Pian ei enää ole Palestiinaa mitä tunnustaa

Olemme kohta vuoden saaneet nähdä mitä tapahtuu, kun luhistuvaa demokratiaa isketään sen arempaan paikkaan. Seitsemäs lokakuuta 2023 terroristijärjestö Hamas (Islamilainen Vastarintaliike) hyökkäsi kuin salama tyhjältä taivaalta Israeliin teurastaen lukuisia siviilejä ja vei panttivankeja takaisin piiloon omaan maahansa.

Vai oliko se sittenkään ihan noin yksinkertaista? Konflikti johtaa juurensa todella kauas taakse, mutta kelataan nyt pari vuotta takaperin.

Vuoden 2021 parlamenttivaalit israelissa katkaisi vihdoinkin 12 vuotta pitkän Netanyahun pääministeriputken, ja tilalle tuli laaja koalitio erilaisia keskusta-oikeisto sekä -vasemmistopuolueita ja lisäksi, mukana oli ensimmäistä kertaa arabipuolue. Tämä ei ollut mikään kauhean stabiili koalitio, mutta poliittista kaaosta on ollut israelissa jo pitkään. Vuonna 2019 käytiin kahdet vaalit, toiset vielä 2020 ja vasta 2021 vaalit johti hallituksen muodostumiseen.

Samalla Netanyahun henkilökohtainen elämä on täydessä kaaoksessa. Häntä kohtaan on nostettu lukuisia korruptio sekä lahjussyytteitä ja syytetään hämärästä poliittisen asemansa hyväksikäytöstä. Nämä oikeudenkäynnit jatkuvat edelleen.

Tuo Netanyahuton koalitio tosin ei kestänyt pitkään, sillä kesällä 2022 hallitus kaatui riitaan Israel-Palestiina konfliktista. Hallituksen vasemmistolaiset syyttivät hallituksen oikeistolaisia liian kovasta palestiinapolitiikasta, esimerkiksi liittyen laittomin siirtokuntiin länsirannalla.

Syksyllä pidettiin jälleen vaalit. Näiden tuloksena Netanyahun Likud puolue sai pari paikkaa lisää, mutta tärkeimmät muutokset olivat äärioikeiston vahvistuminen ja vasemmiston heikkeneminen

Israelin parlamentti ei ollut mitenkään selkeä pelikenttä, vaan erittäin jakautunut moneen pieneen ryhmään. Netanyahu teki paluun takaisin pääministeripostille keräten taakseen äärioikeistoryhmät, jotka koostuvat erilaisista uskonnollisista ekstremisteistä aina Ben-Gvir:in kaltaisiin arabivastaisiin rasisteihin. Näitä kaikkia yhdisti yksi asia: tahto hävittää palestiina kartalta.

Israelin yhteiskunta on jo pitkään ollut rikki. Se elää eräänlaisessa limbossa, missä ulospäin pyrkivät ylläpitää mielikuvaa tavallisesta länsimaalaisesta liberaalista demokratiasta. Mutta sen sisällä on pitkään dehumanisoitu palestiinalaisia, vallattu muiden maiden alueita laittomasti, tehty sotarikoksia ja muuta ikävää. Maan johto on kuitenkin enimmäkseen pysynyt “länsimaalaisen” overtonin ikkunan sisällä, eli vähintään näennäisesti pyrkinyt estämään pahimmat rikokset tapahtumasta. Ja jos niitä tapahtuu, ainakin näennäisesti on syylliset pantu vastuuseen. Pinnan alla radikalismi on kuplinut, mutta sitä ei näytetty ulkomaailmalle.

Samalla länsimaalaisille poliitikoille Israel on ollut kiva liittolainen lähi-idässä, josta on voitu erilaisten maatalous- sekä kauneustuotteiden lisäksi ostaa huippuluokan aseita. Palestiinakysymys on joillekin länsimaalaisille poliitikoille ollut tärkeä, kuten Olaf Palmelle, mutta pääasiassa lähinnä epäkäytännöllisyys jota mielellään ei mietitä taikka mainita. Ja jos mainitaan, ei ainakaan mainita Israelin laittomia siirtokuntia vaan toistetaan automatiikalla lause kuinka osapuolten olisi hyvä vain “sopia keskenään” ja “voi voi” ja että toki Israelilla on täysi oikeus puolustautua. Tottakai on, silloin kun israelin kimppuun on hyökätty mm. egyptistä moneen otteeseen. Mutta tämä länsimaalainen tekopyhyys paistaa kun todetaan ettei mitään kahden valtion ratkaisua voi syntyä, jos niistä vain toinen nauttii YKn tunnustusta.

Palataan sitten Israeliin ja syksyyn 2023. Netanyahun uudet äärioikeistokaverit halusivat lisää siirtokuntia, jonka takia israelin puolustusvoimat olivat jälleen länsirannalla valtaamassa palestiinalaisilta maita. Tässä kohtaa Hamas näki mahdollisuuden: kukaan ei vahtinut Gazan avovankilaa. Ei tarvinnut kuin lentää aidan yli ja aloittaa kaaoksen sortajan mailla. Verilöylyn paniikissa ilmeisesti israelin armeija ryhtyi tulittamaan terroristien joukkoja ja joidenkin lähteiden mukaan onnistui saamaan Israelilaisia siviilejäkin hengiltä.

Kun tilanne oli vihdoinkin väliaikaisesti hallussa, mutta panttivangit edelleen Gazassa, Israelin hallitus tahtoi nähdä päitä vadilla. Tuollaisen iskun jälkeen tottakai kansa kuten kuka tahansa rationaalinen ihminen haluaa tekoja poliitikoilta. Kostoretkelle lähteminen on kuitenkin usein erittäin huono idea. Sen näki USA 9/11 iskujen jälkeen, kun hyökkäsi afganistaniin ja irakiin, tuhoten kaksi yhteiskuntaa vuosikymmeniksi.

Mikä tekee kostoretkestä vielä huonomman on ne ketkä sitä oli tekemässä. Nyt ei ollut hallitus enää kuuluisan overtonin ikkunan sisällä, vaan naamarit on nyt riisuttu. Tuloksen olemme kaikki nähneet uutisissa: kokonaisia kortteleita pommitettu murusiksi, humanitääristä apua tuovat autot ammuttu palasiksi, pakenevia siviilejä tulitettu, ohjusiskuja pakolaisleireille, toimittajia tapettu, sairaaloihin hyökätty, lapsia murhattu ja keinotekoisen nälänhädän ylläpitoa. Ironian kruunaa se, että Israel on käyttänyt panttivankien palauttamista keppihevosena jo melkein vuoden. Mutta ei silti missään vaiheessa suostunut rauhansopimukseen missä Hamas lupasi palauttamaan panttivangit.

Lienee kaikille selvä mikä tavoite tässä oli. Sen on lukuisat Israelin nykyministerit sanoneet suoraan. He haluavat tyhjentää Gazasta palestiinalaiset ja tehdä siitä siirtokunta Israelilaisille. Samalla siirtokuntien perustaminen länsirannalla etenee historiallisen nopeaa tahtia.

Pahin tässä on, ettei länsi tunnu tekevän mitään. Välillä heiluttaa sormea, mutta muuten keskittyy pääasiassa haukkumaan mielenosoittajia omissa maissa. Me olemme siinä pisteessä, missä kohta palestiinan tunnustaminen on täysin turhaa, sillä palestiinaa ei kohta ole enää olemassakaan tunnustettavaksi. Toki vielä on aikaa toimia, mutta minusta meidän on turha länsimaissa puhua arvopohjasta, jos realiteetti on että aivan euroopan kupeessa on käynnissä kansanmurha jonka pysäyttämiseksi emme tee eleitäkään.