Jäähyväiset alkoholille

Aloitetaan pohjalta.

Hemoglobiiniarvoni oli mitattuna alhaisimmillaan 3.5.2021 klo. 21:06 70 g/l, kun miehillä viitearvo on 134 – 167. Aikaisemmin päivällä vielä terveyskeskuksen puolella mitattiin 78 g/l klo. 11:10 ja kun minut oli otettu sairaalaan sisään joskus kuuden aikaan illalla, olin melkein heti saanut pussillisen verta alhaisen hemoglobiinin takia. Sen jälkeen otettiin taas verikoe ja kun hemoglobiini oli vain laskenut lisäverestä huolimatta, minut päätettiin siirtää varmuuden vuoksi TYKSin Turun sairaalaan, koska Salon yksikössä ei ole kirurgian päivystystä öisin. Lisäksi ambulanssimatkan aikana sain toisen pussin verta.

Minä en oikein ymmärtänyt dramatiikkaa. Mitään merkkejä verenvuodosta ei ollut eikä olokaan ollut huonontunut ja minusta oli vähän typerää maata paareilla ihan koko matka, kun kävelykin sujui. No, minulla oli hyvät langattomat kuulokkeet ja vanhassa kännykässä, jota vielä silloin käytin mp3-soittimena, oli noin 2 000 CD-levyn musiikit. Matka alkoi Ahmad Jamalilla ja Turussa musiikki vaihtui Charles Mingusiin. Ne olivat kertausta alustuksena Miles Davisiin, joka oli silloin tuore löytö. Silti jo ambulanssissa ajattelin, että on se niin hienoa, kun on vielä olemassa hyvää musiikkia, jota en ollut aikaisemmin kuunnellut. Oli minulla tablettikin mukana ja sillä katselin yöllä PBS News Houria ja ehkä vielä NBC Nightly Newsiä. Sairaalassa olossa tiesin pahinta olevan pitkästymisen, mutta olin siihen riittävästi varautunut.

Kello 23:39 mitattu B-Hb oli 82 g/l eli kuitenkin hieman noussut. Jälkeenpäin luin, että hemoglobiini laskee iltaa kohden ja nousee rasituksessa tai stressaavassa tilanteessa, kuten aamulla terveyskeskukseen mentäessä ja sitten tietysti laskee illalla osastolla vuodelevossa. Ilman sitä ensimmäistä veripussia B-Hb olisi varmaankin alkanut illalla kuudella. Seuraavana päivänä takaisin Salossa lääkäri totesi kierrolla hemoglobiinistani vain, että kai sellaiseenkin tottuu.

Viimeisin osastolla mitattu B-Hb oli 91 g/l 18.5.2021 07:01 ja se oli tiistai yli kaksi viikkoa sen jälkeen, kun olin tullut maanantaina. Oloani oli kuitenkin enemmän helpottanut painon lasku lähes 30 kiloa avannepussiin valuneen askitesnesteen muodossa kuin lähinnä nimellisesti noussut hemoglobiini. Se lähti paremmin nousuun vasta myöhemmin loppukesällä tiputetun 500 ml ferritiiniliuoksen ansiosta. Viimeisin arvo, 172 g/l, 20.2.2023, on jo yli ohjearvon, mutta pari tuntia heräämisen jälkeen mitattuna sen pitäisikin olla koholla eivätkä noin suuret arvot ole minulla olleet poikkeuksellisia.

Diagnoosi

Se on koko ajan ollut muu tai määrittämätön maksakirroosi, epäily alkoholietiologiasta, mutta kun maksasta ei ole otettu koepalaa, on se vain epäily ja viimeisin ultraäänellä tähystäneen lääkärin kommentti oli marraskuussa 2021 muistaakseni: ”Tämähän näyttää oikeastaan aika hyvältä”. Saman vuoden toukokuussa akuutissa vaiheessa kyseessä oli selvästi maksatulehdus, joka saatiin kuriin antibiooteilla aluksi suoraan suoneen ja uuden ehkäisy askitesnesteen poistolla, mutta maksakirroosi voidaan varmistaa vain koepalalla, jonka ottaminen on turhan radikaali toimenpide.

Eikä sillä tarkalla diagnoosilla ole juurikaan väliä, hoito on kuitenkin sama ja mainittu jo otsikossa. Kun vasta vuodenvaihteessa aloin ihan oikeasti epäillä, että onko minulla ihan ”kunnon” maksakirroosi vai vain pieni maksan vajaatoiminta ja vain huonoa tuuria, että tuli se maksatulehdus, oli suhtautumiseni ehtinyt muuttua niin paljon, että se olisikin ollut hyvää tuuria, kun sain melko aikaisen varoituksen.

Mutta palataan niihin alkureaktioihin, kun minulle alkoi selviämään, mistä on kyse. Aika kuvaavaa oli ensimmäisen illan päivystävän lääkärin ensimmäinen kysymys osastolla: ”Tiedätkö miksi olet täällä?” En muista miten paljon enemmän tai vähemmän kysyvästi vastasin ”Maksakirroosi”, mutta keskustelua siitä ei syntynyt. Netistä ja annetusta Duodecimin jutun monisteesta vahvistui se käsitys, että lääketiede on aika avuton ja neuvoton yleensäkin maksasairauksien kanssa ja parantavaa hoitoa maksakirroosiin ei ole, paitsi elinsiirto. Kun vasta helmikuussa 2022 oli aika ottaa puheeksi elinsiirto, olin jo itsekin arvannut, että maksani oli ihan liian hyvässä kunnossa siihen ja seuraavaa estettä eli jo 60 vuoden ikää ei tarvinnut edes miettiä. Mutta sairaalasta päästessäni en sitä vielä tiennyt, oli vain yleinen käytäntö, että elinsiirtoa voidaan harkita puolen vuoden juomattomuuden kuluttua ja ultrassa ei kai tilanne vielä nähnyt kunnolla, kun oli askitesnestettä runsaasti ja maksa tulehtunut.

Se tietysti harmitti, että vain runsas vuosi aiemmin olin käynyt terveystarkastuksessa ja verikokeissa ns. maksa-arvot eivät hälyyttäneet, mutta se kirjallisuuden mukaan ei ole mitenkään epätavallista ja maksakirroosin saamisen mahdollisuutta on hyvin vaikea ennustaa, se on kuin arpapeliä eikä alkoholi ole ainoa syy, vaikka onkin merkittävin. Duodecimin Terveyskirjaston artikkelissa Maksakirroosi hoitoa käsittelevä luku päättyy kappaleeseen:

”Maksakirroosi on vakava sairaus. Siinä vaiheessa, kun vatsaonteloon on kehittynyt nestettä, kirroosipotilaista melkein puolet kuolee vuoden kuluessa.”

Siis vain runsaassa vuodessa ennuste oli muuttunut, ”ei vaaran merkkejä” tilasta melkein 50-prosenttiseen kuolemanvaaraan vuoden kuluessa!

Addiktio?

Eräs ongelma, joka leimaa suomalaista keskustelua alkoholin aiheuttamista sairauksista on se, että kaikki leimataan alkoholisteiksi ja mitään toivoa ei ole, jos ei tule uskoon, joku nainen ei ota ristikseen tai ei pääse hoitoon. Varmaankin kaikilla alkoholia runsaasti käyttävillä on jonkinlainen psyykkinen riippuvuus, sanotaan sitä vaikka tapariippuvuudeksi ja alkoholin jättäminen edellyttää jonkinlaista elämäntapamuutosta. Kuinka vaikea se muutos on, riippuu tietysti tilanteesta ja myös omasta harjaantumisesta mukautua muutokseen ja muokata sitä tilanteen ja oman edun mukaan. Minä asennoiduin muutokseen tietysti mahdollisuutena. If life gives you lemons, make lemonade.

Jos psyykkisen addiktion suhteen ihmiset ovat melkoisen tasavertaisia ainakin mahdollisuuksien suhteen, ei fyysisen riippuvuuden suhteen näin ilmeisesti ole. Minulle ei vaikuta tulevan aineen poistumisen jälkeisiä riippuvuusoireita juuri mistään aineesta ja kun laskuhumala on minullekin melkoisen ikävä olotila, en oikein osaa vieläkään tunnistaa varsinaista krapulaa. Nikotiinin kanssa sama juttu siten puhtaampana, että kun siitä ei tule laskuhumalan tapaisia oireita, niin ei ole mitään varmuudella tunnistettavia oireita.

