ollut Kansainliiton ja YK:n perustamisen taustalla ja samaa ideologiaa hyödynnettiin kun Saksa ja Ranska haluttiin sitoa taloudellisesti yhteen II maailmansodan jälkeen, ja josta kehityksestä ollaan tultu EU:n muodostumiseen ja laajenemiseen. Lopullinen tavoite on jonkinlainen maailmanhallitus ja riittävä armeija tai poliisivoimat, jotta paikallisia selkkauksia ei pääsisi syntymään. Myös kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) on tärkeä osa kehitystä ja pelkästään se voisi ratkaista ongelman, jos sen tuomiovalta olisi rajoittamaton.

Koska tutkijalautakunta oli hyväksynyt vakaumukseni, palvelusaikani oli 12 kk. Astuin kuitenkin palvelukseen uuden lain tultua voimaan helmikuussa -87. Suurin osa muista palveli 16 kk. Uuteen lakiin kuului uutuutena 2 kk koulutusjakso, joka järjestettiin hajautetusti kansan- ja kansalaisopistoissa ympäri maata. Minun koulutuspaikkani oli Hoikan opisto Karkun kylässä Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa. Opiston pitkinä kursseina oli lukion käyneille, mutta ei vielä yliopistoon päässeille tarkoitetut ympäristöpoliittinen ja sosiaalipoliittinen kurssi. Molemmilla linjoilla melkein kaikki opiskelijat olivat tyttöjä ja pääkaupunkiseudulta. Opisto oli melko tarkkaan keskellä ei mitään ja tyttöparat syksystä lähtien siellä keskenään. Lähempänä vuoden vaihdetta opettajat olivat kuitenkin kertoneet, että helmikuussa tulevat ne sivarit. Ja kyllä meitä odotettiin. Se oli hieman erilainen miesten koulu, mutta se on jo toisen tarinan aihe.

Aseistakieltäyjäliitto (AKL) oli vähän housut kintuissa uuden lain myötä. Minä olin ensimmäinen, joka soitti sinne ja kertoi, että myös Hoikan opistossa järjestettiin sivarikoulutusta ja olin automaattisesti yhteyshenkilö. Valtio kustansi matkan Valamoon, jossa oli AKL:n liittokokous ja siellä vaihtui puolet hallituksesta. Olin varsin yllättynyt ja vastustuskyvytön, kun minua ehdotettiin ja hyväksyttiin uudeksi hallituksen jäseneksi.

Koulutusjakson jälkeen palvelus jatkui Raision aluesairaalassa. AKL:ssä oli menossa radikalisoitumisen vaihe. Uuden lain selvästi rangaistuksenomainen palvelusaika vaati toimia ja takasi tukea. Vanha puheenjohtaja Tom Lindholm väistyi, mutta myös uusi, Thomas Hackman oli vanhan järjestelmän läpikäyneitä. Jälkeenpäin olen luonnehtinut AKL:n hallituksen kokouksia yyllytyspiireiksi, mutta tein päätökseni itsenäisesti, kiitos kuitenkin tuesta.

Kun oma siviilipalvelusaikani läheni loppuaan, olin suunnitelmani ja päätökseni tehnyt. 11 kk on sopiva palvelusaika. Palveluspaikka ei suostunut antamaan kuukauden kuntoisuuslomaa, joten kieltäydyin jatkosta. Asia meni käräjille ja tuomio oli kuukausi. Täytäntöönpanoa taisi hoitaa vouti ja siellä oltiin varsin mukavia ja joustavia: lykkäystä saa ja istumaan pääsee kun haluaa. Vuoden -89 heinäkuussa minulla oli kuukauden kesäloma ja sovin hyvissä ajoin, että rangaistus kärsitään silloin.

Lomalle, linnaan, nälkälakolle. Se oli kuitenkin kulttuurikokemus. Miltä tuntuu olla vankilassa? Olematta rikollinen? Olin varsin outo lintu siellä enkä tainnut juuri päästä piireihin. Vähän niin kuin turisti. Oli se kuitenkin elämys ja muutamiin ihmisiin muodostui kohtuullisen syvä hetkellinen tuttavuus. Vankilassa olo on tylsää. Siellä odotetaan ajan kulumista. Kuukausi kului kuitenkin aika nopeasti. Minulla oli myös tehtävä suoritettavana, en ollut siellä turhaan.

Olin vielä vuoden -90 sivarilakon aikana AKL:n hallituksessa ja pääsin seuraamaan melko aitiosta miten seuraajani 4 nälkälakkoilevaa totaalia olivat keskeisessä roolissa, kun maan hallitukselta kiristettiin lupaus paremmasta sivarilaista, joka lopulta tuli voimaan vuonna -92 ja palvelusaika lyhentyi 3 kk. Loppuun eli presidentin armahdukseen asti nälkälakkoillut Ari Arffman oli myös AKL:n hallituksessa ja ystäväni ja hän sai suoraan minulta vaikutteita. Muut nälkälakkoilijat todennäköisemmin tekoni uutisoinnin kautta kuin lähes vuosikymmen aikaisemmin nälkälakkoilleesta. Uskon siis elvyttäneeni perinteen ja sitä kautta alustaneeni ”suuren väännön” onnistumista.

Thomas Hackman on kirjoittanut sivarilakosta artikkelin ( https://antimilitaristi.fi/files/lehtiarkisto/1998-1_Ei-vastaa-orig-taittoa.pdf, sivu 6 ), jonka mukaan nälkälakkoilulla ei olisi ollut kovin suurta merkitystä, mutta kenties se oli ratkaiseva. Kaj Ranisen Mielipidevangin oppaassa ( http://akl-web.fi/totaali/opas ) taas sanotaan ”Vuonna 1992 siviilipalveluslakia parannettiin jonkun verran – suureksi osaksi totaaliliikkeen työn tuloksena.” Ehkä kuitenkin pysyvin vaikutus lomareissullani oli uuden totaalikieltäytymisen muodon syntymisellä tai todennäköisesti popularisoinnilla – ehdolliset totaalit: Monet tällaiset totaalit kieltäytyvät vasta suoritettuaan osan siviilipalveluksesta – esim. 6 kuukautta. Sivarin keskeyttäneitä totaaleja kutsutaan osittaiskieltäytyjiksi.

[Muokattu 9.9.2024, lisätty valokuva ja YouTube-video Hurjan pojan koti sekä korjattu linkki Hackmanin kirjoitukseen.]