Leikkaamme itsellemme lisäkustannuksia, jälleen

Jälleen uusi saksikäsi-Riikan ja Petterin budjetti uutisissa. Taas paukkuu velkaa sellaisia määriä, että on melkein ikävä Saarikko-Marin budjetteja. Melkein.

Briteissä oli oikeistopopulistinen hallitus 14 vuotta vallassa, vuodesta 2010 aina 2024 asti. Tuohon väliin mahtui lukuisia värikkäitä pää- ja muita ministerihahmoja. Toki politiikassa kannattaa aina katsoa sirkusta pidemmälle, eli niihin lopputuloksiin mitä saatiin aikaiseksi. Ei muuten kerro kauhean imartelevaa tarinaa konservatiivipuolueen hallinnosta tälläkään kertaa.

Cameron nousi valtaan hyvin samankaltaisilla lupauksilla kuin Orpokin: valtiota pitää pienentää, nyt leikataan ja tehdään ”rohkeita” päätöksiä. En itse tiedä mitä rohkeata on toteuttaa perinteistä oikeistokonservatiivista politiikkaa oikeistokonservatiivina poliitikkona, mutta tällaista tämä jargoni nyt on.

Briteissä tehtiin suuria uudistuksia (lue yrityksiä säästää) maan sotepalveluntarjoajaan NHS, sillä lopputuloksella, että nykyään hoitojonot ovat pidempiä kuin koskaan ennen ja sote maksaa enemmän kuin koskaan ennen. Seurasi sitä samaa vanhaa kaavaa missä säästöjä tehtiin suorittavasta työstä, vaikka väitettiin kiven kovaa että leikataan hallinnosta. Eihän kaveri ikinä kaverilta leikkaa, kuten kokoomuksen HUS desantti Lasse Lehtonenkin ylpeästi sanoi mediassa haluavansa entistä lisää tulospalkkioita sotepomoille, vaikka tuloksesta voi olla monta mieltä.

Toinen mihin onnistuivat Britanniassa upottamaan astronomisia rahasummia on konsulteille. Kuulostaako tutulta? Näiden koko bisnessuunnitelma pyörii sen ympärillä ettei työ tule valmiiksi, koska työn valmistuttua konsulttia ei enää tarvitse. Konsulttiyhtiön intresseissäkin on tarjota ratkaisuksi lisää konsultteja. Kannattaa pitää silmät auki mitä kokoomuksen pyörittämät sotealueet ovat saaneet aikaseksi neljässä vuodessa, ensivuonna pääsette ei helsinkiläiset taas valitsemaan sinne toivottavasti uusia naamoja.

Kaikista suurin virhe mitä Riikka-Petteri hallitus on tekemässä on sama mikä on suomessa tehty lukuisia kertoja 2000-luvulla: kaikesta matalan kynnyksen, ennaltaehkäisevästä hoidosta nipistäminen. Tämä on satavarma resepti millä saat lisäkustannuksia itsellesi, kun helposti hoidettavat sairaudet kasautuvat kalliiseen erikoissairaanhoitoon, mihin henkilökunnankin lisääminen on erittäin hankalaa.

Samalla mielenterveysongelmat pahenevat entisestään, ne ovat nyt yleisin sairaspäivärahan maksuperuste. Tämä tulee maksamaan aivan tolkuttomasti tulevaisuudessa, sillä kuten mikä tahansa muukin sairaus, mielenterveysongelmat ovat helposti hoidettavissa alkuvaiheessa. Sitten kun ihminen ei enää ole työkykyinen toipuminen vie pahimmassa tapauksessa loppuelämän, usein vuosia. Meillä ei ole varaa tähän. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään työntekijää mielenterveysongelmille, etenkin jo nuorena.

Toinen on luontokadon torjuminen. Olemme siinä pisteessä missä kohta alkaa siitäkin tulla maksuja, ja lisätään vielä sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen niin on seuraava kuluerä taattu.

Jospa suomessa vihdoinkin ymmärrettäisi, että moni asia tulee halvemmaksi kun käyttää rahaa tänään, eikä ensivuonna. Nyt tuntuu, että taas leikataan mistä ikinä irti lähtee ja jätetään sitten isompi pommi tuleville hallituksille selvitettäväksi. Suomessa pitäisi osata arvioida päätöksiä vuosikymmeniä eteenpäin, eikä vain kaksi hallituskautta kuten Orpo lupaili vielä keväällä 2023.

Eikä tälläkään hallituksella tunnu oikeasti rahankäyttö olevan ongelma, kun edelleen jaetaan turhia sähköistämistukia teollisuudelle, polttoaineiden veroalennuksia työkoneille ja tuetaan turkistarhausta. Eikä tälle hallitukselle mikään oikea markkinatalouskaan ole prioriteettina, kun alv korotuksissa rajattiin ulos keksit ja sipsit kun ilmeisesti RKPtä rahoittaa tietty osa makeisteollisuutta, tai jotain. Taikka edes johdonmukainen normienpurkaus, kun valmistustaparajoite tuotiin TAKAISIN alkoholilakiin sen jälkeen, kun kokoomus ja perussuomalaiset sen sieltä purki 2017. Muuten, tuostakin tulee kohta lisäkustannuksia, koska EU ei katso tällaista typerää sääntösuomisekoilua hyvällä.

Robert Ellmén
Vihreät Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Sähkövoimatekniikan insinööri, vihreä aktiivi

Kuntavaaliehdokas 2025, Helsinki, Vihreät

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu