Miksi anteeksi on maailman vaikein sana, ja miten se liittyy Venäjän epäonniseen sotaan

Valehtelun kulttuuri ja opportunismi läpäisevät yhteiskunnan ja organisaatiot Venäjällä. Suomi on yksi vähiten korruptoituneista maista, mutta myös meillä pelätään virheiden tekemistä ja kasvojen menetystä. Sen seurauksena meitäkin vaivaa toisinaan kyvyttömyys ottaa vastuuta, opportunismi ja välinpitämättömyys.

Minulle opetettiin jo pienenä päiväkodissa, että anteeksi on maailman vaikein sana. Ihmettelin että kuinka niin, ja hoin monta kertaa peräkkäin sanaa ”anteeksi”: katsokaa nyt, näin helppoa se on! Valitettavasti kukaan ei opettanut minulle, että kyse onkin anteeksipyytämisen vaikeudesta, eikä MIKSI anteeksipyytäminen on niin vaikeaa. Jouduin pelkäämään virheiden tekemistä vuosia, ennen kuin tajusin muutama vuosi sitten, mitä anteeksipyytämisen konsepti oikeasti on.

USKOOKO KREML OMIA VALHEITAAN JOTKA JOHTAVAT TYPERIIN PÄÄTÖKSIIN

Suomessa asiat ovat kuitenkin verrattain hyvin. Autoritääriset yhteiskunnat sen sijaan pyörivät epärehellisyydellä: “Venäjä jatkaa Neuvostoliiton uljasta perinnettä siinä, että virheistä rangaistaan ja huonojen uutisten tuoja ammutaan ovelle (onneksi nykyään enää kuvainnollisesti). Järjestelmään sisään on siten juurtunut vahvat kannustimet salailuun, peittelyyn ja parhain päin selittämiseen. Jos asiat menevät pieleen, venäläisen sotilaan tai virkamiehen selkäydinreaktio on salata ja kieltää tapahtunut. Hierarkaissa ylempänä olevat luonnollisesti osallistuvat alaistensa virheiden peittelyyn – elleivät pysty vierittämään syytä näiden niskaan – sillä muutoin heitäkin rangaistaisiin. Tämä on johtanut kaikkialle periytyneeseen vranjo-ilmiöön, missä kaikki puhuvat muunneltua totuutta ja kaikki tietävät sen.” -Andrej Sergejeff, 18.12.2022.

Sergejeffin mukaan muunnellun totuuden puhuminen oli Neuvostoliitossa selviytymistaito, koska järjestelmä rankaisi rehellisyydestä. Venäjän lisäksi samaa ilmiötä tavataan myös monissa muissa autoritaarisissa maissa. “Kukin voi kuvitella, kuinka luotettavaa tieto on enää siinä vaiheessa, kun se on kulkenut hallinnon rattaissa Kremliin asti ja sitä on joka käänteessä siloiteltu, paranneltu ja väritetty.” /ASe. Edes totuutta ei välttämättä uskota, koska sitä on vaikea löytää valheiden seasta; seurauksena on järjettömältä vaikuttavia päätöksiä, kuten esim. laajamittaisen hyökkäyssodan aloittaminen Euroopassa yskivällä ja ontuvalla punakoneella.

Anteeksipyyntö ja Fehlerkultur

Tekevätkö ihmiset virheitä? Kyllä. Toistammeko virheitämme? Toivottavasti emme. Vaikka tekisimme virheitä ja toistaisimme niitä, meidän ei tarvitse valehdella: virheitä ei tarvitse piilotella eikä syyttää niistä muita. Virheet ovat osa ihmisenä olemista, ja se on ymmärrettävää. Siksi meillä on anteeksipyynnön käsite: kun vahingossa loukkaamme toista tai teemme jonkin virheen esim. töissä, voimme pyytää niitä anteeksi, antaa anteeksi ja saada anteeksi.

Virheitä ei tarvitse pelätä: ne ovat osa meitä. Inhimillisistä virheistä ei rangaista toisin kuin tahallisista rikoksista. Virheistä ei sakoteta, aseteta pakotteita eikä niistä joudu kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen Haagiin. Tavallisille ihmisille virheen myöntäminen ja kyky pyytää anteeksi ovat vahvuuksia, ei heikkouksia. Ihminen ei menetä asemaansa eikä häntä suljeta ulkopuolelle inhimillisten virheiden takia; kyky pyytää anteeksi ja nostaa käsi ylös virheen merkiksi osoittaa vahvuutta ja nöyryyttä samaan aikaan. Ja mikä tärkeintä – kykyä oppia uutta. Meidän pitäisi ottaa mallia lapsista: ihmetellä, erehtyä, pyytää anteeksi ja oppia virheistämme koko elämän ajan.

Onneksi ymmärsin edes reiluna 4-kymppisenä, mistä anteeksipyytämisessä on kyse. Sittemmin olen joutunut myös opettelemaan anteeksi antamista ilman että on edes pyydetty anteeksi, jotta en katkeroituisi. Mutta siitä pitää kirjoittaa paremmin joku toinen kerta. HV!

Arabian kieltä ja islamin tutkimusta opiskellut FM Andrei Sergejeff on suomalainen opettaja, tietokirjailija ja poliitikko. Sergejeff on julkaissut teokset Afganistanin historia: Silkkitietä kulttuurien risteykseen (Gaudeamus 2011), Aikamme monta islamia (Gaudeamus 2015, Joonas Mariston kanssa) ja Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen (Gaudeamus 2019), joka oli ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi vuonna 2019.