Ehnrooth’n kapitalistinen yksilönvastuu tuhoaisi sosiaalisen nousun

Olen koulutettu nainen. Tosin väärin kivunnut. Minua on autettu liikaa: olen filosofian dosentti Jari Ernrooth’n kauhisteleman ilmaisen koulutuksen ja hyvinvointivaltion tuotos. Olisi pitänyt maksaa itse. En ole toteuttanut yksilönvastuuta tarpeeksi. Anteeksi.

 

Rantakylän tyttö, siis Joensuun perinteisimmässä työläislähiössä kasvanut muurarin ja keittäjän jälkeläinen, on ponnistellut sosiaalisia portaita ylöspäin sosiaalisesti ongelmaisen lähiön kuva silmissään. Kuva, jossa osa naapureista vaihtuu lähes kuukausittain ja perheväkivalta on arkipäivää eikä huono-osaisimpien jälkeläisille kotona ole antaa edes alkeellisimpia eväitä elämään. Tottakai mukaan mahtuu paljon meitä ns. normaaleja pienituloisia perheitä. Lisäksi ilmapiiri on huolehtiva ”koko kylä kasvattaa”, on paljon kavereita ja talkoohenki kukoistaa. Kokonaiskuvani jää siksi positiiviseksi. 

Sosiaalisista ongelmista huolimatta lähiöissä eletään toivon ja jälleenrakennuksen aikaa. Uskotaan työhön ja sen tuottamaan hyvään kaikille. Sosiaalinen nousu on mahdollista ja ihmiset luottavat, että yhteiskunta antaa sentään koulutuksen kautta tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille. Niin minä kiltti suorittajatyttö myös koululaisena uskon. Ja niin myös käy. Hyvinvointi kasvaa, tuloerot vähenevät ja minä kirjoitan ylioppilaaksi. 

 

Sitten kaikki romahtaa; Suomen talous, yksilöiden talous. Aletaan säästää, uusliberalismi muokkaa maailmaa mieleisekseen. Korot ovat pilvissä. Pääsen yliopistoon. On pakko käydä töissä ja opiskella silti täysitehoisesti. Vaikka penniä pitää venyttää, koen nousevani portaita eteenpäin. 

 

Mutta isolla osalla Rantakylän tyttöjä ja poikia käy huonommin. Lama vie työpaikat alta, paluu niukkuuteen on tosiasia. Usko parempaan tulevaisuuteen alkaa hiipua. Seuraava polvi syntyy työttömyyden ja mielenterveysongelmien raunioille, katselee tulevaisuutta, joka näyttää olevan tässä. Se jää monelle pysyväksi kuvaksi. Ahdistavaa. 

 

Paluu sosiaalisen nousun mahdollisuuteen pitää palauttaa. On luotava polku parempaan, uusi toivo. Ruoska siinä vaan on väärä väline. Hakkaavan isän mukula ei kestä pakottavaa sosiaalista painetta, normittavaa auktoriteettia, vaan ymmärtävää kuuntelijaa ja mahdollisuuksia hakevia ratkaisuja. Kannustaminen sen positiivisessa merkityksessään on väline, joka toimii. Säännöt toki ohjaavat. 

 

Erityisluokanopettajan työssä näen positiivisen kannustamisen voiman. Perheillä on moninaisia haasteita elämässään. Apua saadaan ja vastaanotetaan turhan myöhään. Usein tukiviidakossa, palvelujärjestelmässä ja viranomaispäätöksistä on väsytty. Ajaudutaan lopulta vapaaehtoisesti sivuraiteelle. Aletaan vierastaa koulua ja viranomaisia. Jos positiiviseen ja kannustavaan ilmapiiriin päästään palaamaan, alkaa uusi toivo siintää. Ehkä huomenna on taas paremmin. 

 

Sosiaalisen tukiverkon lisäksi työ on vastaus hyvinvoinnin lisäämiseen edelleen. Sen rinnalla yksilöllisemmät sosiaaliturvan ratkaisut auttavat ylittämään esteet. Vaikka Ehnrooth`n uusliberalistista maailmakuvaa en jaa, olen hänen kanssaan sentään siitä samaa mieltä, että ihmisen omaa vastuuta tulee myös painottaa. Aktiivisuudesta ja ahkeruudesta tulee palkita. Sen sijaan  sosiaaliturvan, koulutuksen ja terveydenhuollon liberalistiselle yksilömallille on syytä sanoa ei. Ne johtavat ”Turmiolan Tommin” aikakauteen. 

 

Säde Tahvanainen

– osaaja –

 

ps. Kun käyn kotona Joensuussa, äiti usein ilmoittaa kuka tällä kertaa Rantakylän lähiön naapurin pojista on kuollut. Usein alkoholiin, huumeisiin, väkivaltaan, nelikymppisenä.

0
sadetahvanainen72
Sosialidemokraatit Vantaa
Ehdolla kuntavaaleissa

Vantaalainen valtuutettu ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja. Pitkän linjan poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana ja perehtynyt erityisesti koulutuspolitiikkaan sekä sote -politiikkaan. Ehdolla kevään 2021 kuntavaaleissa. Valitse osaaja!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu