Kaikki joukolla rokottautumaan

Oikeastaan minä olin vähän myöhässä rokotusajanvaraustani tehdessä. Minulla on varattuna tänään aika 10:30 Salon pääterveysasemalla, joka on vain muutaman sadan metrin päässä Saktasta. Olisi ollut kätevää hoitaa rokotus samalla reissulla ja sillä ajatuksella lähdin tarkistamaan onnistuisiko se. Vapaita aikoja oli kuitenkin vasta huomenna eikä 3. rokotuksia saa ilman ajanvarausta, kuten ensimmäisiä ja toisia.

Varasin sitten kuitenkin ensimmäisen vapaan ajan. Niitä näytti olevan vaikka kuinka paljon vielä myöhempään iltaan asti ilman katkoa. Ilmeisesti rokottajat jatkavat nyt työpäiväänsä niin kauan kuin varauksia riittää, mutta haluavat tietää jo päivää ennen milloin pääsevät illalla lähtemään töistä.

Näin siis Salossa. Tarkemmat tiedot osoitteessa Koronarokotukset. Ainakin Turun kaupungin sivuilla vastaavat tiedot on yhtä helppo löytää ja koronaan liittyvät tiedotteet ja linkit ovat jo etusivulla hyvin esillä.

Minä sain 2. rokotuksen 30.8., olen täyttänyt 60 ja ”valtioneuvoston päätöksen (22.12.2021) mukaisesti kolmannen koronarokotteen rokotusjärjestys poistuu, ja kolmas rokote voidaan antaa kaikille, kun toisesta rokotuksesta on kulunut suositusten mukainen aika.

Toisen ja kolmannen rokotusannoksen rokotusväleiksi suositellaan voimakkaasti immuunipuutteisilla 12 vuotta täyttäneillä kahta (2) kuukautta, 60 vuotta täyttäneillä ja riskiryhmiin kuuluvilla 3–4 kuukautta ja alle 60-vuotiailla, jotka eivät kuulu riskiryhmiin 4–6 kuukautta. Riskiryhmillä tarkoitetaan THL:n rokotusjärjestyksen ryhmiä 1 ja 2.” (lainaus Salon kaupungin sivuilta).

1. ja 2. rokotusten väli minulla oli 12 viikkoa, joten en itse pidä kovin kiireellisenä saada kolmatta rokotetta vielä 4 kuukautta edellisen jälkeen, mutta tautitilanteen kannalta sen ottaminen on järkevää mahdollisimman pian.

Tehosterokotteen ottaminen on uskoakseni melko hyödytöntä jo helmikuussa.

Etelä-Afrikassa tartuntamäärät ovat jo lähteneet jyrkkään laskuun. Huippu saavutettiin noin 2½ viikkoa siitä, kun omikronista oli tullut valtavariantti. Koko omikronista johtuva uusi aalto on siis ohi noin 5 viikossa. Rajoitustoimilla, mutta erityisesti korkealla rokotekattavuudella aaltoa voidaan loiventaa ja samalla leventää, joten Suomessa nykyinen aalto voi hyvinkin kestää 6, jopa 7 viikkoa. Rokotteen vaikutus ei kuitenkaan ala heti ja aiemmin sen sanottiin vaativan viikon. Jos siis Uudellamaalla omikronista tuli valtavirus viikkoa ennen vuodenvaihdetta, aalto kestää 7½ viikkoa, alkaa 31.1. otettu tehosterokote vaikuttaa juuri kun aalto on jo ohi eli rokote on ollut todennäköisesti hyödytön.

Beatlesin Yellow submarine pitäisi sanoittaa uudelleen suomeksi.

+3
rkoski
Sitoutumaton Salo

IT-ammattilainen ja -kirjailija. Tehnyt aikoinaan useita Linux-levitysversioita nimillä SOT, Best, Spectra ja Lineox Linux. Julkaistuja kirjoja puolisen hyllymetriä.
Yhteystiedot: www.raimokoski.fi , www.raimokoski.com , www.lineox.net , rk at raimokoski piste com, rk at lineox piste net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu