Kirveen kielletyt sanat – yksisuuntainen sananvapaushäiriö

On erikoista, että sananvapautta kiivaasti puolustavat halusivat poistaa Kalervo Kirveen satiirin Halla-ahosta pääministerinä. Minä kun luulin, että sanat eivät ole pahoja eivätkä haavoita. Että pitää olla paksunahkainen ja kestää kaikenlainen kritiikki, jota esimerkiksi journalistit, tutkijat ja poliitikot saavat Suomen kansalta.

Onko se sitä parempaa sananvapautta, kun perussuomalaisia päähallituspuolueena kuvaileva “Lausuntoja uppoavasta lännestä” johti vuorokauden julkaisukieltoon eli bännäykseen Facebookista? Poistamisen syy oli se, että teksti oli muka vihapuhetta; ilmiantajat olivat liputtaneet poliittisen satiirin vihapuheena.

Tieteen termipankin mukaan satiiri tarkoittaa esitystapaa tai tyylikeinoa, jonka avulla pyritään nauramaan ihmisten moraalisille heikkouksille: usein sitä kautta voidaan kiinnittää huomiota laajempiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Esimerkki poistetusta poliittisesta satiirista 

Kalervo Kirveen kirjoituksen tarkoituksena oli osoittaa huumorin kautta minkälaista asiaosaamista yhteiskunnasta, talouspolitiikasta ja sosiaalipolitiikasta puolueesta löytyy. Todellisuudessa tekstissä mainitut henkilöt tuskin saisivat ministerinsalkkuja. Vaikka puolueesta löytyisi parempia osaajia, eivät puolueen ohjelmat ole tarjonneet sellaista vaikutelmaa, että näin olisi: yhteiskunnan rakennetta ja julkisen talouden toimintaa ei niissä ymmärretä – perussuomalaisten turvallisuuspoliittisista linjauksista puhumattakaan. Ehkäpä perussuomalaispoliitikot luottavat siihen, että keskivertoäänestäjää ei kiinnosta puolueen viralliset ohjelmat, saati sitten tietävät sellaisten olemassaolosta?

Sananvapaudesta huolissaan olevat vihapuheen suoltajat ovat nykyään Suomen ylivoimaisesti nopeimpia uhriutujia. Kutsun ilmiötä yksisuuntaiseksi sananvapaushäiriöksi: 1) Kaikki näihin sananvapauden esitaistelijoihin kohdistuva kritiikki ja piruilu on vihapuhetta ja maalittamista. 2) Mikään heidän kirjoittamansa, joka on usein kunnianloukkauksen tai muun rikoksen rajamailla, ei ole. (Tämä ole satiiria!)

Se oikea Kiina-gate

Suomen Kuvalehti paljasti 16.1.2020, että kansanedustajat Mika Niikko (ps) ja Ville Vähämäki (ps) olivat Kiinan valtioon kytkeytyvän teknologiayrityksen perustajaosakkaina. Ulkoasianvaliokunnanpuheenjohtaja Niikko oli saanut aiemmin yrityksen kiinalaiselta pääosakkaalta 5 000 euron vaalituen, jonka antajaa hän ei paljastanut ennen kuin MOT-ohjelma selvitti asiaa. Lisäksi Niikko oli kutsunut Kiinan kansanarmeijan tiedustelukenraalin vieraakseen Eduskuntataloon.

Luottamuksellisia ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioita käsittelevää valiokuntaa johtanut Niikko erosi lopulta 8.2.2022 neuvottuaan Ukrainaa olemaan liittymättä Natoon, ettei Venäjä suutu. Vaikka yhteydet kiinalaiseen rahaan ja tiedustelu-upseeriin eivät vielä suomalaisia haitanneet, oli tämä vihdoin liikaa. Ulkoasiainvaliokuntaa ei voi johtaa henkilö, joka ei ymmärrä suvereenin valtion oikeutta valita omat turvallisuusjärjestelynsä, vaan toimii Venäjän asiamiehenä. Jussi Halla-aho oli vastuussa Niikon valinnasta tehtävään. Kun eduskunta hyväksyi esityksen Suomen Nato-jäsenyydestä 1.3.2023, äänesti Niikko tyhjää.

Poistetun satiirin mukaan Lex Niikko säädettiin pikaisesti Kiina-gaten yhteydessä jo heti hallituskauden alussa: ulkomaankauppaministeri Mika Niikon esiin tulleet laajat yhteydet Kiinan kommunistihallintoon olivat tekstin pääministerin mielestä täyttä ”kulttuurimarxilaista mädätystä” kuten maan luotetuin uutisjulkaisu MV-Mediakin tiedotti. Lahjussyytteet eivät siten voineet satiiritekstin mukaan tulla kyseeseen. Kuva: Kalervo Kirves 

Yksisuuntaisen sananvapaushäiriön historiaa

Keinotekoista sananvapaudesta huolissaan olemista on harjoitettu ainakin jo vuodesta 2012 lähtien, kun Perussuomalaista vihapuhetta -blogi sensuroitiin vain pari päivää sen jälkeen, kun se oli linkitetty Facebookiin. Blogi ei sisältänyt mitään muuta asiatonta tai loukkaavaa kuin ilmiantajien omat puheet, joita tekstissä oli lainattu.

Joidenkin mielestä poliittinen satiiri on sitä pahempaa vihapuhetta toisin kuin esimerkiksi raiskaustoiveet. Kirveen julkaisukielto ja tekstin poistaminen on monella eri tasolla osoitus hänen havaintojensa osuvuudesta. Voisikohan poliittisesta satiirista mielensäpahoittaminen ja omien mielipiteidensä sensuroiminen olla osoitus jonkinlaisesta häpeän tunteesta ja ymmärryksestä, että oma toiminta ei ole korrektia eikä kestä lähempää tarkkailua?