Homous on syntiä sanoo Raamattu, tiesitkö mikä muukin on syntiä?

Raamattu kieltää paljon arkisiakin asioita.

Homoseksuaalisuutta vastustetaan suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen, ja useimmiten sitä perustellaan Raamatun jakeilla. Mooseksen 3. kirja 18:22; ”Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko”. Raamatun teksti ei kuitenkaan ole syy yhteiskunnassamme tapahtuvalle homoseksuaalien syrjinnälle, totuus on kuitenkin se että sateenkaariyhteisöä halveksutaan koska he ovat erilaisia, ei koska Raamattu kieltää homoseksuaalisuuden.

Saman kirjan 11:12 sanoo kuitenkin näin: ”Kaikki evättömät ja suomuttomat vesieläimet olkoot teille iljetys.”, toisin sanoen esimerkiksi katkaravun syöminen on raamatun mukaan kiellettyä.

Suomalainen jouluperinne, joulukinkku on myös kielletty: ”Saastainen on myös sika, jolla tosin on kaksijakoiset sorkat mutta joka ei märehdi.” (3. moos. 11:7)

Sama kirja määrää myös synnyttäneen naisen pysymään kotona 33 päivää synnytettyään pojan, ja kaksi viikkoa synnytettyään tytön puhdistuakseen. Naisen on tämän puhdistumisajan jälkeen tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi, ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi, ja vasta sitten nainen on puhdas. (3. moos 12:4-6).

”Kun naisella on kuukautisvuoto, hän on epäpuhdas seitsemän päivää, ja se, joka sinä aikana koskettaa häntä, on epäpuhdas iltaan saakka.” (3. moos 15:19)

Raamattu kieltää myös hiusten leikkaamisen lyhyeksi ohimoilta ja parran reunan leikkaamisen (3. moos. 19:27)

Raamattu määrää myös kohtelemaan siirtolaisia kuin oman kansan asukkaita: ”Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (3. moos. 19:34)

On siis tekopyhää vastustaa homoseksuaalisuutta pelkästään Raamatun määräysten perusteella, mikäli ei noudata muita sen asettamia määräyksiä. Enkä uskokkaan että sitä vastustetaan Raamatun vuoksi, vaan koska he ovat erilaisia. Samasta syystä meillä on rasismia yhteiskunnassamme, erilaista on helppo halveksua.

Mutta mikäli vastustat sateenkaariyhteisöä raamatun määräysten vuoksi, varmista että noudatat myös muita raamatun määräyksiä; eihän jumalan sanan painoarvo riipu siitä, mitä herra on sanonut.

 

 

Robert Skinner
Kokoomus Kirkkonummi

20-Vuotias Kokoomusnuori. Poliittisesti aktiivinen. Ammatilta vartija. Liberaali.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu