Kielipolitiikasta kielikasvatukseen

Ikuisuuskeskustelu ruotsin kielen asemasta opetuksessa leimahtelee vähän väliä myös täällä usarin blogeissa.

Itselleni keskustelu tällaisella "mikrotasolla" on kuitenkin kovin hankalaa. Siksipä maalailenkin leveämmällä pensselillä hieman isompaa kuvaa:

Mielestäni koko kielikeskustelua on aivan turha politisoida millään tavalla, vaan kielivalintoja- ja opintoja tulisi käsitellä lähinnä pelkkänä käytännöllisenä ja pedagogisena kysymyksenä.

Eli vaikkapa näin:

Yleisiin kielivalintoihin keskitetään mielestäni aivan liikaa huomiota. Pääasia on että lapset saavat jo nuoresta pitäen tuntumaa edes yhteen heille vieraaseen kieleen. Kielellisesti lahjakkaat lapset oppivat aikuisena tarvittaessa uuden kielen hyvinkin nopeasti, kun heillä on jo valmiiksi käsitys oman äidinkielensä ja jonkin vieraan kielen välisistä eroista.

Kieltenopiskelussa tulisikin valintojen ja määrän sijaan satsata laatuun; On parempi, että meille muodostuu ikäluokkia, joissa on merkittävä määrä sekä ruotsin että eri eurooppalaisten pääkielien todellisia osaajia, eikä suurta määrää montaa kieltä puolittaisesti osaavia. Siksi mielestäni peruskoulussa riittääkin pelkästään yhden ei-äidinkielen opiskelu.

Lisäksi täytyy muistaa, että kieli on myös kulttuuria, tai oikeastaan se muodostaa oman maailmansa, mikä on myöskin syytä tuntea. Maailmamme ei ole siis pelkästään yksi maailma, vaan se muodostuu mm. englannin-, saksan- ja espanjankielisistä maailmoista, joihin on myös syytä opetuksen kautta vihkiytyä.

Kasvavan lapsen otollisin aika oppia vieras kieli, eli ns. kieli-ikkuna, alkaa sulkeutua noin kahdeksan vuoden iässä. Siksipä kielenopetus tulisikin aikaistaa alkamaan jo ekaluokalta lähtien.

Mielestäni sillä minkä ensimmäisen ei-äidinkielen lapset (ts. vanhemmat) valitsevat, ei ole loppujen lopuksi kovinkaan suurta merkitystä. Ja tässäkin määräävin tekijä on kuitenkin se, kuinka monta erikielistä luokkaa saadaan kussakin koulussa lopulta muodostettua.

—

Ruotsin kieli on olennainen osa suomalaisuutta ja vähemmistökielenä sen vaaliminen vaatii joitain erityistoimenpiteitä.

Mutta jostain syystä tästäkin asiasta on osattu tehdä ongelma. Mielestäni perusvirhe onkin juuri aiheen politisoiminen; Poliittisella päätöksellä on yritetty ratkaista jotain hyvinkin käytännöllistä ongelmaa.

Sen mistä olemme osanneet tehdä ongelman, näen itse pelkkänä mahdollisuutena; Suomenkielisillä on aitoa kiinnostusta ruotsin kieltä kohtaan ja se pitää vain nyt valjastaa tehokkaaseen käyttöön.

Käytännöllisinä ratkaisuina voisin kuvitella esimerkiksi kaksikielisiä kouluja tai luokkia ruotsinkielisillä alueilla. Lisäksi suurimmissa kaupungeissa voisi olla erityisiä pohjoismaisia kouluja vastaavasti kuten tällähetkellä on kansainvälisiä (englanninkielisiä) kouluja.

Ja lisätukea antaisivat siis myös em. mallin mukaisesti ruotsia peruskoulussa ainoana pakollisena opiskelevat.

Tavoitteena voisi olla, että suomenkielisestä väestöstä esim. 3-5% saavuttaisi lähes täydellisen sujuvuuden (kaksikielisyyden) ruotsin kielellä.
 
Ruotsin kielen osalta ehdotankin siis sen pakollisuudesta luopumista peruskoulussa ja lukiossa. Lisäksi on luovuttava sen opetuksen alueellisen tasapuolisuuden vaatimuksesta.