Sosiaalinen hyvinvointi ja oikeus sosiaaliseen nousuun kuuluu kaikille

Huono -osaisuuden kierre on Suomessa katkaistava. Sosiaalinen nousu on jokaisen oikeus.

THL:n julkaiseman selvityksen mukaan laman lasten huono -osaisuus on vahvasti periytynyt seuraavalle sukupolvelle. Koulutuksessa tämä on myös tiedetty tosiasia. Enemmän koulutetun jälkikasvu voi paremmin ja kouluttautuu pidemmälle sekä ansaitsee paremmin. 

Palvelujärjestelmämme ei toimi niinkuin pitää – tehdään liian myöhään, liian vähän vaikuttavia toimia. Varhaislapsuudessa alkavat vaikeudet kasaantuvat. Perheiden tuki on riittämätön. Ajaudutaan suuriin ongelmiin. Yleisimmin mielenterveyden horjumisen vuoksi.

Päivän Helsingin Sanomissa (12.11.2018) erikoistutkija Tiina Ristikari toteaa: ”Lisääntyneet teini-ikäisten sijoitukset ovat selkeästi liian myöhäistä palvelujärjestelmän reagointia. Kyseessä eivät ole vain teinien omat ongelmat, vaan perheiden ongelmat samaan tapaan kuin pienten lasten sijoituksissa”.

Näin ei voi jatkua. Tarvitaan vaikuttavampia sosiaalista hyvinvointia sosiaalista nousua tukevia toimia. Parasta lääkettä siihen on lapsen terveen itsetunnon kasvun tukeminen, minä -kyvykkyyden tunteen vahvistaminen, turvallisuus ja mielenterveyden varmistaminen. Näihin riittävät aika yksinkertaiset toimet: aikuisen riittävä läsnäolo ja huomio, positiivinen palaute, varhaiskasvatuksessa ja koulussa omien vahvuuksien tunnistaminen sekä tukeminen, harraste ja kaverit. Koko perhe toki tarvitsee usein monimutkaisiakin tukitoimia.

Kehityspsykologi John Bowlby loi kiintymysteorian. Se tarkoittaa, ettö lapsi pelastuu, jos hänellä on edes yksi kiintymyshenkilö ”lohdutuksen satama”, johon lapsi luottaa ja joka uskoo lapseen. Lohdutuksen satamia meidän on kyettävä yhdessä rakentamaan! 

 

Säde Tahvanainen

-osaaja-

sadetahvanainen72
Sosialidemokraatit Vantaa
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Vantaalainen valtuutettu, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja sekä aluevaltuutettu. Pitkän linjan poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana ja perehtynyt erityisesti koulutuspolitiikkaan sekä sote -politiikkaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu