Ukrainan tie ”voittoon” – ja hieman historiaa

Laitoin ”voittoon” sanan lainausmerkkeihin, koska sekä Ukraina, että Venäjä ovat hävijiä, koska Venäjän hyökkäys on tullut molemmille hyvin kalliiksi. Venäjä (ja varsinkin sen kansa) maksaa tästä sodasta vielä vuosikymmeniä rauhansolmimisen jälkeen.

Näkymät tänään:
– Venäjästä tulee/ on tullut Kiinalle vasallivaltio, joka tuottaa sille raaka-aineita. Ja monelle muullekin valtiolle, tosin ei enää Euroopalle missään suuremmissa määrin. Eurooppa on suurelta osin jo ratkaissut energiaongelmansa ilman Venäjää. Venäjän suurvalta-asema on romahtanut vaikka sillä on edelleen ydinaseita, joita se ei kuitenkaan voi käyttää.

– USAn tuki Ukrainalle selviää ensi torstaina ja pitemmäksi aikaa seuraavissa presidentinvaaleissa.
– EU-maiden tuki on kasvussa, muttei riitä venäläisten poisajamiseksi Ukrainan maaperältä.

– Em. syystä Ukraina on vaihtanut/vaihtamassa taktiikkaansa. Eli jo jonkin aikaa, Ukraina on pitänyt huolta siitä että sen panos-tulos-hyöty on mahdollisimman suuri. 1.000 dollarin Kamikaze-dronen panoksella tuhotaan 2 miljoonan $ tankki tai halvempi panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo.

– Nyt on tullut lisäksi drone-hyökkäykset ja sabotaasitoiminta Venäjällä. Tätä laajentumista länsi pelkäsi ja sen se sai koska eräät maat ovat auttaneet Ukrainaa varsin uneliaasti.
Tuhotaan muutamalla sadallatuhannella $ (isommat dronet) satojen miljoonien öljyjalostamot, öljy- ja kaasusatamat jne. Jos ne saadaan vielä  uudelleen toimimaan ilman länsiteknologiaa niin tämä kestää kuukausia tai vuosia. Tuhon suhde on siis 1$/1.000$. Koska kuitenkin tuotanto pysähtyy hyvin pitkäksi aikaa, on Venäjän tappio miljoonia joka päivä toteuttamattomana myyntinä.
Lisäksi Venäjä joutuu hajasijoittamaan sekä armeijaansa että myös ilmapuolustustaan ja sehän on aina rintamalta pois.


Pelkästään Avdiivkan rintamalla ukrainalaiset ovat tuhonneet yli 400 panssariajoneuvoa.
Tuhon suhde on Avdiivkan rintamalla Ukrainan hyväksi on 1:10.
(Kuvakaappaus jäljempänä olevasta videosta.)

– Sabotaasiryhmät jotka räjäyttelevät Venäjän öljy- ja kaasuputkia tarvitsevat vain halvan dronen, joita voi tilata Kiinasta + räjähdysaineen.

– Erikseen vielä on lentokentät lentokoneineen ja esim. sotateollisten laitosten tuhoaminen. Tätä pystytään näköjään tekemään jopa Uralista itään. Tämä kaikki voidaan tehdä, koska nyt ei ole USA ja EU jeesustelemassa ettei Venäjän puolelle saa mennä/ampua (heidän asejärjestelmillä). Ukraina on kehittänyt omat aseensa tähän tarkoitukseen ja luultavaa on, että sabotointiryhmien tuhot lisääntyvät  edelleen tänä vuonna.

En tiedä kuinka Ukraina tulee muuttamaan taktiikkaansa, mutta näyttää siltä, että keskittyvät edellä mainittuihin sekä puolustamiseen. Luonnollisesti hyökkäävät, jos rintamaan syntyy ns. pehmeä kohta.
Odottavat että saavat luvattua kalustoa kuten hävittäjiä, ilmatorjuntaa, lyhyen kantaman ohjuksia jne.

 

Hieman historiaa, joka kuvastaa koko sotaa, vuodesta 2014, vaikkakin video ottaa lähtökohdaksi Avdiivkan:
https://www.youtube.com/watch?v=0RTjFVv-7Sk

Henry

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu