Maltillinen enemmistömme ja maahanmuuttoälämölö
"Maailmaahalaavia" äärisuvaitsevaisia ja opillisia rasisteja on kumpaakin ryhmää väestöstämme arviolta noin 5-10%. Maltillinen enemmistömme on siis päätähuimaava n. 80-90%!
Kummmallakin ääriporukalla on oma ideologinen agendansa ja he peittävät faktat alleen möhyämisellään.
Voisin olla vihainen tästä mamu-keskustelun surkeudesta mutta en pysty, sillä minua itkettää koko tilanne niin paljon.
Huvittavin porukka on SVL:n n. 80 jäsenen ryhmä, johon ainoa oikea suhtautumistapa on aktiivinen unohtaminen. Ääri-oikeistoporukat ovat säälittättviä reppanoita, joita ei millään tavalla voi ottaa vakavasti. Edellinen täsmää myös heitä vastustaviin "antifasistiteihin" Molemmat porukat ovat lukumäärältään samankokoisia marginaaliryhmiä, jotka voi huoletta jättää huomiotta.
Vastuu mamu-keskustelun normalisoimisesta lankeaa siis kokonaisuudessaan äärisuvaitsevaistolle, jonka on lopetettava möyhyämisensä. Heidän pitämänsä älämölön aiheuttama mielipiteiden polarisoituminen aiheuttaa valtavaa vahinkoa turvapaikanhakijoden asemalle maassamme.
Äärisuvaitsevaisto antakaa meille, suurelle maltilliselle enemmistölle "työrauha", niin jo asiat alkavat lutviutua ja setviytyä!
Pitäkää vaikka puolen vuoden älämölöpaussi, niin tulette näkemään huiman parannuksen turvapaikanhakijoiden asemassa maassamme, sekä yleisessä keskusteluilmapiirissämme!
Pliis, siis ihan oikeesti!
————-
Muutama pakolaiskannaotto sekaan:
Massiiviset väestönsiirrot ovat aina ongelmallisia, ne pitäisi aina kaikin keinoin pyrkiä estämään.
Pakolaisten hoitaminen on oireiden hoitoa; Ongelmat pitäisi ratkaista lähtömaissa ja pääosa avustusresursseista keskittää sinne, aivan kuten englantilainen kehityspolitiikan asiantuntija professori Paul Collier on ehdottanut (http://www.hs.fi/ulkomaat/a1433480590053).
Oikeasti hädänalaisia on aina autettava.
Turvapaikkahakemukset on käsiteltävä nopeasti ja asiattomat hakija palautettava välittömästi.
Suurin osa aikuisista turvapaikanhakijoista tulee jäämään pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Tästä aiheutuvat yhteiskunnalliset kulut on selvitettävä.
Turvapaikanhakijoissa on oletettavasti saman verran rasisteja ja rikollisia kuin täällä jo paikanpäällä olevissa. Näissä voimasuhteissa ei siis ole odotettavissa mitään muutoksia.
Kaikille turvapaikanhakijoille on nopeasti annettava työluvat. Ylipäänsä kaikki hakijat pitää sijoittaa välittömästi johonkin järjelliseen toimeen tai tehtävään esim: opiskelemaan, urehiluseuroihin, bändeihin, harrastuksiin etc. Jo parin vuoden makoilu turvapaikkakeskuksessa tekee kenestä tahansa lopullisesti työkyvyttömän (http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111094-vaite-suomeen-tulevien-turvapaika…).
Turvapaikanhakijoiden hoitamisesta on tehtävä yksi hallituksen kärkihankkeista, sillä asian onnistuneesta hoidosta saadut säästöt ovat huimaavia.
—————
Terminologiaa:
Äärisuvaitsevainen: omaa ideologisen agendan, ei näe maahanmuutossa mitään ongelmia, mahdollisesti kulttuurirelativisti.
Ääri-äärisuvaitsevainen: kaikki edelliset + avaisi kaikki rajat avoimiksi, mahdollisesti anarkisti.
Eurooppaan tulevien turvapaikanhakijoiden joukossa on väistämättä myös tietty osuus ihmissalakuljettajia tai ihmissalakuljetusta harjoittavien organisaatioiden edustajia, jotka siis tämän takia ja tässä roolissaan tiedusteluun ja velanperintään liittyen tulevat Eurooppaan. Tämä jonkin verran monimutkaistaa asioita.
Suomessa tai erityisesti Ruotsissa ole sellaisia suvaitsevaisia tai kulttuurirelativisteja, jotka eivät näkisi maahanmuutossa ongelmien. Suomessa on sosiaalisia kiihkoilijoita, joiden mielestä nimenomaan islaminuskoisiin ei voi liittyä mitään ongelmia, koska muslimit vetoavat sosiaalisten kiihkoilijoiden normatiiviseen sosiaalisuuteen ja haluun saada osakseen sosiaalista tunnustusta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentista Ilari!
Tosiaan turvapaikanhakuun liittyy kaikenlaista keplottelua, joka on tuotava avoimesti esille.
Hienon demonstraation antoi eilinen tv-uutisessa ”17-vuotias” irakilainen nuorukainen joka valehteli oman ikänsä päin naamaa meidän pääministerillemme.
Myös Ruotsi on tulvillaan näitä 17-vuotiaita lapsosia.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän se on, että tässä keskustelussa korostuvat nämä äärikannat. Pitäisi joko sulkea rajat tai avata ne ammolleen. Jos ei suljeta, seuraa väistämätön perikato. Jos suljetaan, merkitsisi se kansanmurhaa, tms.