Sitten oli vielä kolmas syy, miksi tiesin, että en tarvinnut apua alkoholin käytön lopettamisessa – olin tehnyt sen jo aikaisemminkin, noin vuodesta 1984 noin vuoteen 1998 ja silloin uudelleen aloittaminen ei ollut retkahdus vaan hyvin loiva luisu. Näin jälkiviisaana voisi todeta, että 23-vuotiaana en ollut vielä ehtinyt saada riittävästi huonoja kokemuksia alkoholista loppuelämäksi, mutta 14 vuotta silloin arvioituna varmaan näytti melkein koko loppuelämältä, toisaalta silloin ei ollut hengenvaaralla pakottavaa syytä, kuten nyt on.

Olen miettinyt ja kirjoittanutkin tätä kirjoitusta pitkään ja samalla seurannut, mitä lehdissä aiheesta kirjoitellaan. Viimeisin kiteyttää hyvin:

”Tiedän, että jokaisen alkoholistin tarina on erilainen ja suurimmalle osalle absolutismi on ainoa vaihtoehto. Kontrolloitu alkoholinkäyttö on paljon vaikeampaa kuin täyskieltäytyminen.” (HS 2.3.2023 Herätys, vain tilaajille).

Julkaisun viivästämiseen voi pitää tekosyynä sitä, että yritin löytää jotain tapaa auttaa tai neuvoa muita, mutta tärkein syy oli odottaa toipumisen päättymistä, jona pidin hemoglobiiniarvon nousua normaalille viitearvojen ylärajalle ja viikkoa myöhemmin, 27.2.2023, tehtyä gastroskopiaa ja juttelua lääkärin kanssa.

Entäs sitten?

Vaikka minulle lopettaminen tai absolutismi oli helppoa, vaati se kuitenkin herätyksen ja maksatulehdus sekä sen jälkeisen juomisen aiheuttama kuolemanvaara olivat ihan riittäviä minulle. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi tietysti ollut hyvä rajoittaa aikaisemmin, mutta en minä kaipaa edes alkoholijuomien makuja, niitä olisi kyllä tarjolla ilmankin, mutta en ole niitä käyttänyt paitsi ruismaltaita leivän leivonnassa.

Gastroskopiassa ei tehty toimenpidettä 27.2.2023, kun sille ei ollut enää tarvetta eikä ehkä hyvinvointialueen aloituksen vuoksi tekemättä jääneellä maksan alueen ultraäänitutkimuksellakaan ole enää muuta tarkoitusta kuin seuloa maksasyöpää ja se pitäisi tehdä peräti puolen vuoden välein, kun vuosi sitten saman lääkärin mielestä kerran vuodessa riittäisi. Kahdelle lääkkeelle on vielä yli vuodeksi resepti, mutta kun ne ovat lähinnä estolääkkeitä, ei niiden vaikutusta kai pitäisikään huomata. Lisäksi sairaalassa ollessani minusta tutkittiin varmaankin kaikki, mikä olisi voinut vaurioitua alkoholista, sydän ja alavatsa ulträänellä, sydänkäyrä, alavatsan TT-kuvaus, ruuansulatuskanaviston tähystys ylä- ja alakautta sekä verestä paljon ja usein kokeita. Keuhkotkin röntgen-kuvattiin alussa hengästymisen syyn seulomiseksi. Omakannassa tutkimustulokset ovat lääkärien salakielellä, mutta ilmeisesti mitään kovin erikoista ei löytynyt, joten jäljelle jää vain merkittävästi kohonnut maksasyövän riski.

Minä taidan siis olla ikäistäni keskimäärin paremmassa kunnossa, kun tutkimuksissa ei löytynyt mitään ja aika harva on tutkittu yhtä  tarkkaan. Hesarin kuukausiliitteessä oli 4.3. julkaistu juttu ”Lisävuosia jaossa Elämme pidempään kuin luulimme, kertoo uusin ennuste”, jonka mukaan ikäiselläni olisi vielä päälle 26 vuotta elinaikaa ja eläisin yli 87-vuotiaaksi. Kun tutkimustulokset ottaa huomioon, voisivat luvut olla hyvinkin pyöreät 30 ja 90. Se laittaa miettimään elämää vähän toisin kuin ennen. Ei tule alkoholia ikävä.