Kansalliskonservatiivisuuden nousu Suomessa ja Euroopassa
Punavihreän multikulti-kokeilun nyt sortuessa silmiemme edessä, ei tarvita kummoistakaan ennustajaeukkoa ennustamaan, että seuraavaksi tulemme kokemaan kansalliskonservatiivisuuden nousun sekä Suomessa, että koko Euroopassa. Junaan ovat jo lähteneet Unkari ja Puola.
Punavihreä multikulti-kokeilu lienee suoraa jatkumoa 60-luvun sosialistiselle nuorisoliikkeelle. Sosialisimia ei tullut, eikä näyttäisi siis tulevan multikultiakaan, ei ainakaan tarkoitetussa muodossa.
Ihmiset toimivat sekä yksilöinä, että yhteiskuntina kutakuinkin samalla tavoin; On inhimillistä korjata aiempi virhe uudella ja siksipä on luonnollista olettaa, että punavihermultikulti-kokeilun tilalle tulemme saamaan kansalliskonservatiivisen yhteiskuntakokeilun. En ole kansalliskonservatiivi, mutta kansalliskonservatiivisuuskin lienee kuitenkin parempi vaihtoehto kuin äärikansallisuus tai suoranainen totalitarismi.
Voimme siis olettaa, että Suomessakin puolueet tulevat reivaamaan puolueohjelmiaan konservatiivisempaan suuntaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa tulemme myöskin nakemään tukun uusia puoluejohtajia: SDP:n Antti Rinne ei liene uskottava vaihtoehto seuraavissa vaaleissa, joten hän saanee mennä. Soinin luottamuspääoma on syöty, joten hänen aikansa on myöskin ohi vaalikauden aikana. Stubbin kohtalo odottanee enää kirkonkuulutuksia.
Mielenkiinnolla odotan myöskin sitä, saavatko puolueet aikaiseksi kansalliskonservatiivisen kilpalaulannan, siitä kuinka tiukilla ohjelmilla mennään eduskuntavaaleihin.
—
Siirtolaiskriisi jatkunee kesälläkin hallitsemattomana, mikä johtanee EU-myönteisen siiven tappioon Britannian EU-jäsenyyden kohtalon ratkaisevissa vaaleissa. Tämä johtanee, ellei EU:n loppuun, niin ainakin sen jonkinlaiseen muodonmuutokseen. Samalla väistöliikkellä Britannia tullee välttämään muualla Euroopassa vahvistuvan kansalliskonservatiivisen aallon .
Ruotsissa ruotsidemokraattien vaalivoitto seuraavissa eduskuntavaaleissa lienee selviö ja jokin puolue taipunee heidän kanssaaan hallitusyhteistyöhön tai ainakin tukipuoleeksi oppositiossa.
Norjalaiset, meitä muita pohjoismaalaisia fiksumpina, välttynevät kansalliskonservatiivien valtaannousulta.
—
p.s. En siis ole kansalliskonservatiivi, enkä paljon mitään muutakaan. Yritän vain ennakoida mitä politiikassa ehken tapahtuisi seuraavaksi.
p.p.s. Kaikki meidän ongelmamme ovat edelleen täysin meidän itsemme ratkaistavissa. Meillä ei ole mitään todellista ulkoista uhkaa. Ainoa todellinen uhkamme on meidän oma typeryytemme.
p.p.p.s Multikultia en ymmärrä yhteiskunnallisena kokeiluna, enkä tosin oikein käsitteen todellista sisältöäkään.
No, jos jotakin ei ymmärrä niin se on hyvä myöntää. Viittaan siis viimeiseen lauseeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Multikulti on jäänyt itselleni mysteeriksi ideologiana. Nähdäkseni se kuitenkin pohjautuu 60-luvun vasemmistolaiseen liikkeeseen.
Mielelläni lukisin jonkin valaisevan tutkimuksen/selvityksen asiasta.
—
Myönnän avoimesti etten oikeasti tiedä mitään, yritän kuitenkin arvailla asioiden oikeita laitoja parhaani mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
En nyt pysty kännykästä tutkimusta linkittämään. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään jatkumo kylmän sodan vasemmistolaisuudelle. Tuo käsitys kuulostaa aika lailla samalta kuin salaliittoteoriat kulttuurimarksilaisuudesta. Mikä lähtee siitä että länsimaiden liberalisoitumisessa olisi kyse kommunismin solutuksesta, joka sai alkunsa Neuvostoliiton hajottua.
Joka tapauksessa, osa vasemmmistolaisistakin kritisoi ideologista monikulttuurisuutta esimerkiksi Ruotsissa. Heidän mielestään luokkien väliset alistussuhteet ovat tärkeämpiä kuin etnisten ryhmien väliset.
Sitä paitsi,yksi sinisilmäisimpiä monikulttuurisuuden puolesta puhujia on Alexander Stubb. Eikä hän ole todellakaan vasemmistolainen.
Muokkaus: Pääsin koneelle, joten tässä linkki yhteen suomenkieliseen yleisesitykseen:
http://www.cupore.fi/documents/MonikulttuurisuusJa…
Ilmoita asiaton viesti
..asiallinen dokumentti, kiitos linkistä Karo!
Stubb oli hyvä pointti, tosin mies on ollut viimeaikoina hyvin hiljainen.
Varmaankin nykytilanteen tarkempi analyysi on tosin mahdollista vasta jälkikäteen kun on tarpeeksi etäisyyttä akuutteihin tapahtumiin ja kaikilla lisää viisautta.
Ilmoita asiaton viesti
Korjaan blogistia: Norjassa kansalliskonservatiiveilla on jo nyt vahva asema.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos palautteesta! Pitää tutkailla asiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallisen konservatismin nousu johtuu henkisestä ja taloudellisesta taantumasta, jonka ovat aiheuttaneet juuri köyhtyvät pienet kansallisvaltiot. Verot on nostettu tappiin eikä nuorilla ole töitä eikä tulevaisuutta. Siinä on sitten aikaa kuunnella vihanlietsojia, jotka maalaavat kuvia menneistä sodista ja muista uroteoista. Meidän kansa oli joskus yhtenäinen ja sitä rataa.
Kansallisvaltiot myyvät toimettomille ja turhautuneille nuorille sosialismia, jossa luvataan pitää huolta omista, juuri niistä meidän kansalaisista. Vaan siihen eivät julkiset rahat enää riitä. Kansallisen sosialismin ankeassa arjessa vihollisia ja syyllisiä lisääntyvään kurjuuteen löytyy sitten oikealta ja vasemmalta.
Kovasti tuijotetaan omaa napaa ja etsitään vahvaa johtajaa kuten 1930-luvulla. Se on kansallisen konservatismin ”opetusten” ydin.
Ilmoita asiaton viesti
Totta Jouni, tämä on isompi vyyhti kuin pelkkä multikulti-unelmointi. Valitsin sen vain tälläkertaa lähestymiskulmaksi.
Regressio on normaali ilmiö heikentyvissä yhteiskunnissa ja yksiĺöissä; Halutaan paluuta menneeseen, yksinkertaisia vastauksia, vahvaa johtajaa jne.
Olemme kuitenkin siinä mielessä onnekkaita, että kaikki ongelmamme ovat vielä aivan täysin meidän itsemme ratkaistavissa.
Ilmoita asiaton viesti
”Olemme kuitenkin siinä mielessä onnekkaita, että kaikki ongelmamme ovat vielä aivan täysin meidän itsemme ratkaistavissa.”
Komission määräysvaltaa unohtamatta, mutta olet oikeassa, komissiostakin voi päästä eroon ja ottaa päätösvalta ja suvereniteetti omiin käsiin.
Ilmoita asiaton viesti
Komissio päättää meidänkin asioistamme, ts. Bilderbergiläinen Eu-eliitti. Kansallisvaltioiden itsenäisyys pitäisi palauttaa, Eu ei toimi nykymuodossaan kansojen parhaaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallismielisyyden so.kansalliskonservatismin lisääntyminen johtuu ympäröivästä yhteiskunnasta ja sen tuomista ongelmista. Se on vastaus siirtolaisaaltoon mikä on vyörynyt läpi Euroopan. Kysymys ei ole aiheettomasta pelosta, vaan perutellusta ongelmasta. Siirtolaisten määrä on niin merkittävä, että se uhkaa koko sosiaaliturvajärjestelmän romahtamista. Taloudelliset kustannukset ovat karmeat n. 1,5-3 mrd € vuosittain. Väestölliset muutokset uhkaavat myös kanta-asukkaiden elämän muotoa ja turvallisuutta. Eikä islamin uskonnon vaikutusta ja sen sharia lakia pidä myöskään vähätellä. Nämä tosiasiat tunnustamalla voidaan päästä yksimielisyyteen, miten ongelmat voidaan ratkaista.
Ilmoita asiaton viesti