Suomen nykyinen ja aikaisempi maahanmuuttopolitiikka on sinällään lähtökohdiltaan varsin tiukkaa: maahanmuutto on lähtökohtaisesti kiellettyä ja siihen täytyy olla hyvät perusteet. Tämä ei juuri poikkea muusta maailmasta. Kannattaa joskus vilkaista esimerkiksi viisumi- tai oleskelulupasääntöjä – ne ovat varsin tiukkoja suurin piirtein kaikille muille kuin eurooppalaisille ja pohjois-amerikkalaisille.
Samoin turvapaikkoja ei myönnetä jos turvapaikan tarve ei täyty. On aika turha mässäillä selvästi asiattomilla turvapaikanhakijoilla, koska he juuri ovat väkeä, joille oleskelulupaa ei myönnettäisi.
Vaikeimpia alueita ovat pakolaiskiintiöt ja perheiden yhdistäminen. Erityisesti pakolaiskiintiöissä on paljon harkinnanvaraista joustoa molempiin suuntiin. Ne ovat kuitenkin ainoa tapa mahdollistaa ihmisarvoinen elämä pitkittyneissä konflikteissa. Elämä pakolaisleireillä ei pidemmän päälle ole ihmisarvoista, mutta Suomessa sitä voi olla vaikea ymmärtää, kun se ei ole osunut omalle kohdalle. Tosiasia on, että monia ei ylipäätään kiinnosta toisten ihmisten hätä vähääkään ja epätoivoistakaan riskinottoa ei kyetä näkemään merkkinä todellisesta hädästä. Lähi-Idästä tulevista on myös paljon stereotypioita, jotka eivät mitenkään vastaa todellisuutta. Toisaalta jotkut vaikuttavat olevan täysin kyvyttömiä huomioimaan maahanmuuton tuomia sosiaalisia ongelmia, tarvittavia resursseja ja näkemään kantokyvyllä mitään rajoja.
Turvapaikat ovat sitten vähemmän harkinnanvaraisia: sellainen täytyy maahantulijalle antaa, jos hänellä on siihen todellinen tarve. Paljon keskustelua voidaan käydä siitä, mitä todellinen tarve on ja kuinka pitävästi se täytyy osoittaa. Pelkästään elämä pakolaisleirillä ei ole peruste turvapaikalle, koska elämä pakolaisleireillä on oletusarvoisesti turvallista.
Ilmoita asiaton viesti
Pakolaisten hoitaminen on oireiden hoitoa, jos tänne saapuu pakolainen, niin olemme jo jossain epäonnistuneet. Turvapaikkakäsittelyn pitää olla nopeaa ja tehokasta. Sitähän se ei ole. Suuri tulijamäärä tekee käsittelystä hitaampaa ja vaikeampaa. Mitä suuremmat etuudet EU tarjoaa tulijoille, sitä enemmän tänne on tulijoita.
Yksilön kouluttautuminen ja työnteko on ihmisarvoista ja kannattavaa sekä yksilölle että kansakunnalle. Palkkausjärjestelmää ja työnteon käsitettä on muutettava, koska nykyisillä ehdoilla maahanmuuttajien työllistyminen ei onnistu. Samalla on katsottava, että pienituloinen suomalainen ei putoa kelkasta, koska hänellä on uhkana samanaikaisesti sosiaaliturvan heikennykset ja palkkatason lasku. Olen jo pitkään ihmetellyt, että miksi pääkaupunkiseudulla maksetaan joistain töistä niin vähän, että palkansaaja ei sillä tulolla pysty kustantamaan itselleen asuntoa ja muita välttämättömyyshyödykkeitä.
Kun kuuntelee, mitä Merkel ja Hollande nyt puhuvat ja muistelee, kuinka he hoitivat Kreikan kriisin, niin epätoivo valtaa mielen. Taasko joudutaan sitoutumaan johonkin sellaiseen, josta ei itse voida päättää ja jonka vaikutuksia ei etukäteen tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä rasisteja näyttää löytyvän Suomesta 10-20 %.
Heidän yhtä mustavalkoisia ja aggressiivisia vastustajiaan löytyy lähes yhtä paljon.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201212-iltal…
Maltillisia on siis suunnilleen 70 %.
Ilmoita asiaton viesti
..kiitos kaikille kommentoijille!
Juttuni kärki kohdistuu siis äärisuvaitsevaisiin jotka ampuvat sekä itseään että turvapaikanhajoita jalkoihin möyhyämisellään: Suomalaiset ovat ehkä maailman maltillisin kansa, möykkääminen ja sillä asioiden hoidon kärjistäminen on aivan järjetöntä!
—
Jaakko, rasismiprosentti lienee globaalisti vaihteluvälissä 5-15%. Teen vain perusoletuksen että ovesta tulee saman verran rasisteja sisään kuin täällä on jo paikan päällä. Rasismihan ei ole siis vain valkoihoisten geneettinen ominaisuus. Ennakkoluuloisuus on eri asia ja ihmiselle täysin luonnollista. Heitä lienee 80-90% väestä. Ennaluulojen avulla lajimme on selvinnyt näihin päiviin saakka.
——
Pekka, toden totta: tarvitsemme nyt isomman remontin: sosiaaliturva- ja työvoimahallintomallimme ovat vanhentuneet jo 80-luvulla, eivätkä enää vastaa nykytodellisuutta. Jotain uutta pitäisi siis taikoa esiin esim persutulo.
Pakolaistulvan hyvä puoli voi olla se että ehkä se pakottaa meidän ko muutoksiin, mutta pahoin pelkään että kuljemme siihen vasta kriisin kautta, sillä poliittisesti vaikeiden päätösten telkeminen on liki mahdotonta ilman sitä.
Ilmoita asiaton viesti