Apua – älkää auttako!

Auttaminen on hieno ja hyvä asia. Näin meille jokaiselle on pienestä pitäen opetettu.

Yleensä olemmekin hyvin kerkeästi auttamassa ja neuvomassa lähimmäisiämme kun avun tarvetta vaikuttaisi olevan.

Mutta toisinpäin homma tuntuukin jostain syystä tökkivän; Ei olekaan kivaa kun joku toinen tulee auttamaan ja neuvomaan.

Sangen jyrkkä ristiriita siis.

Kyseessä on auttamisen perustavaa laatua oleva ongelma; Yleensä tarjottava apu on väärää tai se tulee liian aikaisin, tai sitten liian myöhään.

Tarjottava apu on väärää, koska emme ole oikeasti ymmärtäneet autettavaa ihmistä ja/tai hänen ongelmaansa.

Apu tulee liian aikasin, koska ihminen ei ole elämänpolullaan vielä oikeassa kohdassa vastaanottamaan sitä.

Apu tulee liiaan myöhään, koska se on myöhässä.

Ainoa asia minkä oikeasti voimme tehdä onkin siis yrittää kohdata toinen ihminen ja kulkea tukena hänen rinnallaan. Ihminen joko löytää omat ratkaisunsa tai sitten ei.

Mutta ennen sitä toisen kohtaamista, meidän pitäisi pystyä kohtaamaan itsemme.

Apua!

—

Käytännön elämässä auttamisen lopettamista tulisi ryhtyä vakavasti harkitsemaan mikäli siitä aiheutuu merkittävää haittaa esim. ihmissuhteille.

Laajemmassa skaalassa sama päätee kaikkeen muuhunkin auttamiseen esim kehitysapuun, "valtioiden rakentamiseen" (Irak, Afganistan), ja yritys/työvoima/maatalous-tukiin.

Mikäli auttamisella aiheutettu vahinko kasvaa kohtuuttomaksi, kannattaisi sitä alkaa hillitsemään.

——-

Bottom line: Maailma olisi paljon parempi paikka jos ihmiset/kansakunnat auttaisivat toisiaan vähemmän, tuntisivat itsensä paremmin ja pystyisivät aidosti kohtaamaan toisensa.