Marin teki sen taas, ja herroja kiukuttaa etteivät keksineet sitä itse

Enimmäkseen vanhempia oppositiota äänestäviä herrasmiehiä harmittaa tällä hetkellä todella vietävästi, että Sanna Marin teki jälleen poliittisen avauksen, jollaisista ei suomettuneina Venäjän-pelkoisina aikoina olisi uskallettu haaveillakaan. Ainoa mikä heitä oikeasti hiertää on se, että he eivät itse keksineet sitä. Tahtomattaan he kuitenkin pelaavat vain Putinin pussiin paheksuessaan pääministerin avausta kovaäänisesti.

Päivän kuuma aihe on pääministerin väläyttämä mahdollisuus F-18 Hornet -hävittäjälentokoneiden antamisesta Ukrainalle. Asiallisimmat Marinin kritisoijat vetoavat puolustusministeri Kaikkosen lausuntoon, jonka mukaan hän ei ollut asiasta tietoinen eikä usko Marinin konsultoineen myöskään puolustusvoimien komentajaa. Presidentiltäkin on jo ennätetty varmistaa, että häntä ei ole kuultu asiassa.

Missä populistinen vaalipeli lymyilee?

Jotkut väittävät kyseessä olevan populistisen vaalipelin, mikä on mielestäni hyvin itsekeskeistä ajattelua: sen lisäksi, että Ukraina ansaitsee kuulla tuollaisia lausuntoja länsimaiden johtajilta, tarvitsevat ukrainalaiset kipeästi ammuksia, länsimaisia aseita ja myös hävittäjiä. Maan ilmapuolustus on edelleen valtavan paineen alla. Tähän mennessä toimitettujen alueilmatorjuntaohjusjärjestelmien ja niiden käyttöön koulutettujen sotilaiden määrä on aivan liian vähäinen kaupunkien ja energiainfrastruktuurin suojelemiseksi. Pääministeri Marin ei itse maininnut, milloin koneet voisi luovuttaa, mutta tämä tuskin tapahtuisi ennen F-35-koneiden operatiiviseen käyttöön saamista, vaikka asian taakse saataisiin kansainvälistä yhteistyötä. Herääkin kysymys, että ehkäpä osalla mediasta ja sen avulla laukalle lähteneistä äänestäjistä on omat vaaleihin liittyvät tarkoitusperänsä ylitulkita Marinin lausuntoa?

Kyllä, vaalit ovat tulossa. Mutta eikö kansa nimen omaan haluaisikin tietää mitä Marin haluaisi oikeasti tehdä, puolustusvoimien komentajasta riippumatta? Olisi hyvä jo päättää, halutaanko johtajia, joilla on oma visionsa ja jota he eivät pelkää sanoa ääneen itänaapurin takia. Marssijärjestystä tässä ei ole rikottu, koska hallinnossa vallitsee laaja konsensus Ukrainan tukemisesta. Kun Suomen sisällä syntyy tällainen myrsky vesilasissa, käyttää Venäjä sen häikäilemättä hyväkseen vähintään sisäisiin propagandistisiin tarkoituksiinsa. Se, että suomalaiset syyttelevät nyt asiasta toisiaan, pelaa myös Putinin pussiin: juuri tällaista kahtiajakoa hän on länsimaihin ajanutkin niiden rapauttamiseksi mm. tukemalla taloudellisesti Yhdysvaltojen alt-rightia ja Euroopan laitaoikeistopuolueita.

Poliittisella tasolla aihetta olisi pitänyt kommentoida mieluummin vaikka näin: ”Tästä ei ole vielä käyty keskusteluja, mutta pääministerin avaus on hyvä, koska Ukraina tarvitsee kaiken mahdollisen tukemme. Aloitamme keskustelut ja selvityksen asiasta välittömästi.”

Kaikista pelokkaimmat haluaisivat lopettaa Ukrainan tukemisen: heidän mukaansa pääministeri on jopa uhka Suomen turvallisuudelle tällaisten turvallisuuspoliittisten lausuntojen takia. Asia on päin vastoin: mitä voimakkaammin näytämme Venäjälle, että emme pelkää sitä, sitä vähemmän se uhittelee. Lisäksi olen sitä mieltä, että voisimme luovuttaa Hornetit vaikka heti Ukrainalla, jos saisimme Yhdysvalloilta korvauksena Super-Hornetit. Voisimme jopa maksaa hieman välirahaakin – ”rahaa on”!