Helvetin esi-Parkano – turvetuotannon ja taktisen äänestämisen järjettömyydestä

“Ajatuksissani Parkano on viljavaa ohrapeltoa, unelias maalaismaisema, joka luikertelee Parkanonjoen vartta halki mäntymetsäisen kankaan. Kirkonkylä on kuin pieni kaupunki: 1960-luvun liikekeskus katselee kirpputoreiksi muuttuneine vaatekauppoineen yli risteyksen. Vastapäätä on pankkirakennukseen perustettu baari. Taajaman laidalla uudet S- ja K-marketit sekä Matkahuolto. Entisen huoltoaseman tiloihin avatun kebab-pizzerian mainoskuvien päälle on teipattu annosten uudet, inflaatiokorjatut hinnat. Vanhaan kenkätehtaaseen on perustettu taidekeskus ja nahkateollisuusmuseo. Tai sitten siellä on iso keksileipomo, jonka kaneliässät ovat paikkakunnan ylpeys [toim. huom. Eurohamsteri, ei taidetta/nahkaa/keksiä]. Sähkötolppa on vinossa. [Eurohamsterin kassalla] tiedetään kertoa, että Veku törmäsi siihen Hiacella. Haluaisin käydä Parkanossa.” -Jami Järvinen, 11.4.2023 (fb)

Jotkut ovat pohtineet jälkiviisaasti taktisen äänestyksen järjellisyyttä. Suurten puolueiden menestyksestä huomaa, että taktinen äänestys oli merkittävässä asemassa eduskuntavaaleissa. Perussuomalaiset aloittivat kepunkaatokampanjansa Parkanon alueelta jo ennen viime kunnallisvaaleja. Parkanossa on myös kaukonäköinen esimerkki, joka todistaa, että hyvä ei saa palkkaansa – vielä.

Tiesittekö että Parkano on ollut parin vaalikauden ajan Suomen perussuomalaisimpien kuntien joukossa? Turveteollisuus on tärkeä elinkeino alueella, jossa perussuomalaiset aloittivat keskustapuolueen kaatokampanjansa syyttämällä kepulaisia vihreille periksi antamisesta. Hieman aiemmin oli päätetty turveteollisuuden alasajosta, mikä johti siihen, että turpeen ostajat luopuivat siitä jo etuajassa. Sitä puolestaan seurasi turpeentuottajien valitus sopeuttamistuen riittämättömyydestä. Tätä taustaa media ei kuitenkaan tuonut tarpeeksi esille, vaan perussuomalaiset esittivät asian ikään kuin se olisi ollut uusi: tämä käynnisti hallituksen yhteistyökyvyn rapauttamisen. Ja siinä jos missä perussuomalaiset ovat taitavia – epäluulon kylvämisessä, yhteistyön karille ajamisessa ja kansan kahtiajakamisessa.

Parkano on vahvasti perussuomalaista seutua, mutta Parkanolla on oma ihmeensä: kristillisdemokraatit nauttivat erityisen suurta suosiota Kihniön–Parkanon-seudulla nykyisen varakansanedustaja Kauko Turusen (kd) ansiosta. Turunen on kouluja käymätön metsuri, joka väänsi nuorena korkin kiinni, kun viina vei. Hän on 40 vuotta yritystoimintaa menestyksellisesti pyörittänyt toimitusjohtaja, jonka yritys Kaukomaalaus antaa työtä noin 240 työntekijälle. Turunen tietää, että ”käärinliinoissa ei ole taskuja”.

Parkanon ihme. Parkano on vahvasti perussuomalaista seutua, mutta kristillisdemokraatit nauttivat erityisen suurta suosiota alueella Kauko Turusen ansiosta. (Kuva: Jukka Ritola/Aamulehti)

Turunen on hakenut jo kolme kertaa kansanedustajaksi. ”Erityisen kiitollinen olen siitä, että sain tarjota makkaraa tilaisuuksissa myös syrjäytyneille”, Turunen kertoo. Vielä jokunen viikko ennen vaalipäivää Turunen uskoi nousevansa kansanedustajaksi. Sitten vaalikeskustelu hänen mukaansa muuttui pääministerivaalikeskeiseksi, ja satoja Turusen ääniä valui kokoomukselle ja perussuomalaisille. ”Olen tyytyväinen omaan äänimäärään, mutta olen pettynyt kristillisdemokraattien ehdokasasetteluun. Pitäisi olla enemmän ehdolla duunaritaustaisia ja miehiä”, Turunen sanoo (HS, 3.4.2023)

Tältä näyttää taktisen äänestämisen eduskuntavaalitulos (kuva: HS 4.3.2023)

Vasemmistoliitto menetti ääniä demareille, vihreät kokoomukselle ja huoltovarmuuspuolueena tunnettu keskusta menetti kannatustaan perussuomalaisille, jotka ratsastavat valheellisilla talousluvuilla ja mielikuvilla milloin mistäkin. Esimerkiksi turveteollisuus on enimmäkseen tuottamatonta ja kannattamatonta nykyään. Toivottavasti sinipunahallitus RKP:llä ja vihreillä maustettuina saadaan kokoon lähipäivinä Suomen täyden toimintakyvyn varmistamiseksi. Muutoin olen sitä mieltä, että taktinen äänestys on persikasta: päältä karvainen ja sisältä kova.

rosa guevara
Vihreät

ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija yli 15 vuoden kokemuksella
"Errore humanum est"

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu