Keskuspankkien japanisaatio

Kuva 1: EKP:n inflaatioennusteet ja todellinen inflaatiototeuma.

 

Rahajärjestelmän toimintaperiaate on täysi mysteeri lähes kaikille ihmisille, alan ammattilaiset mukaanlukien.

Eräs hyvin tunnettu alan ammattilainen, John Maynard Keynes, sanoi tuntevansa vain kolme muuta ihmistä, jotka ymmärsivät rahajärjestelmän toiminnan: eräs hänen kolleegoistaan, yksi hänen opiskelijoistaan, sekä eräs hänen tuntemansa pankkitoimihenkilö. Eikä tilanne ei ole juurikaan parantunut Keynesin ajoista lähtien.

Jotenka ohessa ensin lyhyt kuvaus nykyisen ns. fiat-täysvelkarahajärjestelmän (since 1971) toiminnasta:

Valtion alijäämäinen kulutus (menot > verot) synnyttää valtionvelkakirjatalletukset ja muun keskuspankkirahan. Pankkiluotot synnyttävät puolestaan pankkitalletukset, eli tilirahan.

Keskuspankki ohjaa pankkien luotonluontia säätämällä ns. ohjauskorkoa, joka on keskuspankkirahan yliyönkorko pankkienvälisillä keskuspankkirahamarkkinoilla.

Valtionvelkakirjatalletusten korot seuraavat puolestaan orjallisesti keskuspankin ohjauskorkoennustetta. Eli esim. mikäli keskuspankki ilmoittaa ohjauskoron olevan pysyvästi nolla, putoavat kaikkien eri maturiteettien (juoksuaikojen) valtionvelkakirjatalletusten korot nollaan. Talletuksia vastaanottava taho siis määrää talletuskorot, eivätkä tallettajat, mikä on tietysti täysin luonnollista.

Valtionvelkakirjatalletusten korko on ns. riskitön korko. Yksityisiin korkoihin (mm. euribor, asuntoluotot) on sen lisäksi lisätty riskimarginaali (ei kuitenkaan todellinen, kts. alempana), kulut ja voittomarginaali.

Valtio siis luo keskuspankkirahaa tyhjästä kuluttamalla sitä talouteen. Sen lisäksi keskuspankit lainaavat tarvittaessa keskuspankkirahaa pankkijärjestelmään vaihtamalla pankin tai rahaston taseessa olevan velkakirjan keskuspankkireserveihin (”asset-swap”). Ko. vaihto-operaatiossa ei ilmaannu pennin hyörylää kenenkään tilille.

Em. syystä ”rahanpainaminen”, eli ”määrällinen kevennys” (”Quantitative Easing”, (QE)), eli keskuspankkien massiivinen velkakirjojen vaihto-operaatio, ei ole elvyttänyt reaalitaloutta. Vain valtion alijäämäinen kulutus lisää keskuspankkirahan määrää kansalaisten ja yritysten tileillä ts. elvyttää reaalitaloutta.

Japanissa proffana toiminut saksalainen Richard Werner on ”rahanpainamisen”, alkuperäinen keksijä. Hänen suosituksestaan QE:ta sovellettiin ensikerran Japanissa 1990-luvulla. Todellisuudessa QE ei siis kuitenkaan ole ”rahanpainamista”, vaan em. keskuspankin ja pankkien välinen assettien vaihto-operaatio.

QE:n kuvaus löytyy esim. tästä Steve Keenin ja Michael Hudsonin perusteellisesta QE-kritiikistä: ”The Use and Abuse of MMT”, josta oheinen sitaatti:

”The Federal Reserve’s $4.6 trillion in Quantitative Easing did not show up as money creation, because it was technically a swap of assets – like Aladdin’s “new lamps for old, in this case “good credit for junk.”

Fiat-järjestelmä on teoriassa aivan erinomainen rahajärjestelmä, sillä siinä luotavan rahan määrää rajoittaa vain inflaatio, eikä keinotekoinen rajoite, kuten kultakannassa (”Bretton-Woods”- järjestelmä, 1947-1971). Valitettavasti se on kuitenkin toteutettu täysin virheellisesti. Nykyisessä ”fiat-versiossa” korot eivät määräydy vapaasti markkinoilla ts. ne eivät sisällä todellista riskimarginaalia. Se johtaa yks.sektorin virheelliseen velka-allokaatioon sekä ylivelkaantumiseen, jonka seurauksena on tuottavuuden lasku ja eri omaisuuslajien (assets) arvostuskuplat.

Tilanteen korjaamiseksi ohjauskorko-ohjailusta tulisi luopua pudottamalla ohjauskorko pysyvästi nollaan ja kieltää keskuspankeilta (keskuspankki)rahan lainaaminen pankeille ja rahastoille. Tällöin keskuspankkirahan jälkimarkkinakorko määräytyisi täysin markkinaehtoisesti, jolloin se sisältäisi todellisen riskimarginaalin. Lisäksi pankeilta tulisi poistaa niiden (de jure) talletussuoja ja (de facto) kriisitakuu, jolloin myös pankkiluottojen riskimarginaalit määräytyisivät markkinaehtoisesti.

Em. muutosten jälkeen kaikki korot sisältäisivät todellisen riskimarginaalin ja velka-allokaation tehokkuus paranisi, sekä samalla ylivelkaantumiseen riski vähensi. Tällöin tuottavuus paranisi ja arvostuskuplien synnyttämiä pankki- finanssikriisejä syntyisi paljon nykyistä harvemmin.

Tällähetkellä keskuspankit eivät halua talouteen kumuloituneiden huonojen velkojen purkautua, vaan estävät sen pitämällä ohjauskoron nollassa ja tukemalla pankki- ja finanssisektoria pysyvällä QE:lla, jottei niiden taseissa olevien velkakirjojen arvo romahda. Tämä on johtanut massiivisen globaalin velka/asset-kuplan syntymiseen.

Japanissa keskuspankki (BoJ) on elvyttänyt pahasti ylivelkaantunutta yksityistä sektoria jo v.1990 lähtien, jolloin Japanin maa+kiinteistö-kupla romahti. Viimevuosina BoJ on QE:n lisäksi myös ostanut osakerahastoja tukeakseen osakkeiden arvostustasoja. Japanissa yks.sektorin velkakuplaa ei olla voitu purkaa, sillä virheiden myöntäminen ei kuulu japanilaiseen kulttuuriin. Länsimaissa tilanne on vastaava ts. keskuspankkiirit eivät voi myöntää ”korkohalpuutuksen” virheellisyyttä, vaan jatkavat entiseen tahtiin hamaan futuuriin saakka.

Japanissa valtio on myös kasvattanut alijäämiään, eli luonut uutta keskuspankkirahaa talouteen, estääkseen velkakuplan romahduksen. Myös länsimailla on nyt sama edessä, niiden keskuspankkien korko- ja QE-aseiden tehon haihduttua.

Japanin julkinen velka on tällähetkellä tasolla 250%/BKT, joten länsimailla riittää vielä kirittävää.

+ Fiat-järjestelmän toimintaperiaate selviää mistä tahansa MMT-materiaalista (”Modern Monetary Theory”) esim. Stepahnie Keltonin yleistajuisesta kirjasta: ”The deficit myth”

+ Rahajärjestelmä on käytännössä toteutettu tosiinsa kytkeytyneiden keskuspankkien- ja pankkien tasekirjanpitotalukukoiden (”Exeleiden”) verkostona, jonka tarkka kuvaus löytyy esim. prof. Dirk Ehntsin kirjasta: ”MMT and the european macroeconomics”.

+ Fiat-järjestelmä 6 min. animaationa: ”The power of the pound”.

+ Japanin 1980-luvun luottokuplasta ja keskuspankkipolitiikasta voi lukea esim. prof. Richard Wernerin teoksesta: ”The Princes of the Yen”.

Kuva 1: Keskuspankkihjuumoria: Virheellinen velka-allokaatio ja yks.sektorin ylivelkaantuminen on deflatorista ja siksi inflaatio ei nouse: EKP:n korkoennusteet ja niiden toteuma. Vasta korona-elvytys nosti inflaation EKP:n tavoitteeseen 2%, sillä se ohjautuu reaalitalouteen päinvastoin kuin QE.

 

 

rutanen1965
Sitoutumaton Oulu

DI/ohjelmoija.

Olen Talousdemokratia ry:n hallituksen jäsen. Kannatan valtiopainotteista sekataloutta sekä euroalueen hallittua purkamista.

"Valtioraha on kansantalouden tärkein työkalu"

MMT-infoa: www.modernmonetarytheory.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu