Kansakunnat rahan panttivankeina

Rahakysymykset pompsahtavat esille täällä Usarissakin aina silloin tällöin. Olen nyt selvittänyt n. puolitoistavuotta näitä ”raha-asioita” ja julkaisen ohessa tämänhetkiset tulokseni:

Lyhyesti

Nykyisin käytössämme olevassa täysvelkaraha- eli ns. fiat-järjestelmässä rahaa ei lainata mistään, vaan se luodaan aina tyhjästä velkana. Valtio luo rahaa kuluttaessaan sitä alijäämäisesti talouteen (menot > verot). Pankit puolestaan luovat rahaa myöntäessään luottoja asiakkailleen. Näin syntynyt raha luo kokonaiskysyntää, joka pyörittää taloutta ja kerryttää rahavarallisuutta. Mikäli kaikki velka maksettaisiin pois, talous pysähtyisi ja rahavarallisuus katoaisi. 

Pitkästi

Liikepankkiraha

Kansalaisten tileillä oleva raha on pankkien luotonluonnin yhteydessä luomaa yksityistä rahaa. Sitä on n. 90% kaikesta kierrossa olevasta rahasta. Loput 10% on käteistä, joka on valtion luomaa ns. keskuspankkirahaa. 

Vastoin yleistä, ja myöskin pankkien ylläpitämää, harhakäsitystä pankkien luomat luotot siis synnyttävät pankkitalletukset eikä toisinpäin (/3/,s.17). Pankit kuitenkin hyvin määrätietoisesti kiistävät luovansa rahaa ja selittävät yhä edelleen pankkijärjestelmän toiminnan ”kultakantalogiikalla” eli siis siten, että pankkitalletukset lainataan luottoina asiakkaille. Tätä havainnollistavat haastatteluissaan esim. Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen ja sveitsiläisen UBS-pankin pääjohtaja Sergio Ermotti.

Pankkien väitteet on kuitenkin yleisesti kumottu kuten esim. Englannin pankin julkaisemassa dokumentissa: ”Money creation in the modern economy”. Jokainen voi tietysti myös tiedustella omasta pankistaan tillänsä olevien rahojen alkuperää, saaden siihen kuitenkin vastaukseksi jotain muuta kuin rahaluonnin (/3/,s.51).

Kansalaisten pakottaminen käyttämään yksityisten pankkien luomaa rahaa on moraalisesti hyvin kyseenalaista. Sen lisäksi, raha- ja pankkijärjestelmän rakentaminen yksityisen rahan varaan aiheuttaa myös merkittäviä riskejä kansantaloudelle, johtuen siitä, että pankkien luotonluonti on ”de facto” julkisesti taattua valtion (= veronmaksajien) antaman talletussuojan ja kriisien sattuessa pankeille myönnettävien tukipakettien (”bailout”) ansiosta.

Julkinen yksityisen luotonluonnin takaaminen heikentää pankkien riskitietoisuutta ja saa ne kerta toisensa jälkeen myöntämään liikaa ja/tai liian korkeariskisiä luottoja, jonka seurauksena päädytään alati toistuviin pankkikriiseihin. Vielä nytkään euroalue ei ole selvinnyt edellisestä pankkikriisistä (eurokriisi) ja on yhä edelleen EKP:n ultrakevyen rahapolitiikan varassa, joka puolestaan on luonut uuden entistä suuremman velka- ja assetkuplan. 

Lisäksi yksityisen rahanluonnin julkinen tukeminen syrjäyttää valtion rahanluontia kilpailussa kansakunnan resursseista sekä niiden allokaatiosta. Tämä johtaa yhteiskunnan tavoitteiden kannalta epäedulliseen resurssiallokaatioon.

Kuvaavaa nykyisen pankkijärjestelmän epävakaudelle on se, ettei pankkitoimilupaa heru sellaiselle pankille, joka vain tallettaisi asiakkaiden varoja keskuspankkiin luomatta itse uutta yksityistä rahaa. Tällaisessa pankissa tallettajien rahat olisivat aina turvassa kaikilta mahdollisilta pankki- ja talouskriiseiltä. Lupaa ei heru, sillä kriisien sattuessa aiheutuisi välitön talletuspako (”bank run”) liikepankeista turvalliseen talletuspankkiin, mikä kaataisi koko pankkijärjestelmän. Ennakkotapauksena USA:ssa haettiin pankkitoimilupaa em. kaltaiselle talletuspankille (TNB) , mutta lupaa ei Fediltä herunut. Sama olisi kohtalo sille, joka hakisi vastaavaa lupaa euroalueella.

Euroalueen epävakaudesta johtuen ei ole myöskään mahdollista ottaa käyttöön sähköistä käteistä (Central Bank Digital Currency (CBDC)) ko. talletuspakopelon vuoksi. Euroalueella törmätäänkin laillisuusongelmiin mikäli fyysisen käteisen käyttäminen käy kuluttajille lopulta ylivoimaisen vaikeaksi/kalliksi. Käteinen/keskuspankkiraha on kuitenkin ainoa laillinen maksuväline, jonka saatavuus on aina turvattava. Itsenäistä rahapolitiikkaa harjoittava maailman vanhin keskuspankki, Ruotsin Riksbanken, sensijaan suunnittelee jo sähköisen ”e-krona” -käteisen liikkeellelaskua.

Valtioraha

Saksalaisen Georg Knappin n. sata vuotta sitten kehittämän ns. valtionrahateorian (/1/, /2/) mukaan valtioraha, eli ns. keskuspankkiraha (käteinen on fyysistä keskuspankkirahaa), saa arvonsa valtion verotusoikeuden ansiosta: valtio asettaa kansalaisensa verovelvollisiksi, mikä luo (pakottaa) kysynnän valtionrahalle ja samalla tekee siitä halutun maksuvälineen taloudessa. 

Todellisen sähköisen valtiorahan/keskuspankkirahan kuvitteellinen ”paperiversio” toimii seuraavalla tavalla: Valtio painaa painokoneella seteleitä ja kuluttaa ne talouteen. Suurimman osana seteleistä valtio kerää verotuksen avulla pois taloudesta ja tuhoaa. Talouteen jäljelle jääneet setelit muodostavat valtionvelan: ne ovat kansalaisten verovelkaa valtiolle (ts. rahaa, jota valtio ei ole vielä toistaiseksi verottanut pois).

Yksityiselle sektorille ko. ylijäämäsetelit ovat lisäksi myös rahavaranto/rahavarallisuutta, joka parantaa sen rahoitusasemaa. Lisäpalveluna valtio tarjoaa kansalaisille myös mahdollisuuden rahojen tallettamiseen rahasäiliöihin (valtionvelkakirjoihin), josta se maksaa heille korkotuloa.

Kuten edellisestä ”paperiesimerkistä” käy ilmi, verotus tai talletus rahasäiliöhin ei rahoita valtion toimintaa, vaan valtion kyky luoda tyhjästä rahaa ja kuluttaa sitä talouteen, eli samankaltainen rahanluontioikeus kuin mikä on yksityisillä pankeillakin.

Ironista kyllä, myös valtio kiistää luovansa rahaa ja antaa kansalaisensa ymmärtää, että se rahoittaa alijäämänsä lainaamalla rahaa pankeilta/sijoittajilta. Toisinsanoen myöskin valtio turvautuu kultakantalogiikkaan (”talletukset luovat luotot”) selittäessään rahajärjestelmän toimintaa.

Todellisuudessa valtio rahoittaa alijääämänsä omalla rahanluonnillaan, jonka rajoite poistui jo v1971, jolloin kultakannasta (ns. ”Bretton-Woods”- järjestelmä) luovuttiin ja siirryttiin nykyiseen täysvelka- eli fiat-rahajärjestelmään. Täsmällisesti ilmaistuna fiat-järjestelmässä itsenäistä rahapolitiikkaa harjoittava ja vaihtuvaa valuuttakurssia käyttävä valtio ei ole rahoitusriippuvainen, vaan ainoastaan resurssiriippuvainen (/1/,s.172). Suomi ja muut euromaat eivät siis täytä tätä kriteeriä, vaan maat kuten esim. Ruotsi, Norja ja UK.

Valtionvelka

Kuten edellisestä esimerkistä käy ilmi, ei valtionvelkaa ole lainattu mistään, vaan sen on valtio luonut tyhjästä ja kirjannut sen kansalaistensa verovelaksi (/1/,s.154). ”Fiat-kielessä” ei tulisikaan puhua valtion velanotosta, vaan valtion rahan/velan-luonnista. Lisäksi yksityisen sektorin näkökulmasta valtionvelka on rahavaranto, mikä vähentää sen tarvetta turvautua liikepankkien luomaan rahaan. 

Valtionvelka on hyödyllistä myös valtiontaloudelle, sillä sitä voidaan käyttää velkavipuna investointien rahoittamisessa. Valtionvelka on analoginen liikepankkien luottojen kanssa siten, että kun pankkien luotot luodaan arvioiden tulevaisuuden (lyhyen tähtäimen) tulo/tuotto-kertymää, niin valtionvelka luodaan arvioiden tulevaisuuden (pitkän tähtäimen) kokonaisverokertymää. Mikäli valtion investointivelka ylläpitää tai kasvattaa kokonaisverokertymää, niin silloin sitä kannattaa aina luoda. Valtionvelka(-allokaatio) ei siis olekaan määrällinen, vaan laadullinen kysymys.

Valtionvelkakirjat puolestaan ovat jäänne kultakannasta, jossa niitä käytettiin ostovoiman siirtämiseen yksityiseltä sektorilta julkiselle sektorille, sillä keskuspankissa olevan kullan määrä keinotekoisesti rajoitti luotavan rahan kokonaismäärää (/4/,s.179). Kultakannassa velkakirjoja käytettiin rahan lainaamiseen, mutta fiat-järjestelmässä velkakirjat ovat vain valtion yksityiselle sektorille tarjoama riskitön korkosijoitus. Fiat-järjestelmän toiminnan kannalta ne ovat tarpeettomia ja niiden käytöstä tulisikin luopua.

Yhteenveto

Fiat-järjestelmä on nerokas innovaatio, joka on sekä virheellisesti ymmärretty, että toteutettu. Nykyinen raha- ja pankkijärjestelmän totetutus aiheuttaa kansakunnan resurssien virheallokaatiota ja vajaakäyttöä, lisää taloudellista epätasa-arvoisuutta, sekä on lähtökohtaisesti epävakaa. Järjestelmän tärkeimpinä korjauksina tulisi luopua fiat-järjestelmään kuulumattomasta valtionvelkakirjakaupasta, sekä avata keskuspankkitilit ja siihen kuuluva maksujärjestelmä kaikille kansalaisille.

/1/ ”Rahatalous haltuun”, by Ahokas&Holappa, LIKE
/2/ ”Modern Money Theory” by prof. Randall Wray
/3/ ”Raha” by Ville IIvarinen, Into Kustannus
/4/ ”Reclaiming the State” by prof. Bill Mitchell

+ Poliitikkojen hauskoja rahaselityksiä, collected by Talousdemokratia ry