Rasismi vs. ideologinen maahanmuutto
Rasistiksi tunnustautuu aniharva, vaikka julkisesta keskustelusta voisi päätellä, että heitä on maassamme vallan suurikin joukko.
"Rasistien" vastapuolena lienee toinen yhtä hupaisa porukka, jota voisi nimittää vaikka ideologisen maahanmuuton kannattajiksi.
"Mamu-ideologien" tavoitteena lienee jollain tavalla poistaa rasismi / kansainvälistää / (*)moni-multi-kulttuuristaa maamme, avoimen maahanmuuttopolitiikan avulla. Tiina Rosenberg lienee hienoin esimerkki tällaisesta henkilöstä.
Mutta kuten rasistienkaan tapauksessa, ei kukaan julkisesti tunnustautune mamu-ideologiksi. Ei edes Tiina Rosenberg. Saa toki ilmoittautua tälle palstalle jos kokee olevansa sellainen. Samoin rasistien toivotaan ilmoittatuvan.
Oli miten oli, niin kumpikin porukka on todellisuudessa aivan marginaalinen eikä ko. asioista keskustelun pitäisi olla turvapaikkakeskustelun agendalla laisinkaan.
Jostain syystä turvapaikkakeskustelumme on ajautunut aivan sivuraiteille. Ehkä se johtuu siitä, että asiasta ei ole aiemmin voinut/saanut/haluttu keskustella. Ja siksi monelle on suurena järkytyksenä paljastunut, että asian tiimoilta vallitsee eriäviä mielipiteitä kansalaisten keskuudessa. Ilmeisesti aika monelle on tullut ns. ketsupit silmille.
Toivottavasti kaikki osapuolet pikkuhiljaa toipuvat järkytyksestään ja pääsemme siirtymään takaisin asialinjoille.
Asialinjoista puhuen, olemme siinä suhteessa satumaisen onnekas kansa:
Sillä,
Me suomalaiset olemme suvaitsevainen, maltillinen ja sivistynyt kansa. Meillä on ehkä kaikista maailman maista kaikkein parhaimmat edellytykset hoitaa nykyinen turvapaikanhakijatulva ja sen seuraukset tyylikkäästi ja mahdollisimman vähin vaurioin kenellekään osapuolelle. Ja jopa saada ulosmitattua siitä jotain hyötyäkin kansantaloudellemme/kultturillemme.
——-
p.s. Edelleen olen sitä mieltä, että turvapaikanhakijaongelma pitää ratkaista EU-tasolla. EU:n uusimmat yhteistyösunnitelmat Turkin kanssa kuulostavat lupaavilta. Toivottavasti ne myös toteutuvat; Laiton siirtolaisuus pitää lopettaa ja keskittää voimavarat pakolaisiin kriisialueilla.
(*) En tiedä mitä moni- ja multikulttuurisuus tarkoittavat.
Kommentit (0)